sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Täydellisesti paistettu maksa + blogin parhaat sisäelinruuat

 
Jukka tuli lihaliemiluiden ostoreissulta mukanaan myös kauniin tummaa naudan maksaa ja palvattua hevosta. Hän kertoi vesi kielellä miten ihan himoaa kunnon maksapihviä ja aikoo paistaa niitä viikonloppuna. Muu perhe ei jakanut hänen intoaan, mutta mitäpä tuosta. Me muut söimme sitten samoilla lisukkeilla uunilohta ja kuuntelimme maksamiehen huokailuja herkkuruokansa äärellä. Maistoimme toki myös hyvin valmistettua maksaa, mutta se ei vaan uppoa enempää. 
Tiina kertoi blogissaan Helsingin Sanomien jutusta, jossa kerrottiin suomalaisten nyt syövän keskimäärin 100 grammaa sisäelimiä vuodessa kun vuonna 1980 luku oli lähes kahdeksan kiloa. Hämmästyin pientä määrää ja aloin samalla muistella omia aikaansannoksiamme. Päätin listata parhaita sisäelinreseptejä tämän jutun loppuun jos joku muukin innostuisi niitä kokeilemaan. Meillä sisäelinruuat eivät ole mikään valtava poikkeus ruokapöydässä, joskin turhan harvoin niitä tulee kyllä tehtyä. Yksi asia on tietysti saatavuus, mutta useimmiten kyllä ideointilaiskuus. Possun sydämiä ja eri eläinten kieliä löytyy ihan perusmarketeistakin, muita osia olemme kyselleet kauppahalleista tai suoraan tiloilta lihaa tilatessa. 
Sisäelinten syöminen on suotavaa paitsi monipuolisen ruokavalion myös hienojen, ehkä uusienkin makujen suhteen. Kun eläin tapetaan ruuan vuoksi, on siitä fiksua syödä kaikki. Sisäelimet ovat monesti myös edullisia ruhonosia. 

Tiina haastoi somevaikuttajat yhteisiin talkoisiin sisäelinten käytön lisäämiseksi tunnisteilla
#sisäelimetkunniaan ja #sisäelintalkoot2019. Me olemme mieluusti mukana näissä talkoissa! 

TÄYDELLISESTI PAISTETTU MAKSA

n. 100 - 150 g naudanmaksaa per ruokailija
vehnäjauhoja
öljyä ja voita
1 valkosipulinkynsi
(2 timjaminoksaa)
suolaa
mustapippuria myllystä

Leikkaa maksasta noin 1 cm - 1,5 cm paksuja pihvejä. Pyörittele pihvit vehnäjauhoissa. Kuumenna paistinpannu, lisää öljyä ja voita sekä murskattu valkosipuli ja mahdollisesti timjamia. Paista pihvit nopeasti noin minuutin per puoli. Maksa saa jäädä aavistuksen roseeksi, se ei saa mennä kuivaksi. Mausta paistamisen jälkeen suolalla ja pippurilla.
Tarjoa perunamuusin, kerma-sipulimuhennoksen ja puolukka-omenahillon kanssa.

KERMA-SIPULIMUHENNOS
kahdelle

2 isoa sipulia
1 valkosipulinkynsi
1,5 dl kermaa (tai koko purkki)
1 dl lihalientä
suolaa
pippuria
voita

Tee sipulista renkaita tai renkaan puolikkaita. Paista voissa miedolla lämmöllä yli 20 minuuttia, jotta sipulit pehmenevät ja makeutuvat kunnolla. Lisää kerma ja lihaliemi. Keitä jotta kastike saostuu. Mausta suolalla ja pippurilla.

***

Ja tässä luvattua listaa blogimme parhaista sisäelinruuista: 









VERIVANUKAS 

Blogimme muut sisäelinreseptit ja -jutut löytyvät tuunnisteen *sisäelimet alta.

6 kommenttia:

  1. Hienoa! Kiitos. Olen ihan liekeissä siitä miten hienoja reseptejä laitoit. Olisin kyllä ollut Jukan kanssa varmasti samoin huokailemassa, miten ihanaa maksa onkaan. Upeasti valmistettu! #tenpoints <3
    Nykyään puhutaan paljon loputtomasta väsymyksestä ja varastoraudan puutteesta. Vaikka en mikään terveydenhuollon ammattilainen olekkaan, mutta mun villi veikkaus on juurikin ruokavaliomme. Lisää maksaa/sisäelimiä ruokavalioon niin rautavarastot kiittää. Samoin kiitän sinua Merituuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogista löytyy vielä maksalaatikon ja maksapateenkin ohje sekä ainakin ohjeita munuaisille. Jäivät hiukan kuvasyistäkin tähän laittamatta :).
      Ei mitään, kiitos sinulle tämän asian nostamisesta. Minusta tämä on tärkeää varsinkin sen kannalta että tapetusta eläimestä käytetään kaikki.

      Poista
  2. Mähän en syö lihaa, mutta kun söin niin käytin paljon maksaa ja sydämiä ja kivipiiraita, mutta kanojen. Kananmaksatahna on eksäni herkkua, joten tein sitä useinkin.

    VastaaPoista
  3. Onpa hieno kooste, ja upeita kuvia! Minäkin olen haasteessa mukana, yritän ensi viikolla ehtiä tehdä oman koosteen ja ehkä valmistaakin jotain. Meillähän syödään vaan maksaa, sydäntä ja kieltä, ja linnuilta myös kivipiira, mutta aika tavallisesti, eli mitään ihmeellistä visuaalista ilotulitusta ei ainakaan ole tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset kehuista, lämmittävät :). Hyvä että olet mukana! Ja näin kyllä arvelinkin.

      Poista
  4. Sepä onkin tosi hyvää! Mustikkahillon kanssa vielä parempaa.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin