sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Dubai lapsen silmin

Terveisiä viikon Dubain lomalta! Ennen kuin jäsentelen omia ajatuksiani lauseiksi kirjoitan tähän postaukseen ekaluokkalaisen tyttäremme tuumailuja matkasta. Hän teki koulutehtäväkseen matkan aikana "ainakin viisi lausetta päivässä", jotka kirjaan nyt tähän tytsyn luvalla juuri niin kuin hänkin on ne kirjoittanut. Kuvista suurin osa on myös tyttäremme ottamia. 
23.1.2015
Nyt olen koneessa ja 6 tunnin kuluttua olen jo Dubaissa. Eniten odotan lomalta uimista, ruokaa, lämpöä ja yhdessäoloa.
Minä olin ravintolassa syömässä. Otin ruuaksi lammasta ja ranskiksia. Me näimme vapaan kissankin. Sitten näimme väärin päin olevan kuun.
24.1.2015
Seuraavana päivänä mentiin ensimäiselle aamupalalle. Otin siellä lettua, vesimeloonia ja kurkkua. Nyt mennään uimaan. Seuraavaksi mennään taksilla maailman korkeimman rakennuksen ohi. Ja taksilla mennään kauppakeskukseen jossa oli kauppoja 1200. Sitten mentiin taas uimaan kattoterassille. 
25.1.2015
Seuraavana siis sunnuntaina me oltiin ostettu kauppakeskuksesta kanelipullaa, se oli hyvää. Seuraavaksi mennään kaupungille. Me nähtiin Antti ja Laura. He ovat aloittaneet syksyllä maailmanympärimatkan. Käytiin pomppuliukumäessä, siellä oli 10 metrin pituinen liukumäki, ja minä hyppäsin. Se meni kovaa. 

26.1.2015
Kun maanantaina mentiin altaalle niin minun piti opastaa isi vessaan. En tiennyt missä poikien vessa on, niin isi meni naisten vessaan. Sitten me lähdettiin Atlantikseen. Atlantis on hotelli jossa oli myös ravintoloita. Atlantiksessa minä ja Roni saatiin tehdä jäätelöä. 

27.1.2015
Ja taas me mennään uimaan. Me käytiin moskeijalla. Moskeija on kirkko jossa on minaretti ja minareetti on paikka siis torni jossa on kaijuttimet. Ja niistä kaijuttimista tulee kutsu niille jotka tulee rukoilemaan mutta sinne ei saanut mennä. Sitten me lähdettiin vesibussilla. Vesibussissa ei ollut reunoja ollenkaan. Me otettiin myös kamelinmaidosta tehtyä jäätelöä. Sitten mentiin souqissa, ne on markkinat. Ja siellä me nähtiin maailman painavin sormus ja se oli aika iso. Myös me käytiin sen maailman korkeimman rakennuksen juureen jossa oli vesishow.

28.1.2015
Mentiin keskiviikkona uimaan 3ksi tai 2hdeksi tunniksi. Ilta kuuden aikaan me otettiin taxi ja mentiin Ritz-Carlton hotelliin syömään. Minä otin siellä leipää, maissia, lammastikkarin, tomaattia ja riisiä. Jälkkäriksi otin pannakottaa. Sitten minulle tehtiin Hennatatuointi. 



29.1.2015
Käytiin taas uimassa niinkuin joka päivä muutenkin. Sitten mentiin syömään intialaiseen ravintolaan jossa minä otin nuudelit naudan eli lehmän lihan kanssa.
Kun lähdettii hotelliin vaihdettiin uimahousut ja mentiin taas altaalle uimaan. Sitten me lähdettiin taksia odottamaan. Siinä kesti suurinpiirtein 10 minuuttia. Taksilla mentiin pakistanilaiseen ravintolaan. Sen nimi oli Ravi. Me otettiin 3a erilaista naanleipää, riisiä, 3a erilaista lammasta ja lampaan aivoja. 
30.1.2015
Viimeisenä päivänä eli perjantaina mentiin koko päiväksi uimaan koska ilta 5deltä lähti kone. Me oltiin 12 asti altaalla ja sitten lähdettiin lounaalle.
Ai niin, me käytiin yrittämässä uudelleen käydä moskeijalla. Siis me käytiin eri moskeijalla tutustumis reissulla. Sitten mentiin bussiin ja bussi lähti lentokentälle. Lentokoneessa minä nukuin, söin, pelasin ja kävin äidin sylissä. Nyt lähdettiin takaisin Suomeen. 
 

12 kommenttia:

  1. Aivan mahtava nuoren neidin kertomus!! ;)

    VastaaPoista
  2. Ihana:-) väärinpäin oleva kuu,hih. Hyviä havaintoja on tytsy tehnyt:-)

    VastaaPoista
  3. Pidin erityisesti siitä, että kiireisellä lomalla on ehditty kuitenkin käydä äidin sylissäkin :)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana postaus! Loma lapsen silmin avaa usein myös aikuisen maailmaa, sen olen saanut huomata monen monta kertaa.

    VastaaPoista
  5. Tätä tekstiä oli itsestäkin niin hauska lukea, että taidan jatkossa "vaatia" vastaavaa ilman läksytystäkin.

    Campis: Taisi tyttö päästä loman aikana toisenkin kerran kainaloon ;). Tytsy totesi kerran kaupungilla kävellessä että vaikka hänellä on ikävä kouluunkin, on kiva kun saadaan olla koko perhe koko päivän yhdessä. Tuli tosi hyvä mieli.

    VastaaPoista
  6. Voi ihana... Mahtavaa, millaisia asioita lapset havainnoivat, antaa aikuisellekin vaihtelua perspektiiviin :)

    VastaaPoista
  7. Aivan mahtava postaus! ja hei, olen vähän kateellinen noista hennatatuoinneista! Todella hienot!

    VastaaPoista
  8. Ihanin postaus. :...kävin äidin sylissä...
    Jukalle sen verran, että viisainta mitä arabimaissa saatat tehdä on luultavasti mennä naisten vessaan...

    VastaaPoista
  9. Ja tuo väärinpäin oleva kuu, se on hyvin tuttu munkin lapsuudenperheelle!

    VastaaPoista
  10. Heidi: Kyllä reissunkin aikana olisi jäänyt jotain yksityiskohtia huomioimatta jos ei olis ollu muksut mukana.

    Mari: Me tykättiin hennoistamme ihan hurjasti!

    Nanna: Onneksi oli vaan hotellin allasosaston vessa, jossa paikallisia ei ollut. Ymmärrän kyllä pointin erittäin hyvin.

    VastaaPoista
  11. Ai että miten ihana postaus! Lisää Veera-postauksia tulevaisuudessa, eikösjuu?

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin