perjantai 26. heinäkuuta 2013

Sisilian makuja Giardini Naxoksessa ja Taorminassa

Saavuttuamme Giardini Naxokseen pelästyin ensin sen turistirysämäisyyttä ja uumoilin, ettei sieltä sittenkään saisi mitään huippuhyvää ruokaa. Onneksi olin väärässä, sillä joka paikassa jossa kävimme, ainakin yksi annos oli ihan nappijuttu. Seuraavassa listattuna tiiviihkösti kokemuksiamme ravintoloiden osalta sekä Naxoksessa että Taorminassa:
    
IL COVO
Viale Stracina, Giardini

Jukan simpukkapasta oli hyvä, lasten pizzat keskinkertaisia. Minä maistoin menun ulkopuolelta tarjoilijan mainostamaa merisiilipastaa. Merisiili oli harmikseni suuhuni liian tymäkän makuista. Olin silti yhtä toivottua makukokemusta rikkaampi!
Meille suositeltu sisilialainen viini oli hyvin luonteikasta. Tarjoilijan mukaan ravintolalla onkin kellarissaan paikallisia harvinaisuuksia. 
Onneksi istuimme puutuoleille pienemmälle terassille, sillä illan edetessä muovituolipuolella lävähti isolle kankaalle jotain epäkiinnostavaa materiaalia metelin kera. Kun omistaja(?)tarjoilijan lupaamat limoncellot viipyivät, lähdimme ravintolasta pois ilman niitä huomaten miehen olevan facebookissa. Arvatkaa menimmekö toiste? 
 Il Covon merisiilipasta

***
PANINOTECA DA ARTURO 
Via Stracinan ja Via Liparin kulmassa, Giardini 

Sisilialaisella katuruualla on pitkät perinteet. Reseptejä on löytynyt jopa ajalta ennen ajanlaskumme alkua. Emme missään nimessä halunneet ohittaa moista kulttuuria, joten lauantain illallinen nautittiin suoraan kadun varrella vaunusta. Lötköjä ranskiksia emme voi suositella, mutta salsiccia-makkaraa ja hevospihvejä sämpylän välissä kyllä. Koko perheen maittava illallinen pillimehuilla ja kahdella olutpullolla 14 euroa. 
  
***
Via Tysandros, Giardini

Pieni, mukavatunnelmainen ravintola rantakadulla.
Pöytään tuli menupohdiskelun ajaksi talon puolesta aperitiivi ja bruschettat, mikä loi heti kivaa fiilistä. Lapsille kaadettiin veriappelsiinimehua. Nuo sitrushedelmät ovatkin saarelaisten yksi ylpeyden aihe.
Tomaattisalaatti MeriNerissä oli aivan uskomattoman hyvää. Sitä olisi voinut syödä loputtomiin! Myös paikallinen kuuluisuus, Pasta Norma oli erityisen hyvää. Opin vasta Sisiliassa, että Normaan kuuluu raastaa päälle ricotta salataa (eikä parmesaania), mutta voipi olla että tässä ravintolassa käytettiin perinteistä sisilialaista paistettua ricottaa.  Katkarapurisottoon en MeriNerissä lähtisi.
  
***
   
RENDEZ VOUS RISTORANTE
Via Naxos 2, Giardini

Kävimme täällä pizzalla kahdesti. Lähinnä kyse oli hyvästä sijainnista hotelliimme nähden ja varjoisasta, kukkakattoisesta terassista. Luonnollisesti aito, puulämmitteinen kiviuuni oli myös ratkaiseva tekijä. Paikallisten touhuja oli myös hauska seurata, erityisesti erästä vanhaa herraa joka ihastui tyttäreemme silminnähden. 

Pizzoista suosittelemme erityisesti lasten suosikkeja Margheritaa ja keittokinkullista pizzaa (prosciutto cotto). 
Pizza Norma perinteikkäällä paistetulla ricotalla (ricotta infornata) oli myös todella maukas.

***
  
RISTORANTE PIZZERIA GAMBRINUS 
Via Jannuzzo 6, Giardini

Se mikä näytti ihan turistihuijauspaikalta (mutta jonne oli "pakko" suunnata uhkaavan nälkäkiukun vuoksi), ei sitä lopulta ollutkaan. 
Lapset kiittelivät pizzojen maistuvuutta. Grillatut kasvikset olivat hyviä, mutta tomaattisalaatti todella heikko esitys. Jukan pasta oli aivan täysosuma. Marinoidut munakoisot, kesäkurpitsa, paprika ja pancetta olivat loistoyhdistelmä pennepastan ja oliiviöljyn kanssa.  
Panna cotta oli huonoin ikinä maistamani, sillä rakenne oli aivan kummallinen. 
Kesken illalisen paikalle paukasi nelimiehinen orkesteri rumpuineen ja pilleineen. Meistä oli kiva kuulla hetki rytmikästä musiikkia tummenevassa sisilialaisessa illassa. 

***
  
Piazza San Domenico 2/B, Taormina

Yritimme varata tänne illallispöytää jo Suomesta sähköpostin välityksellä, mutta siihen ei ikinä vastattu. Lounasaikaan sisään kävellessä oli hyvin tilaa, joten tyydyimme siihen. 

Ravintola jää mieliimme varmasti parhaiten tunnelmansa vuoksi. Siinä oli sitä aitoa italialaisuutta, joka on hyvin viehättävää (pienissä määrin). Omistaja huseerasi ympäriinsä istahtaen välillä syömään, välillä esittelemään ongenkoukkuja kaverilleen ja pyrähtäen taas keittiöön kauhan varteen. Istuipa tämä Turi välillä alas pianonkin ääreen ja loihti ilmoille säveliä jotka hivelivät sieluun asti. Aina soitto ei mennyt ihan prikuulleen, mutta toisilla on kyky sormeilla koskettimia juurikin oikein. Piano oli kuulemma lahja entiseltä tyttöystävältä. 

Ravintolan menu nojasi paikallisiin, tuoreisiin raaka-aineisiin, jotka esiteltiin ylpeydellä. Syömäni simpukkapasta oli elämäni paras. Kokki kertoi höyryttävänsä simpukat ensin ja lisäävänsä sen jälkeen oliiviöljyä ja mausteet. Se lie raikkaan ja puhtaan maun salaisuus. Pastassa oli myös paikallisen, tammimetsäisten vuorten asukin mustan possun poskipaloja. 
  
Lapset jakoivat grillilautasen, joka koostui talon omasta makkarasta, sitruunanlehdillä paistetusta tiiviistä lihapullasta ja luisista karitsapaloista. Viimeksimainitut olivat kuulemma hurjan hyviä.  Nero d'Avolasta saa myös paikallisen Frank Cornelissen viinejä. Mies onkin kuulemma ravintoloitsijan ystävä. Maistamamme punaviini ei ollut yhtä luonteikasta kuin saman miehen Susucaru 4 Köpiksen relaessa, mutta hyvää yhtä kaikki. 
Jukan loistopasta sisälsi talon omaa makkaraa. Secondiksi mies nautti ihan passelia päivän kalaa, jossa oli napakka rakenne. 
Oma secondini, mustekalaa ja sieniä, oli hieno annos! Mustekalapalat olivat kypsyydeltään juuri passeleita.

Suosittelemme Nero d'Avolaa lämpimästi!
***
Via l. Pirandello 37, Taormina (matkalla bussiasemalta vanhaan kaupunkiin)

Kokonaisuutena reissun paras illallinen nautittiin Trattoria da Ninon terassilla katutason yläpuolella. Teimme pöytävarauksen tuntia ennen iltakattauksen avautumista. Saavuimme paikalle melkeinpä suoraan rannalta, sentään hiukset kammattuina, mutta päivän samoissa vaatteissa helteessa olleina (suomeksi: hikisinä). Silti meitä kohdeltiin arvokkaina asiakkaina, mistä lankesi jo ensimmäiset pisteet. 
Heikkouttamme sorruimme reissun ainoaan tonnikalaruokaan, mutta voi pojat minkämoiseen. Ohuet, raa'at tonnikalasiivut oli maustettu laadukkaalla oliiviöljyllä, mustapippurilla, suolalla ja limen- sekä appelsiininmehulla. Maku ja suutuntuma oli taivaallinen!
Tarjoilija toi seuraavaksi talon tarjoamina raakoja katkarapuja niin ikään lime- ja appelsiinimehulla sekä oliiviöljyllä maustettuna. Emme ole koskaan aiemmin syöneet raakoja katkarapuja, mutta jatkossa osaamme niitäkin pitää herkkuna. 
Lapset tuumasivat että Pasta Bolognese oli täällä parasta reissussa maistamaansa (ja he maistoivat monta!).
Sardiinipasta tehdään Sisiliassa kalan lisäksi leivänmuruista ja rusinoista. Tässä trattoriassa seassa oli myös pinjansiemeniä. Annoksessa pastana on Sisilian oma pastamuoto, spaccatelle. Pasta on todella hyvää ja suutuntumiltaan mielenkiintoista, joskin todella täyttävää. 
Risotto on ravintolassa usein riski, mutta täällä sen uskalsi ottaa eikä pettynyt. Maku oli syvä ja hyvin merellinen. Erilaisia simpukoita ja katkarapuja oli runsaasti. Tarjoilijan suosittelema paikallinen valkoviini osui ja upposi. 

Pääruokien osalta paikka ei loistanut. Otimme mustekalaa ja päivän kalaa grillattuna. 
Sisiliassa kasvatetaan myös pistaasipähkinöitä, joten jälkiruokien osalta valitsin Tartufon pistaaseilla, enkä pettynyt. Jukan valitsemat juustot olivat vikatikki, sillä ne tarjottiin jääkaappikylminä. "Paikalliset juustot" meinasivat kummetukseksemme Parmesaania, Gorgonzolaa ja jotain tuntematonta jota ei esitelty. 

Silti: tunnelma, tarjoilu ja maut yleensä ottaen olivat oikein hyviä. Trattoria da Nino on erittäin suositeltava illallispaikka!

Giardini Naxoksen parhaat jäätelöt koko perheen mielestä sai Ice Go-Go:sta. Gelatoa lapioitiin reilusti kippoon tai tötteröön ja vaihtoehtoja oli mukavasti. Kaunisterassisin käymämme gelateria oli kuitenkin Halawa (Via Jannuzzo 11), josta lapset valitsivat todella isosuklaapalaiset jäätelöt ja vanhemmat nauttivat proseccoa eli italialaista kuohuviiniä. 


Paikanpäällätunnustelun lisäksi vinkkejä ravintoloihin saimme mm. Sami Talbergin tuoreesta Sisilia-blogikirjoituksesta  ja Trip Advisorista. Nakottamaan jäivät L'Aquario raakoine merenelävineen ja jostain syystä myös ulkoapäin hyvin rustiikkinen 'A Putia.

Edellinen Sisilia-postauksemme löytyy täältä

7 kommenttia:

  1. Ihania herkkuja;kuvia katsellessa tuli nälkä! Etenkin nuo äyriäisruokakuvat saivat sylkirauhaset toimimaan,,,,,

    VastaaPoista
  2. merisiili on yhtä suurista herkuistani, mutta pastassa en minäkään sitä kyllä koskaan ole syönyt! tuo vaunuillallinen salsiccioineen (aah!) ja hevospihveineen (aah ja aah!) kuulostaa kyllä huikealta :-)

    VastaaPoista
  3. tuo "Panna cotta oli huonoin ikinä maistamani, sillä rakenne oli aivan kummallinen." on vähän hankala juttu, itekin olen tehnyt vaikka new yorkkilaisia bageleita mutta eihän mulla ole mitään hajua millasia niiden pitää olla, mitä jos täälä tehdäänkin joku klassiko ihan väärin ja "suomalaisittain".. en sano että tossa olis niin mutta idea on jännä.

    VastaaPoista
  4. Jael: Ne OLI hyviä!

    And: Vähän harmitti etten saanut merisiiliä raakana, mutta tuleehan näitä reissuja. Toivottavasti!

    Aleksi: Ymmärrän mitä tarkoitat aleksi. Joskus tulee pohdittua samaa uusien reseptien edessä. Varsinkin niissä joissa korotetaan jotain suutuntumaa tai taikinan kuohkeutta yms.

    Olen syönyt panna cottaa ennenkin Italiassa ja se on ollut hyvää. Tämän jätin syömättä. Voi olla että jälkkäri oli suoraan purkista, mutta vannomaan en mene. Kastikekin oli hurjan makuista, huonoa siis.

    VastaaPoista
  5. Tuttu paikka! hyvät kuvat, itse olen syönyt muutamat parhaimmat ruuat juuri tuolla

    VastaaPoista
  6. Oli hassua lukea arvostelusi Naxoksesta ja Taormista. Olen itse sieltä kotosin.

    Pitää sanoa että kävitte osittain loisto ravintoloissa ja osittain todella huonoissa mihin paikallinen ei laita jalkaakaan. Il Covo esim. on ollu todella tyhjä ja huono ruokapaikka siitä asti kun olin lapsi.
    Gambrinus on noin keskivertoinen joka on suunnattu turisteille.
    MeliNera on mun serkun ravintola mutten ole ikinä syönyt siellä (tuntuu hassulta) niin sitä en nyt arvosta :D
    Rendez Vous on tosiaan hotellin ravintola joka on aina täynnä vaan turisteja. Talvella jopa saatta olla kiinni.
    Jos tahtoo oikeaa ruokaa pitää lähtee pidemmälle turistipaikoilta esim jonnekki kujaan syömään :D
    Naxoksessa kannattaa lähtee syömään pizzaa ja kala annoksia sataman taakse jossa pizzat ovat loistavia ja kalat super tuoreita.

    Jos tahtoo oikein erikoista ja paikallista ruokaa niin vuorille syömään (mutta siihen tarvii jo avuksi paikallinen) :/

    Itse odotan että pääsen kotiin tasan 3kk päästä herkuttelemaan :)

    VastaaPoista
  7. Lämmin kiitos Erica kommentistasi. Tästä saikin hyviä vinkkejä jos tuolle suunnalle vielä lähtee. Muistan että meno oli hirmu kuumaa ja hikistä lomamme aikana, joten Taorminan reissu oli ihan maksimi mihin pystyimme :D.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin