Amelien jäljissä Pariisin maisemissa 2/3

RA-KAS-TAN Amélie elokuvaa.

Jos et ole sitä vielä nähnyt, suosittelen lämpimästi! Amelie-leffa on kokoelma pieniä, kauniita kuvia ja yksittäisiä, mutta toisiinsa nivoutuvia tapahtumia. Se on kertomus rakkaudesta, hyväntahtoisuudesta ja siitäkin, miten ilkeys palkitaan liian pienillä tossuilla ja puhelinnumeroiden pikavalintojen uudelleenohjelmoinnilla.

Elokuvarakkauteni takia raahasin perhettäni pitkin Pariisia, pääosin Montmartren kaupunginosassa paikasta toiseen huokaillen onnellisena: "Täällä se kaikki ihana tapahtui". Osa tapahtumapaikoista on niitä "perinteisiä" nähtävyyksiä, mutta toisinaan päädyimme ihanille pikkukujillekin, jonne tuskin olisimme muuten eksyneet.

Vaikka valokuvat eivät koskaan voi toistaa sitä tunnelmaa, jota paikanpäällä kokee, jaan tässä nyt elokuvan filmauspaikkoja teillekin. Elokuvassa viljellään kosolti suoranaisia osoitteitakin, joten paikat on helppo löytää. Myös täältä löytyy hyviä vihjeitä.

Elokuvan päähenkilö, Amelie Poulain, työskentelee Brasseriessa nimeltä Cafe des 2 Moulins. Paikka löytyy helposti Rue Lepic:n ja Rue Cauchoisin kulmasta.

Paikka on aika eri näköinen kuin elokuvassa, eikä tupakkakauppaa esimerkiksi ole lainkaan. Tunnelma on silti paikallaan ja oudosti sitä odotti kanta-asiakkaiden pian ilmestyvän paikalle.

Listalta löytyy Amelian aamupala, mutta me valitsimme leivät. Jukka Croque Monsiurin ja minä Club Sandwitchin ranskiksilla. Lapset närppivät kuumuudessa annoksistamme ranskiksia. Molemmat setit olivat oikein hyviä, pääosin maistuvan juustonsa ansiosta. Olimme jotenkin yllättyneitä, että tällaisessa "turistirysässä" saa oikeasti hyvää ruokaa.

Vessan sisustusta. Seinältä löytyy mm. puutarhatontun lähettämiä Polaroid-kuvia maailmalta (54:30). Ne saivat minut aikoinaan nauramaan ääneen elokuvateatterissa.

Leffan vessakohtaus (1:03:15) ei nyt toistunut, uteliaille kerrottakoon. (Lapset olivat mukana) .

Jälkiruuaksi valitsimme itseoikeutetusti Créme brûléen.

Hän (Amelie) nauttii elämän pienistä iloista kuten... (11:54) Créme brûléen pinnan murtaminen teelusikan kärjellä.

Notre Dame liittyy myös olennaisesti Amelien elämään. Tytön äiti nimittäin kuolee etuovella jäädessään itsemurhahyppääjän alle.

Sacre Coeurin kirkon portaat ovat hyvin suunnitellun valokuvakansion palautuskohtauksen näyttämönä (1:09:42). Portaiden alapäästä löytyy leffassakin nähty venetsialaisin kuvin koristeltu karuselli, jossa lapsemme kävivät pyörimässä hevosten selässä parin euron edestä.

Rue des Trois Freresiltä, Pass des Abbessesin kulmalta löytyy Amelien käyttämä vihenneskauppa. Se ei vain valitettavasti ollut auki vierailuhetkellämme.


Vihanneskaupan apulaisena on sympaattinen Lucien. Amelie pitää hänestä ja siitä miten hän käsittelee jokaista endiiviä kuin haurasta arvoesinettä. (18.06).
Tähän Lamarckin metroasemalle Amelie saattaa käsikynkässään sokean miehen kuvailtuaan ensin tälle kadun tapahtumia (33:35).

Elokuvan kohtauksia on kuvattu myös Gare de L'estin ja Gare du Nordin rautatieasemilla. Esimerkiksi pätkä jossa Amelie kävelee puutarhatonttu kainalossaan (38:20) on kuvattu näiltä paikkein pohjoisella asemalla.

Oikein hyvä kuvaus Amelie-leffasta on lausuttu Kati Sinisalon suulla:" --- elokuva väittää ihan pokkana, että elämä on ihanaa".


Vastaavantyylisiä kiertokävelyitä olemme harrastaneet myös Venetsiassa. Toinen tallattiin kummitustarinoiden innoittamana, toinen Donna Leonin dekkareiden perusteella.

Pariisi on tulvillaan rakkautta...ja herkkuja 1/3

Oikein lämpimät terveiset Ranskan pääkaupungista, Pariisista! Siellä aamupalakuivakakun sisälmyksetkin tunnustavat oikeaa symbolia...
... samoin kuin roskat puistossa. Vai näimmekö me vain sydämiä kaikkialla?

Reissussa oltiin koko perheen voimin. Mihinkään hienoihin ravintoloihin emme edes haaveilleet menevämme, mutta ajattelimme kaupungin tarjoavan herkkua muutenkin. Näin olikin! Piknikillä käynti Pariisissa oli ihan huippua, raaka-aineiden ja maisemien puolesta.
Hotellin likeltä nappasimme mukaan "lyttypersikoita", jotka olivat aivan kovia (vielä raakoja?), mutta siltikin ihanan makeita. Samaan syssyyn reppuun pakattiin mehukkaita kirsikoita ja viinirypäleitä, joista jälkimmäiset maistuivat selkeästi mustikoilta.
Juustopuodista matkaan lähti pala(kuitista suoraan luntattuna) Comte fruite St Antoine, Brie de Meaux, Tome Campagnarde, mehua muksuille, keksejä sekä käsin tehtyjä sipsejä. Pienen viinipullonkin nappasimme mukaamme, kun juustopuodin täti lupasi ensin avata sen korkkikorkin. Jälkikäteen opimme tämän olevan ihan huippu juustopuoti ja että itse Julia Child on lempishoppaillut tällä Rue Cler kadulla. Hyvin ja asiallisesti meitä palveltiin ihan englanniksi ja nautimme puodin kaikista antimista täysin rinnoin.

Ja missä sitten tällaiset eväät muualla olisikaan nautittu kuin puistossa Eiffel-torni taustalla. Samalla seurasimme koirien kirmaamista, miehen pullojongleerausta, rakastuneita ihmisiä ja turistiperheitä. Eikä valitettu yhtään!

Toisena päivänä tiemme vei Luxemburgin puistoon, jossa jälleen nautittiin piknik-eväistä.

Jäkiruokana haukkailimme macaroneja, jotka tässä platseeraavat poikamme piirtämän Eiffelin varjossa. Leivokset ostimme matkalla Ladureen putiikista, Bonaparte-kadulta. Vitriinissä oli taiturimaisesti tehtyjä leivoksia, mutta kuvaaminen kiellettiin (eivätkä Ladureen omat kuvat ole kovin edustavia siihen nähden mitä värejä ja muotoja leivoksissa oikeasti oli).

Omia ehdottomia suosikeitani olivat mustaherukka-orvokki- ja lakritsimacaronit. Lapset pitivät suklaisesta ja Jukka vaniljaisesta versiosta. Kaikki toki olivat herkkuja, paitsi hurjan hammastahnamainen minttu.

Vaikka lasten kanssa matkaaminen tarkoittaa (ainakin meidän kohdallamme) luopumista kolmen lajin menuista ja huippuravintoloista, on siinäkin etunsa. Tuskin olisimme ilman poikamme vinkkausta huomanneet ihailla hotellimme portaikkoa...

..tai tuskin olisimme tyttäremme tapaan osanneet tulkita, että tätä patsasta harmittaa koska lintu on kakannut sen päähän.

Poikamme tuumasi tämän neidon pohtivan miksi hänelle on annettu niin pieni kruunu ja toivovan suurempaa.

Lisää Pariisin tunnelmia piakkoin.

Raparpericoleslaw

Jäädessäni yksin kotiin koko alkuviikoksi - muun perheen suunnatessa kesälomahommiin ja minun polkiessa pelkästään hommiin- meni elämä ihan hunningolle. Kahtena iltapäivänä peräkkäin (huh huh!) poikkesin töiden jälkeen Nummelan terasseille syömään, ja nauttimaan siideriä.

Toisena kertana osuin Antonion terassille, jossa odotukset olivat kohdalla "perushuttua". Ruokalistalta löytyi kuitenkin innovatiivista raparpericoleslaw´ta, joka heti kutkutti mieltäni. Tilaamani annos sisälsi kyseistä kaalisalaattia puolen desin verran, mutta siinäkin pääsi sentään makuun - tykkäsin. Päätin tehdä raikasta kesäcoleslaw´ta myös kotona.

Omassa keittiössäkin tehdystä raparpericoleslaw´sta tuli oikein raikas! Sekoitellessani majoneesikyllästeisiä salaatteja haluan majoneesin löytyvän ainesten pinnalta, en halua hukuttaa raaka-aineita siihen. Aika rehvakkaasti silti sanottu: meillä meinaten majoneesin pyöräyttää aina Jukka.

Raparperin lisäsin raakoina paloina, paksuimpien varsien palat puolitettuina tai kolmeen osaan halkaistuina. Tykkäsin itse raakojen raparperien kirpsakkuudesta, mutta Jukka tuumasi ettei kiehauttaminenkaan olisi varmaan pahaa tehnyt. Napakkuus raparpereissa toki tulee säilyttää, joten se minuutti-kaksi lienee riittävä aika.

RAPARPERICOLESLAW

kaalikerä veitsellä pieneksi pilkottuna
4 raparperinvartta pilkottuna (minuutin kiehautettuna jos mielit)
(pieni loraus Rajamäen yrttivalkoviinietikka)
suolaa
mustapippuria

MAJONEESI
1 munankeltuainen
2 tl Dijon-sinappia
1 rkl vaaleaa balsamico-etikkaa
1,5 dl rypsiöljyä
hyppysellinen suolaa
sokeria
valkopippuria
1 rkl tuoretta sitruunatimjamia silputtuna

Sekoita korkeassa, kapeassa kulhossa munankeltuaiset, sinappi ja etikka. Vaahdota seosta sähkövatkaimella ja lisää laitteen käydessä joukkoon öljy ensin tipoittain, sitten ohuena nauhana. Valmis majoneesi on vaaleaa ja kuohkeaa.Mausta.

Yhdistä majoneesi, kaalisilppu ja pilkotut raparperinpalat. Lisää vielä halutessasi valkoviinietikkaa, suolaa ja mustapippuria.

Coleslaw´n voit valmistaa jo edellisenä päivänä maustumaan jääkaappiin.

Mansikoita pihasauniolla väritettynä

Raikas on monesti adjektiivi, jota kaipaa kesäisiin jälkiruokiin. Helppo on toinen. Tässä herkussa riittää sekä raikkautta että makeutta, konstailemattoman helposti. Aktiivinen valmisteluaika on myös tosi lyhyt. Mielenkiintoisen ruuasta tekee villiyrtti pihasaunio. Minä nypin omat kukkamme luvalla mansikkarivien välistä, kun olimme lasten kanssa keräämässä punaisia mollukoita lähitilalta.

Resepti on Sami Tallbergin Villiyrtti Keittokirjasta. Olen kovasti innostunut tästä opuksesta.

Mietin aluksi mitä eroa on kamomillasauniolla ja pihasauniolla, mutta tutkiessani asiaa ero onkin ilmeinen: pihasaunion mykerön ympärillä ei ole lainkaan laitakukkia (terälehtiä). Kasvit soveltuvat pitkälti samanlaiseen käyttöön, mutta pihasauniossa on kamomillan aromien lisäksi ananaksen makua.

Tallberg kertoo kirjassaan, että pihasaunio on täydellinen "match" mm. vadelmien kanssa. Carelian keittöpäällikkö mainitsee, että heidän ravintolassaan myydyin jälkiruoka elo-syyskuussa 2009 oli juurikin jäätelö, josta löytyi pihasauniota metsävadelmien ja murennetun marengin kanssa. Vaaleat kalat ja lihatkin kuulemma tykkäävät kasvista.

Lehdet ja kukat on hyvä käyttää raakoina, varret kelpaavat uutoksiin kunhan sihtaa varret lopuksi pois. Kukkien käytössä kannattaa edetä varovasti, sillä niiden maku on todella intensiivinen.

PIHASAUNIOLLA MAUSTETTUJA MANSIKOITA MAKEASSA LIEMESSÄ

kahdelle

300 g mansikoita perattuna ja puolitettuna

50 g sokeria

½ sitruunan mehu

1 dl vettä

1 rkl pihasaunion lehtiä ja kukkia hienonnettuna

Kiehauta sokeri, vesi ja sitruunan mehu. Anna jäähtyä. Lisää peratut mansikat ja pihasaunio. Anna maustua puoli tuntia ennen tarjoilua, välillä sekoitellen.

Pihasauniolla maustetut mansikat maistuivat meille erityisesti jääkaappikylminä.

pihasaunio

Ruusunterälehti-viherpippurisiirapissa marinoidut raparperit vuohenjuustocrostinien yllä

Nimi kuulostaa niin monimutkaiselta, että sillä voi hämätä ruokavieraitaan ja saada aikaan vaikutelma jostain ylimaallisen hankalasta ja vaikeavalmisteisesta ruusta. Tai sitten nimi on vain pitkä.

Tämä resepti on hieman eri asussa esiitynytkin jo blogissamme. Ruusulisä toi siirappiin kuitenkin niin mukavan maun, että halusin jakaa reseptin myös teidän kanssanne.

Alunperin Siskot kokkaa Nellen ohjeen mukaan siirapoidut raparperit sisälsivät chiliä, mutta meillä ne korvattiin nyt ruusun terälehdillä. Idean sain Sami Tallbergin Villiyrtti-keittokirjasta, jossa mainittiin ruusujen ja raparperin olevan mainio pari keskenään.

Näin olikin! Ruusu toi viehkoa, persoonallista taustamakua raparpereihin. Ruusuhillosta tiedän jo vuohenjuuston matsaavan tähän tuoksuvaan kukkaan, joten kokonaisuuskin toimi hyvin yhteen.

RUUSUNTERÄLEHTI-VIHERPIPPURISIIRAPISSA MARINOIDUT RAPARPERIT VUOHENJUUSTOCROSTINEILLA

4 nuorta, vielä punaista raparperin vartta
2 dl vettä
1 dl sokeria
1 rkl viherpippureita kokonaisena
1 dl ruusun terälehtiä

100g tuorejuustoa
60g vuohenjuustoa
1 dl kermavaahtoa
mustapippuria

vaaleaa leipää

Perkaa ruusun terälehdet nipsaisemalla kitkerä kannan valkoinen osa pois. Huuhtele jos tarpeen. Laita sokeri, vesi ja viherpippurit sekä ruusun terälehdet kattilaan. Kiehuta siirappia kunnes noin puolet nesteestä on haihtunut. Siivilöi siirapista pois pippurit ja ruusun terälehdet. Lisää valmiiksi pilkotut raparperit. Kiehauta raparperit kattilassa todella nopeasti, vain minuutin.

Kaada raparperit ja siirappi saman tien astiaan marinoitumaan vähintään niin kauaksi, että raparperit ovat täysin jäähtyneitä. Voit myös säilöä raparperit sterilisoituun purkkiin myöhempää käyttöä varten tai jättää ne odottelemaan seuraavaan päivään.

Kun tarvitset alkupalat tarjolle, leikkaa leivästä ohuita viipaleita. Paahda ne parilpannulla rapean raitaisiksi.

Sekoita haarukalla vuohenjuusto ja tuorejuusto tasaiseksi tahnaksi. Lisää mukaan kauhallinen kermavaahtoa ja sekoita. Tarkoitus on saada aikaan pehmeä, mutta kuitenkin vielä pysyvä tahna. Mausta mustapippurilla.Nosta raparperit siirapista valumaan talouspaperinpalan päälle tai siivilään.Laita sitten jokaiselle leipäpalalle vuohenjuustotahnaa. Aseta jokaisen leivän päälle pala raparperia.

Loput siirapit voit pakastaa jääpalamuottiin ja käyttää booleihin, drinkkeihin tai mehujuomiin kesän aikana.

Cheddar-bataattitäytteisiä munakoisokääröjä työkavereille

Perhe lähti Savoon ja minä tynkäkesälomalaisena jäin pitämään talonpuolikasta pystyssä. Päätin sitten kutsua työkavereita kylään iltasella, kun päivän hommat olivat pulkassa. Ilta osoittautui nauruntäyteiseksi ja viinipitoiseksi, ruokaa unohtamatta.

Menu muokkautui omien herkkujen, kokeiluhalujen ja osin ennalta valmisteltavuuden mukaan seuraavanlaiseksi:

tervetuliaiseksi

pannulla paahdettuja leipäsiivuja vuohenjuustotahnalla ja viherpippuri-ruususiirapissa marinoiduilla raparpereilla

terwaskanto-juoma

alkuruuaksi

palsternakkasimpukoita konjakkilisällä

vaalea leipä

Les Fumées Blanches Sauvignon Blanc 2009 (Ranska)

pääruuaksi

kylmäsavulohi-viskirisotto

cheddar-bataattitäytteiset munakoisorullat

ranskalaiset, Alsacen-alueelta tulevat valkoviinit

Jean-Baptiste Adam Pinot Gris Réserve 2009,

Pfaffenheim Pinot Gris 2008

jälkiruuaksi

ruusunterälehdillä maustettu juustokakku

juomana edelleen pääruuan valkoviinit

Menusta löytyi kautta linjan juustoja, ruusua ja kesäisyyttä. Pidin kokonaisuutta onnistuneena. Yksi vieraistani maistoi ensi kertaa simpukoita ja kokemus oli kuulemma yllättävän positiivinen.

Vieraat toivat viinit. Tutun Alkon myyjän kanssa yhdessä valitut viinit osuivat kaikkien makuun. Pääruualla maistelimme tarkoituksella kahta eri Pinot Gris-rypäleistä tehtyä viiniä, joista menussa ensin mainittu vei voiton pehmeydellään ja pitkään viipyvällä, hienolla jälkimaulla.

Munakoisorullat - loistavat sellaiset- bongasin vastikään Patalintu-blogin Juhannuspostauksesta. Munakoisoviipaleiden sisään oli pilkottu kypsää bataattia, raakaa paprikaa, cheddaria ja yrttejä. Makustelin mielessäni bataatin ja munakoison yhdistelmää. Koska en saanut siihen mielikuvissani kunnon otetta, kokeiltavahan tuota oli.

Bataatin makeus yhdistettynä cheddarin suolaisuuteen ja pehmeyteen teki täytteestä ihan loistavan. Munakoisojen leivitys maustetuissa jauhoissa loi pikantin säväuksen yhdessä sisälmyksen kipakan paprikajauheen kanssa. Leivitysjauhojen sekaan laitoin Yaelianilta saamaamme mausteseosta, jossa on ainakin chiliä ja tomaattia.

Valmistelin kääröt aamulla uunitusta vaille valmiiksi. Ne maistuivat paitsi lämpiminä, myös kylminä jääkaapista närpittynä - en vain pystynyt pitämään näppejäni erossa näistä ihanista herkuista!

CHEDDAR-BATAATTITÄYTTEISET MUNAKOISOKÄÄRÖT

2 keskikokoista munakoisoa
vehnäjauhoja
1tl chilimausteseosta
paistamiseen voita ja öljyä

Täyte:
225g kypsäksi keitettyä bataattia pieninä kuutioina
75g cheddarjuustoa karkeana raasteena
2rkl tuoretta hienonnettua (sitruuna)timjamia
kevätsipuli hienonnettuna + hiukan vartta
½ punaista paprikaa hienonnettuna
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
rouhaisu suolaa ja mustapippuria

Sekoita ensin täytteen aineet keskenään kulhossa. Mausta suolalla ja pippurilla.

Leikkaa munakoisot pituusuunnassa noin puolen sentin viipaleiksi. Sekoita vehnäjauhot ja maustesekoitus ruokalautasella. Pyörittele munakoisosiivut kevyesti jauhoseoksessa. Paista pannulla voi-öljyseoksessa pari minuuttia molemmin puolin kauniin ruskeiksi.

Levitä siivut leikkuulaudalle ja lusikoi päälle bataattitäytettä. Kääräiset koisot rullalle ja lado uunivuokaan.

Paista uunissa 200C asteessa noin 20min.


Muut ruuat ovatkin tuttuja jo blogista, joskin pieniä muunnoksia niihin teinkin.

Kun menee hermot, käytä morttelia

Kuivannut leipä kuivatetaan meillä huoneenlämmössä ihan korpuksi ja siitä tehdään korppujauhoa. Ennen raastoin kuivia leivänkannikoita kertarykäyksellä otsa hiessä ja rystyset verillä kiroten homman vaivalloisuutta....

KUNNES

...paikalle ratsasti taas uljas ritarini valkealla ratsullaan ja kysyi miksen tee hommaa morttelilla mötkien. Jaa-a. Eipä ollut tullut mieleenikään.

Nyt sujuu leipien pikkupikku murusiksi saattaminen huomattavasti joutuisammin ja vähemmällä kivulla. Imuri tosin on syytä ottaa esille homman loputtua.

Villiyrttikeittokirja

Viime vuonna pääsin 10+Kiehuu-projektin järjestämään Villiyrttipäivään, jonka innostuttamana olen jatkanut tutustumista noihin hienoihin luonnon tarjoamiin raaka-aineisiin. Nyt se helpottui huomattavasti, kun Carelian keittiöpäällikkö Sami Tallberg on koonnut vinkkejään Villiyrtti keittokirjaksi.

Juhannuksen alla kuluvaa vuotta julkaistu Villiyrtti keittokirja on mielestäni loistoteos ja ymmärtääkseni Suomen oloissa ainutlaatuinen. Näpsäkänkokoinen, helposti luontoonkin mukaanotettava kirja listaa 51 erilaista syötävää villikasvia. Kaikista löytyy havainnollinen tunnistuskuva ja ruokaresepti.

On totta mitä maailmallakin paljon työskennellyt ravintola-alan ammattilainen sanoo kirjansa johdannossa: villikasvien käyttö verrattuna kasvatettuihin on erityisesti mielenkiintoista. Tallberg haluaa myös ravistella ihmisiä näkemään uudestaan upeat luonnonkasvit, eikä "vain" korvikkeina kasvatetuille vaan upeina raaka-aineina.

Reseptejä Villiyrtti keittokirjassa on sisällysluetteloa runsaammin, sillä kunkin kasvin kohdalla Tallberg antaa muitakin käyttökohdevinkkejä. Reseptit eivät ole sitä ihan perushuttua, vaan mielenkiintoa kutkuttavia kuten "Mäntyvartaassa grillattuja karitsanmunuaisia" tai vaikkapa "Keitettyjä takiaisenvarsia ja hollanninkastiketta". Keittokirjaan on myös näppärästi listattu villivihreiden sesonkikalenteri ja säilöttäväksi kelpaavat villikasvit.

Kasvien tunnistus- ja maisemakuvat ovat Jouko Lehmuskallion kokoelmista. Mies on ollut perustamassa useilla kielillä selailtavaa, hyvin informatiivista Luontoportti.fi sivustoa, josta löytyy tarkempia tunnistusohjeita ja esimerkiksi hakutoiminto kun haluat tunnistaa jonkin kasvin.

Reseptien kuvat on ottanut yhtä lukuunottamatta Tommi Anttonen. Tykkään kuvien asettelusta ja astioiden sekä taustan rustiikkisuudesta. Tummasävytteiset värit vain syövät paikkapaikoin kuvien lopullista terävyyttä. Rustiikisuus on siis ollut hyvä valinta, sillä hienostelussa mainittu asia olisi varmasti korostunut.

Tallbergin Villiyrtti keittokirjasta sain vastauksen muutamaan itseäni kiusanneeseen kysymykseen: ketunleivän hennonkauniita, valkoisia kukkia voi syödä myös ja isomaksaruoho (jota lapsena naapurinmuksujen kanssa mutusteltiin kalliolla) on ihan oikeastikin syötävä herkku.

Kokeilulistalle menevät etunenässä isomaksaruoho, maahumala (jota anoppi kertoi löytyvän heiltä) ja mesiangervo. Erityisen kutkuttavana koin myös pihasaunion mansikoiden parina ja mustaherukanlehtiin kiedotun paistetun Vanha Vilho-juuston.

Kirjassa kehuttua kurtturuusun ja raparperin yhdistelmää on jo testattu ja hyväksi koettu, mutta siitä lisää myöhemmin.

BarbAquebileet

Väsyneenä, mutta ylipaljon nauraneena, voin ilolla todeta perheemme aikuisväestön osallistuneen eilen ystäviemme järjestämään Barbaque-iltaan. Kun auringon paahtaessa grilliin ladataan limousinen sisä- ja ulkofileitä ja herkkupöydän ympärille istuu 12 kaverusta kesämielellä, on helppo olla onnellinen! Viimeistään siinä vaiheessa kun läskibasso, kitarat ja hotpantsit kaivetaan esille.

Remuaminen jatkui yömyöhään, mutta ei siitä sen enempää.

Pizza grilliin kivelle

Tämä pizzakivigrillaus on muhitellut ideana jo jonkin aikaa Jukan ohimon takana. Noin viikko sitten idea pääsi viimein toteutuksen tasolle ja onneksi niin! Grillissä lämmennyt pizza oli ihanan rapsakkaa, aika liki leivinuunipizzan makuista!
Jukka siis lämmitti "nuotio"grilliämme kuumentaen samalla ritilän yllä normaalisti uuniin lykättävää pizzakiveä. Sitten mies leipoi pizzapohjat , ja täytti ne leivinpaperin päällä. Hivutustekniikkaa hyväksikäyttäen pizzat saatiin kiven ylle paistumaan.

Sitten vain ennenkin hyödynnetty wokkipannun kansi ylle.

Parin minuutin kuluttua kivellä paistunut pizza on valmis nautittavaksi, kunhan ylle laittaa vielä hyvin sinappisenmakuiset villirucolan lehdet omasta ryytimaasta.

Pizzaa on tehty meillä myös kaasugrillissä, täällä selostus siitä.