sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Vesimeloni"pizza" fetalla

yhteistyössä Arla 
Minusta tämä idea on kaikessa yksinkertaisuudessaan todella ihastuttava. Vesimeloni pilkotaan kiekoiksi ja näin syntyneet "pizzat" lohkotaan edelleen pizzapaloiksi. Päälle murustellaan fetaa (tai no, välimerellistä juustoa). Sitten lisätäänkin enää mintun lehtiä ja lisuke vaikkapa grilliaterialle on valmis. 
Kolmikon muodostama makukokonaisuus on yhtä aikaa valloittavan raikas ja fetan ansiosta suolainen. Se ei minusta kaipaa lisäsuolaa lainkaan. Halutessasi voit pyöräyttää lisäksi pippurisuutta myllystä. 
Fetana käytin perheemme vatsavaivaisia ajatellen Arla Apetina laktoositonta välimerellistä juustoa. Haluan käyttää juustoa palana, jolloin voin murtaa kivoja epäsäännöllisiä muruja siitä ruuan pinnalle. 

Idea ei todellakaan ole omani, vaan olen tähän törmännyt useasti netissä. Kokeiltuani ihastuin vesimelonipizzaan kovasti! Tätä taidetaan meillä tehdä usein tänä kesänä, sillä sekä vanhat maahan että vasta ruukkuun istutetut mintut tuntuvat puskevan voimalla uusia lehtiä iloksemme.

Äkkäsin uusimmasta Glorian ruoka & viinistä vinkin grillata vesimelonia. Savun maun kuvaillaan sopivan loistavasti yhteen makean melonin kanssa. Tämä valmistustapa on ehdottomasti kokeiltava, sillä se tekee vesimelonipizzasta luonteeltaan ihan toisenmoisen.
Meillä vesimeloni-feta-minttupaloja nautittiin vieraiden kanssa entrecôte-pihvien, grillattujen varhaiskaalilohkojen, broccoliinien ja pimientos de padronien kanssa. 

5 kommenttia:

  1. Hauska idea! Olen aina tehnyt tuon ihan tavalliseen salaattimuotoon ja yleensä lisännyt myös kurkkua ja punasipulia mintun, korianterin, vesimelonin ja fetan joukkoon. Täytyykin kokeilla tällaista versiota seuraavaksi. :)

    VastaaPoista
  2. Hyvältä kuulostaa sinunkin salaattisi Anna. Oletko marinoinut punasipulia jotenkin?

    VastaaPoista
  3. Vesimeloni pizza fetalla toimii aina. Ihanan raikasta ja makean suolaista yhdellä kertaa. Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Yleensä sekoitan salaatin sekaan myös pari lorausta limemehua, joten pilkon punasipulit muhimaan limemehun kanssa siksi aikaa, että saan muut ainekset paloiksi. Hapossa punasipulista katoaa iso osa sen ärhäkkyydestä, mutta sen kummemmin en ole sipulia marinoinut.

    VastaaPoista
  5. Peggy kiitos samaa sinulle!

    Anna tuohan on hyvä idea tiukimman kärjen taittamiseen!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin