tiistai 24. helmikuuta 2015

Gorditas on meksikolainen herkku!

Gorditas oli meille tuntematon herkku vielä pari päivää sitten. Onneksemme tiemme kohtasivat nyt, sillä tykkäsimme tästä täytetystä maissi"leipäsestä" kovasti. 
Ideana on siis tehdä maissijauhosta ohuehko leipänen, joka paistetaan runsaassa öljyssä. Kypsä leivonnainen halkaistaan ja sisään tungetaan niinkin herkkua ruokaa kuin chili-tomaattimaustettua luomunautaa, salaattia, tuoresalsaa ja ranskankermaa. Täyte lie jokaisen oma asia, mutta edellämainitulla tavalla täytettynä herkku on nimeltään Gorditas norteñas de carne molida - pohjoisen lihagorditasit. 
Saimme idean näihin meksikonherkkujen tekemiseen kirjasta "Mexico the Cookbook". Kirjan on kirjoittanut kokki ja ravintoloitsija Margarita Carrillo Arronte. Hän on omistautunut meksikolaisen ruuan puolestapuhuja ja on kuulemma myös tv-tähti kotimaassaan Meksikossa. Uudenlainen herkku houkutteli ensin juustoisilla gorditas-leipäsillä, mutta olennaisen yrtin, epazoten, puuttuessa käännyimme toisen reseptin puoleen. Harmittavinta kirjaa selaillessa onkin aitojen raaka-aineiden heikko saatavuus meiltäpäin. Kuviakin kirjassa voisi olla enemmän. Ehdottomia plussia kirjalle on monipuolinen ja runsas sisältö, sekä se että ruuan alkuperäpaikka- tai alue kerrotaan ohjeen yhteydessä.

Raaka-aineissa jouduimme valitettavasti oikomaan: tomatillot vaihtuivat sujuvasti tomaattiin ja guajillot ihan punaisiin markettichileihin, joissa lajiketta ei ollut tarkemmin esitelty. Masa harina-jauhon olemme ostaneet jo tortilloja varten etukäteen GMO-vapaana Ruohonjuuresta, kiitos vaan vinkistä Jaana. Arlan laktoositon ranskankerma sopi hyvin settiin. Jos chiliä on tullut humpsautettua turhan paljon, ranskankerma hiukan tasoittaa tätä. Laktoosittomuus on perheemme prutkupevatsavaivaivisille oikein tervetullut juttu.

Hämmentävää "Mexico - the cookbook"-kirjan gordita-ohjeessa oli, että veden määrä oli ilmoitettu tokaisemalla "lisää 1 ruokalusikallinen kerrallaan kunnes taikina on pehmeä ja notkea". Jukka sai upotettua puolikkaaseen taikinaan yhteensä 22 rkl vettä, joka meinaa 3dl 1 rkl. Kai jonkun alkuvesimäärän olisi sentään voinut laittaa?

Resepti voi vaikuttaa ensilukemalta työläältä, mutta ei sitä ole. Kokeile vaikka!

GORDITAS
8 kpl

5,2 dl masa harina maissijauhoja
1,2 dl vehnäjauhoja
1/4 tl suolaa
2,4 dl (maissi)öljyä
n. 3 dl vettä

Yhdistä kuiva-aineet ja lisää vettä vähitellen, kunnes taikina on pehmeää ja notkeaa. Muotoile taikinasta jauhotetuin käsin 8 palloa. Litistä pallot 1 cm paksuiksi "leipäsiksi".
Kuumenna öljyä paistinpannulla keskikuumuudella. Laita öljyyn gorditasit erissä. Kypsennä noin 5 minuuttia käännellen, kunnes leipäset ovat kullan ruskeita. Nosta öljystä reikäkauhalla talouspaperin päälle valuttamaan liiat öljyt pois. Peitä tarvittaessa liinalla jotta pysyvät lämpiminä.
Leikkaa hiukan jäähtyneet gorditasit terävällä veitsellä taskuiksi. Peitä tarvittaessa uudelleen.

NAUTATÄYTE
8:lle gorditasille

2 rkl (maissi)öljyä
40 g (guajillo)chiliä pilkottuna
2 tomatilloa tai tomaattia pilkottuna
2 valkosipulia hienonnettuna
1,2 dl vettä
250 g naudan jauhelihaa
1/4-½ tl jauhettua juustokuminaa

Kuumenna 1 rkl öljyä paistinpannulla. Lisää chili, tomaatit, valkosipuli ja vesi. Kypsennä miedolla lämmöllä 5 minuuttia. Siirrä toiseen astiaan ja soseuta "kastikkeeksi" esimerkiksi sauvasekoittimella. Painele siivilän läpi.

Kuumenna 1 rkl öljyä pannulla. Lisää naudan jauheliha ja juustokumina. Paista liha kypsäksi. Lisää chili-tomaatti-valkosipuli"kastike" lihan sekaan ja kypsennä noin 10 minuuttia, jotta turha neste poistuu. Mausta suolalla.

VARAA TÄYTTEEKSI MYÖS 
Arla Keittiö® Crème fraiche laktoositon 34%
salaatinlehtiä
tuoretta tomaattisalsaa (yhteenpilkottuna: tomaattia siemenettämönä, sipulia, chiliä, korianteria ja suolaa)

Täytä taskuksi halkaistut gorditasit täyttämällä ne salaatilla, lihalla, salsalla ja ranskankermalla. Nauti vaikkapa meksikolaisen oluen kanss. 


***

YHTEISTYÖSSÄ ARLA 

10 kommenttia:

  1. Tamales ja maissitortillaleivontaopissa Mirnalla aina just harjoiteltiin miltä tuntuu oikeanlainen taikina. Ei kai sitä koskaan opi, ellei tee päivittäin parikymmentä vuotta.

    Haluun ton kirjan.

    VastaaPoista
  2. Voi nam - kuulostaapa tosi herkulta. Mulla olis sitä epazoteakin, en oo vaan kekkassut että minne sitä lykkäis (ja oon kuullut että sen vois hätätapauksessa korvata oreganolla). Mäkin haluun ton kirjan.

    VastaaPoista
  3. Nanna näin se varmaan on. Siks mä en osaa tehdä kunnon pullaa.

    Hanna mistä oot saanu epazotea? Tuosta korvaavuudesta oli eri keskustelupalstoilla kovastikin tarinaa. Osa tietty sitä mieltä ettei samaa tai likiliippaavaa makua ole millään yrtillä, mutta oreganokin kyllä mainittiin. Ja korianteri. Nuo yrtit kun on melko kaukana toisistaan, jäin hiukan tuumailemaan :D

    Me ostettiin tuo kirja Books for Cooks-kaupasta Lontoosta, mutta varmaan Amazonista nyt ainakin saa. On yhtä paksu ja komia kuin italianihme SilverSpoon!

    VastaaPoista
  4. Jos pidit noista ,niin ehdottomasti teidän pitää kokeilla arepoja,venezuelalaisia vastineita noille,jotka kyllä hakkaavat nuo mennen tullen. Jauhoja niihin saa ViiVoanista ja ohje löytyy blogistani.Takaan,että tykkäät niistä enemmän kuin noista....

    VastaaPoista
  5. Oon ostanut sen joskus A&A:sta, se on Cool Chile Co -sarjaa, jota ei enää taideta ainakaan A&A:ssa myydä :/ Voin diilaa sulle siitä vähän - ei se kuitenkaan ikuisuuksia säily enkä oo tosiaan sitä oikein vielä mihinkään osannu käyttää.

    VastaaPoista
  6. Jael kiitti vinkistä. Kävin heti tsekkaamassa ohjeesi. Näytti kyllä mielenkiintoiselta sekin. Täytyy ensin hankkia noita jauhoja ja sitten ryhtyä puuhaan!

    Hanna: Diilaaminen kuulostaa hyvältä :)! Mä voin sitten tehdä reseptejä tosta kirjasta jolloin tiedät mihin käyttää loput.

    Nanna: Hienoa! En kato ees viittiny googletella kun mulla on tää jo.

    VastaaPoista
  7. Namm!! Cool Chilen pikku purnukoita epazotea ja meksikolaista oreganoa ym. erikoisuuksia oli ainakin joskus myynnissä Stockmannilla :)

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin