tiistai 27. syyskuuta 2016

Punajuuricookiet - lahja keittiöstä

Näiden punajuuricookieiden piti olla syötävä vietävä työkavereille maanantain piristykseksi. Lapsemme kavereineen kuitenkin popsivat kaikki napaansa, joten mitään vietävää ei jäänytkään. Kyse on Mari Moilasen reseptistä hänen uutukaiskirjastaan "Syötäviä vietäviä - lahjoja keittiöstä"
  
Kaunis kirja on täynnä ihania, erilaisia ruokalahjaideoita. Lahjoja leivotaan, säilötään ja kootaan. Erityisesti minua kutkuttavat serranosipsit ja lämpimät oliivit, appelsiinisrirachagrillikastike ja punaviinisuola. Mari antaa ideoita myös ostettaviin ruokalahjoihin, jos oma pää lyö kertakaikkiaan tyhjää. Kirjassa vinkataan herkkujen pakkaamisesta tyylikkäästi tai näyttävästi. Tässä kauniisti pakkaamisessa minulla on vielä paljon opittavaa (mikä on kyllä helppo verhota kiireen tai materiaalipulan taakse). 

Näistä punajuurikekseistä Mari oli kertonut tehneensä 10 kookasta yksilöä, minä tein varmaan tuplamäärän pienempiä. Keksit ovat todella makeita, joten pienempikin annoskoko riittää. Sokerit vaihdoin oman kaapin varantoja vastaavaksi laittaen itsekäyttämäni sulkuihin. Tykkäsin kekseistä kovasti ja poitsulta tuli palautetta että tee näitä pian uudestaan.

Ennen cookieisiin ryhtymistä pitää muistaa keittää kokoon punajuurisiirappia

PUNAJUURICOOKIET

170 g tummaa suklaata
100 g voita
3/4 dl ruokosokeria (fariinisokeria)
1½ dl intiaanisokeria (kookossokeria)
1 muna
3 3/4 dl spelttijauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tl aitoa jauhettua vaniljaa

Rouhi suklaa pieniksi paloiksi. Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe, sooda ja vailja. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokerit vaahdoksi. Lisää kananmuna. Sekoita. Lisää lopuksi punajuurisiirappi, suklaa ja jauhoseos. 
Tee taikinasta nökäreitä leivinpaperoidulle uunipellille. Jätä keksien väliin leviämisvara. Paista 200 asteessa 13-15 minuuttia. Jäähdytä.

7 kommenttia:

  1. Punajuurisiirapin linkki johtaa ainakin mulla takaisin fb-sivullenne? Pitäisikö johtaa ohjeeseen?
    Hauska idea.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kaunis palautteesta. Korjaisn ja nyt ovat oikein.

    VastaaPoista
  3. Kuulostavat tosi hyviltä nuo cookiet:)

    VastaaPoista
  4. Punajuurisiirappi <3 Marin kirjaa selailtu täälläkin ahkerasti mm. keksejä menossa juustoiltaan viemiseksi : )

    VastaaPoista
  5. Jael: Olivatkin tosi hyviä!

    Heli: No niinpä <3

    VastaaPoista
  6. Ihanaa, että joku tarttui näihin punajuurikekseihin. Ovat omasta mielestäni aivan mainioita :)

    VastaaPoista
  7. No kyllä ovat Mari! Poika pyysi heti uutta settiä :)

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin