Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle kallioimarre. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit
Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle kallioimarre. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit

torstai 19. marraskuuta 2009

Letut kallioimarrekreemillä ja Äidin mansikkahillolla

Tämä ihastuttava jälkiruoka tarjottiin karitsanpotkan painuttua vatsanpohjalle. Oletteko yllättyneitä kun sanon, ettei lettutornia kannattanut kasata kovin suureksi. Alle syöty päkäpää meinaten vei vatsassa kaalin kera melkoisesti tilaa, eikä lettujen kanssa tarjottu kreemikään ollut sieltä kevyimmästä päästä.

Mestari Markuksen Ruokamatka-kirjassa tornit olivat korkeampia ja kreemiä enemmän. Uskoisin tämän puolitetun reseptin riittävän jälkiruuaksi neljälle. Me teimme koko satsin ja sitä syötiin vielä lasten kanssa aamupalallakin.

Letut voi paistaa aivan hyvin etukäteen ja tornitkin koota ennen ruokailun aloittamista. Kreemi on niin paksua tavaraa, ettei valu kyllä väleistä pois. Pidimme mauista jäähtyneinä.

Kallioimarteen voi korvata vaniljalla, kuten alkuperäisessä reseptissäkin oli tehty. Ja letut voi tehdä pyöreinäkin. Mainittakoon vielä että maizenan määrä todella on tuo hulppeat 40 grammaa. Kallioimarre tällä määrällä maistui vienosti, seuraavaksi laittaisin hiukan enemmän.

LETTUTAIKINA
2 dl kulutusmaitoa
1 luomumuna
½ desiä jauhoja joista osa vehnä-, osa ohrajauhoja
½ tl sokeria
¼ sitruunankuorta raastettuna
voita paistamiseen

Sekoita kaikki aineet. Anna turvota ½-2 tuntia. Paista valurautapannulla voissa.

KALLIOIMARREKREEMI
n. 20 cm kallioimarteen juurta (tai ½ vaniljatanko)
2,5 dl kulutusmaitoa
75 g sokeria
3 munankeltuaista*
40 g ohrakasta tai maizenaa
voinokare viimeistelyyn

Pilko kallioimarre (tai halkaise vaniljatanko) laita maitoon ja hauduta liedellä miedolla lämmöllä 15 minuuttia. Vatkaa sokeri ja keltuaiset vaahdoksi. Sekoita joukkoon maizena. Yhdistä maito keltuaisvaahtoon ja saosta liedellä puukauhalla. Varo ettet lämmitä seosta liikaa, ettet saa munakokkelin paloja liemeen.

Massa on valmis kun se on oikein paksua. Puserra se siivilän läpi. Sekoita joukkoon voinokare. Nakkaa massaa ohukaisen päälle, aseta ylle seuraava ohukainen ja toista, kunnes olet saanut mukavankokoisen jälkiruuan.

Tarjoa Äitisi keittelemän mansikkahillon kanssa.

* Valkuaiset voit aamulla paistaa yhteen munaan sekoitettuna pannulla muun aamupalan lisäkkeeksi . Esimerkiksi.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Koivunmahlaa ja kaviaaria: kallioimarteella maustetut juuret


Sami Tallbergin Villiyrttikeittokirja on ollut meillä todella kovassa käytössä. Siksi odotin innolla tätä uusinta, hienosti nimettyä "Koivunmahlaa ja kaviaaria" siitä asti kun tiesin sen olevan tekeillä. 

Resepteiltään kirja on helposti tunnistettavissa Tallbergilaiseksi. Raaka-aineet löytyvät Suomesta ja  niiden käytössä korostetaan sesonkisuutta. Villiyrttien käyttö on runsasta, joskaan nyt villit eivät loista pääosassa. Esipuheessa Christer Lindgren mainitsee uuden ruokakulttuurin avainsanoiksi lähellä tuotetun, eettisen, ekologisen, luonnonmukaisen, aidon, yksinkertaisen, villin ja vapaan. Näitä Tallberg kirjassaan toteuttaa erinomaisesti. 

Olen korvamerkannut opuksesta jo monta kiinnostavaa reseptiä: tomaatti-liperisalaatin, kurpitsaa villiyrtteillä sekä suomalaisilla rypäleillä, nokkoskastikkeen, haukicevichen ja tillilihan karitsan entrecôtesta. Viimeksimainitussa tillin makua on korostettu saksankirvelillä ja fenkolinsiemenillä, mikä kuulostaa hurjan hyvältä.  Tallberg on tehnyt kirjassaan monta keittoa koivunmahlaan. Olisikohan se ollut taika-aines Kämp Signessä maistettuun maa-artisokkakeittoon, joka oli aivan taivaallista. 

Pidän siitä, että kirjassa saa reseptien yhteydessä vinkkejä kotimaisiin ruokatuotteisiin, kuten esimerkiksi Tertin  kartanon yrttisokeriin, Toivosen lihansavustamoin palvipossuun, Utran uittotuvan karjalanpiirakoihin ja Nordic koivun koivunmahlaan. 
Kirjan kuvat ja kuvausjärjestelyt ovat harmillisen epätasaisia. Toisaalta löytyy oikein houkuttelevia, kauniita kuvia, mutta varsinkin loppuosassa kirjaa kuvausjärjestelyt vaikuttavat hätäisiltä ja kuvien tarkkuuskin heittelee. 

Uskon että tämäkin kirja tulee olemaan keittiössämme ahkeralla käytöllä. Reseptit löytyvät kirjan lopusta myös englanniksi, mikä tekee siitä loistavan lahjakirjan suomenkieltä taitamattomallekin.  
Ensimmäisenä kokeilimme arvostelukappaleeksi saadusta kirjasta reseptiä "Juuria ja voisulaa". Siinä juuria eli juureksia oli maustettu kallioimarteen juurella. Tykkäsimme kokonaisuudesta, joskin seuraavalla kerralla pilkkoisin enemmän kallioimarretta sekaan. Palsternakka ja kallioimarre olivat suuhuni aivan loistopari! 

Ohje tarjosi palsternakan käsittelyyn myös uuden niksin. Olen aikaisemmin valitellut joidenkin palsternakkojen puumaisuutta, mutta ilmeisesti niistä kuuluukin poistaa sisus aina. 

KALLIOIMARTEELLA MAUSTETUT JUUREKSET

500 g juuria (porkkanaa, palsternakkaa)
5 cm: pätkä kallioimarteen juurta (ensi kerralla enemmän)
50 g voita
2 dl vettä (koivunmahlaa)
suolaa ja mustapippuria myllystä
2 rkl valkoviinietikkaa
1 nippu persiljaa (meillä lehti-)

Kuori ja paloittele juurekset. Poista palsternakasta sitkeä sisus halkaisemalla palsternakka ensin pituussuunnassa neljään osaan ja leikkaamalla sitten kustakin osasta sydän pois. Halkaise porkkanatkin pituussuunnassa.

Pese kallioimarteen juuri hyvin ja rapsuta se pikkuveitsellä tai kuorimaveitsen lappeella mahdollisimman puhtaaksi. Hienonna veitsellä.

Laita ainekset etikkaa ja persiljaa lukuun ottamatta pikkukattilaan ja keitä kunnes juurissa on sopiva suutuntuma. Lisää joukkoon etikka ja hienonnettu persilja. Kiehauta minuutti. Tarjoa lämpimänä tai kylmänä sormiruokana, suurriistan tai riistalintujen kanssa. 

Tallbergin vinkkaa vielä, että juurekset voi tarjota myös raakana. Silloin muita aineksia tulee kiehauttaa kattilassa viisitoista minuuttia ja tarjota kastike dippinä tai pyöräyttää kasvikset kastikkeessa. 
kallioimarre elikkäs mesijuuri

torstai 28. heinäkuuta 2016

Herkkutatti- ja kantarelliohjeita - teille jotka niitä tarvitsette

KAIKKI leveilevät upeilla sienisaalillaan. Paitsi me. Nelisen vuotta sitten upea sienipaikkamme hakattiin maan tasalle ja tänä vuonna sama tapahtui korvaavaksi löydetylle ihan ok paikalle. Olemme yrittäneet metsästää KAIKKIEN muiden löytämiä valtavia herkkutattiesiintymiä onnistumatta siinä ollenkaan. Joitakin kantarelleja on koriin kopsahtanut ja muistaakseni pari orakasta. Täytyy toivoa että meitäkin lykästäisi, sillä sieniruuat nyt vain ovat niin herkkua! 

Koska uusia sieniruokia meillä ei ole tehty, laitan tähän linkkeineen jo blogiin kirjattuja reseptejä. Ihan vaan sillä jos sinä kuulut NIIHIN jotka kantavat selkä vääränä sienisaaliita kotiin mutisten sitten hymy suupielissä kareillen miten kova perkuuhomma on. Sinä onnellinen. 

Blogin kaikki 100 sieniaiheista postausta löytyvät sieni-tunnisteen takaa

Me lähdemme nyt metsään. 
Helppo ja halpa herkku.

Hampurilaisen väliin, uuniperunalle tai vaikka kastikkeeksi.

Hyvä vaihtoehto herkkutatticarpacciolle, joka sekin on ihan loistavaa. 

Loistopari!

Valkoista pizzaa ihanilla täytteillä.

Tämä ei lisäsanoja kaipaa. 

Soijassa marinoitu keltuianen ja kantarellit käyvät hienosti yhteen. 

syksyinen sieniruoka

Kallioimarre antaa kantarellille ihanaa makua.

Tomaatti yllätti kantarellin parina.

on myös hurjan hyvä. 

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Loistava yhdistelmä suppilovahveroa, juuriselleriä ja perunarieskaa

kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta
Perunarieska suppilovahveroilla ja kallioimarteella kiinnitti huomioni heti, kun selailin arvostelukappaleena tullutta Sami Tallbergin Villisienikeittokirjaa. Rakastan kallioimarteen lakritsaista makua ja olenkin kerännyt sitä kuivattuna talteen. Tässä ohjeessa juuri ei kuitenkaan maistunut, ainakaan niin selkeästi että olisin sen itsenään erottanut. Kokonaismaku silti palkitsi monivaiheisen ja paljon tiskiä synnyttäneen tekemisen. Maut olivat juurevuudessaan hienosti yhteensointuvia, kuitenkin toisistaan erottuvia. Eri tekstuurit - pehmeä sose, rouskuvat pähkinät ja tiivis rieska- toivat mielenkiintoa annokseen.

Rieska päällisineen sopisi pieneksi mitoitettuna hyvin alkupalaksi ja vaikkapa pannusta suoraan tarjoiltuna brunssille. Nyt söimme puolikkaasta taikinasta tehdyn paksun rieskan lounaaksi kahteen nenään. Tätä tarjoaisin suurella ylpeydellä vaikkapa ulkomaisille vieraille esimerkkinä hienoista suomalaisista mauista.
Ohje on siis Tallbergin kirjasta, mutta joitain mittasuhteita ja ohjeistusta olen muuttanut meidänmoiseksi. Sellerisose on esimerkiksi vähänesteisempää. Taikina kehotetaan ohjeessa painelemaan valurautapannuun kokonaan, mutta kirjan kuvan perusteella luulisin näin jälkikäteen että taikina tulisi jakaa vähintään neljään osaan ja paistaa joka pallura omanaan. Vastaavasti voisi lämmittää vaikka uunipellin etukäteen ja painella taikinan kokonaan siihen. Minä laitoin taikinan kiireen vuoksi nyt puoliksi. Rieskasta tuli paksu, muttei sekään huono ollut. Jukka teki selleripyreen jo edellisenä päivänä ja otti siitä tuolloin pikku nökäreet tarjottavaksi alkupalana kampasimpukoiden ja tomaatticoncassen kanssa. Tämä etukäteisvalmistelu helpotti minun työtäni mukavasti, kun loppupyre piti vain lämmittää ennen tarjoilua. Sienten määrää lisäsin myös reilusti omaan kokonaisuuteemme.

Tallbergin Villisienikeittokirja sisältää 72 eri sientä ja niille tehtyjä ohjeita. Uskon että kirjan suurin anti minulle tulee olemaan uusien sienien opetteleminen. Suomuorakasta tuli maistettua jo tänä syksynä kirjan houkuteltua siihen. Kirja ansioituu taattuun Tallbergilaiseen tapaan villiyrttien käyttämisessä, mikä ilahduttaa minua suuresti. Jokaisesta sienestä on havainnollinen kuva ja maininnat mausta sekä tekstuurista. Kirjassa ohjeistetaan myös miten erilaisilla öljyillä, ruskistetulla voilla ja vinegretillä saadaan entisestään nostettua sienten makua. Hyvistä makupareista esitellään esimerkiksi yrttejä, pähkinöitä, papuja, liemiä ja juustoja. 
Jukka teki Villisineikeittokirjasta aiemmin syksyllä annoksen "Oodi mustavakkaalle", joka oli sekin todella onnistunut makujensa puolesta. Artisokkakreemiin ja paahdettuihin maa-artisokkiin yhdistettiin mustavahakkaita, pinaattia ja yrttejä varsin maukkaasti. Tässäkin ohjeessa passailimme kreemin nestemäärää paljon niukemmaksi. 

PERUNARIESKAA, SUPPILOVAHVEROITA JA KALLIOIMARRETTA
neljälle

SELLERIKREEMI

600 g juuriselleriä
2,5 dl kookoskermaa
muutama oksa timjamia
1 valkosipulinkynsi
pieni laakerinlehti
ripaus vaniljaa
merisuolaa ja mustapippuria myllystä

Kuori juuriselleri. Pilko pieniksi paloiksi. Laita kattilaan kookoskerman ja mausteiden kanssa. Hauduta pehmeäksi. Ota neste pois kattilassa, soseuta selleri ja lisää nestettä takaisin siinä määrin että saat toivomasi rakenteen soseeseen. 

MANTELIT

1 dl kokonaisia manteleita

Pilko mantelit karkeasti veitsellä. Paahda 180 asteisessa uunissa kymmenen minuuttia.

PERUNARIESKA

500 g jauhoisia perunoita
2 dl maitoa
2 kananmunaa
5 dl vehnäjauhoja
1 tl hienoa merisuolaa
1 tl leivinjauhetta
6 rkl voisulaa voiteluun
n. 1 dl extrajauhoja pannulle ja rieskan päälle

Keitä perunat kuorineen. 
Laita valurautapannu tai uunipelti kuumenemaan uuniin. Lämmitä uuni 250 asteiseksi. 
Kuori ja muussaa kypsät perunat. Sekoita muussi muiden taikinan aineiden kanssa. Jaa taikina neljään osaan. Painele joka taikina uunissa kuumennettuun, sen jälkeen jauhotettuun valurautapannuun tai peltiin. Pistele taikinaan reikiä haarukalla. Penslaa voisulalla ja ripottele vielä jauhoja päälle. Kypsennä uunissa rieskan paksuudesta riippuen 5-15 minuuttia. 

SIENET

1 l suppilovahveroita
6 rkl (ruskistettua) voita
merisuolaa ja mustapippuria myllystä
10 cm pätkä kallioimarretta

Pese kallioimarteen juuri hyvin. Pilko ihan pieneksi silpuksi. Kypsennä sienet ja kallioimarre ruskistetun voin kanssa paistinpannulla.

RAKUUNA

½ ruukkua tuoretta (meillä noin ½ dl kuivattua, vedessä pehmitettyä)

KOKOA ANNOS:

Laita rieskan päälle sellerikreemiä, tähän päälle sienet. Lisää vielä rakuunat ja mantelit. 

maanantai 6. joulukuuta 2021

Joulumenu 2020

Olemme pruukannet (= meillä on ollut tapana) heti joulun jälkeen joka vuosi laittaa blogiin joulumenumme. Tänä vuonna se heti oli tänään, reipas 11 kuukautta myöhemmin. Muutkin kuvat ovat ovat viime joulusta, sillä tänä vuonna juhla ei ole vielä näkynyt meillä kodissa kuin joulukalenterien verran. Tänään ajateltiin leipoa ja koristella ensimmäinen setti pipareita, joten josko se tästä, pikkuhiljaa.

Tämä kuvan vessapaperilentokone on yksi rakkaimmista joulukuusenkoristeistamme. Poitsu oli askarrellut sen pienenä yllätykseksi meille kaikille ilmailusta innostuneelle isälleen. 
Kylmäsavusiika & kallioimarre kantarelli
Lämminsavulohi
Sienisalaatti & "näkkäri"
Sinappisilakka
Saaristolaisleipä & "söksötys"
(eli kylmäsavulohta, katkarapuja, majoa ja ranskankermaa sekä tilliä)
Mukulaselleri & broilerinmaksa
Sokerisuolattu ankanrinta, varsiselleriomenahillo ja Mikko Utterin sinihomejuusto
Paahdettu ruusukaali
Graavisiika, mätimousse ja pikkelöity retiisi

Palvattu peura
Kinkku
Perunalaatikko
Lanttulaatikko
Granaattiomenagremolata

Ginisorbetti

Mikko Utterin sinihomejuusto
Vuohenmaitogouda
Beemster Gouda XO 26

maanantai 18. tammikuuta 2010

Tattariblinit hiukan erilaisilla päällisvaihtoehdoilla

Sunnuntaina meillä herkuteltiin mateella tuplasti: lounaaksi upposi madekeittoa ja päivällisellä nautittiin blineistä mateenmädin ja muiden lisukkeiden kera. Kokeilimme ensi kertaa yhdistää kaskinaurista ja sieni-sipulisilppua blineihin - erittäin onnistuneesti! Lisäksi tarjolla oli pilkottua maustekurkkua, suolalla maustettua ranskankermaa, joululahjaksi saamamme riihisavulohta ja mateenmätiä. Viimeksimainitun suolaisuusprosentti oli 2 %, mikä oli kovasti makuumme. Tämä vain itselle muistiin seuraavaa itsesuolausta varten.
Tattariblinien ohje on jotakuinkin Eeva Salosen Ruokatorstaista, lisukkeet pähkäiltiin itse.

Viime vuoden olutpitoiset blinit löytyvät täältä.

TATTARIBLINIT HITAASTI
noin 9 kpl

5 dl vettä
10 g hiivaa
1 tl suolaa
2 tl sokeria
5 dl tattarijauhoja (joista 1½ dl korvaantui vehnäjauholla)
1½ dl kiehuvaa vettä tai maitoa
2 keltuaista
2 valkuaista
(1½ rkl (kallioimarre)kossua kun lasten blinit on paistettu)

paistamiseen:
paljon voita

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, sokeri ja tattarijauhot. Jätä taikina kohoamaan huoneenlämpöön 1-2 tunniksi.

Sekoita kohonneeseen taikinaan kuuma vesi tai maito ja keltuaiset. Nostata 3-4 tuntia.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja sekoita taikinaan. Seisota taikinaa vielä hetki ennen paistamista ja rikasta sen makua halutessasi viinatilkalla. Me paistoimme ensin lasten letut ja lisäsimme sitten vasta viinan. Emme kuitenkaan maistaneet viinaa blineissä tällä ainesmäärällä.
Paista taikinasta miedolla lämmöllä voissa blinipannussa paksuhkoja blinejä. Kun pinta on kuortunut, valuta pinnalle hieman voisulaa, käännä blini ja paista toiselta puolelta.

Rakuunainen kaskinauris
Paista luomukaskinauriin palat pannulla voissa ja hauduta pehmeäksi. Mausta rakuunalla, suolalla ja pippurilla.
Tarjoa ainakin hunajan kera, myös ranskankermalisä maistuu.

Herkkutatti-sipulipaistos
Liota kuivattuja herkkutatteja parikymmentä minuuttia pienessä määrässä vettä. Kuullosta voissa silputtua sipulia ja lisää joukkoon sienet vesineen. Paista kunnes vesi on haihtunut.

Tee täytteet ennen blinien paistoa ja anna jokaisen ruokailijan koota oman makuisensa satsit blinille. Juomana meillä oli cava, muukin kuohuvainen on oikein passeli.


Ohje löytyy nyt myös kiehuu.fi-sivustolta.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Villiyrttejä Villisikojen ympäröimänä

En tiedä mistä aloittaisin. Katsokaa vaikka muutamia fiiliskuvia niin mietin sen aikaa. Olin eilen 10+Kiehuu-projektin kutsumana Porvoon Kannonnokassa Villiyrtti-tapahtumassa. Kertakaikkisen antoisa päivä makujen, yrttioppien, seuran ja maisemien suhteen tuolla elämys- ja villisikatilalla.

Päivä alkoi makealla kuusenkerkkä-seljanmehusnapsilla keskellä luonnon rauhaa. Aaaah! Sitten vetäisin jalkaan uudet punaiset saappaat, kietaisin kameran kaulalle ja klompsottelin kanssakiinnostuneiden kera englantilaisen villiyrttiasiantuntija Miles Irvingin ja paikallisen kasvituntijan Lasse Roosin johdattamana suoraan villisika-aitaukseen ihmettelemään ja ihastelemaan luonnon tarjoamia maistiaisia. Muutamat seurueen jäsenet vilkuilivat tämän tästä hyökkäileviä karjuja ajatellen, mutta saimme tonkia maastoa ihan rauhassa. Kauniit "rikkaruohot" paljastuivat salaattiaineiksi, mausteiksi, mehujen raaka-aineeksi... Tulevissa postauksissa tulee varmasti näkymään villiyrttejä vinkkeineen. Teippailin innostuneena kasveja lehtiöönkin, jotta tunnistaisin moiset myös jatkossa.Henkilökohtaisiksi lemppareiksini kohosivat ehdottomasti kallioimarteen lakritsaiset juuret sekä jokapaikan hento kasvi pihatähtimö, jota olen aina pitänyt kauniina, mutta nyt myös tajusin maukkuuden. Yrtteihin tutustumisen jälkeen asettauduimme takaisin sammaleisen kallion laelle pitkien pöytien ääreen. Siellä eteemme tuotiin uskomattoman kauniita ja herkullisia maistiaspaloja, jotka sisälsivät ympäröivän luonnon tarjoamia raaka-aineita. Menun olivat meille suunnitelleet ja valmistaneet keittiömestarit Antti Ahokas (Juuri), Tapio Kangas (Kannonnokka, Kaikilla mausteilla-catering) ja Sami Tallberg (Ravintola Carelia). Vielä kun tähän lisättiin Kannonnokan metsämaisemat, rento tunnelma sekä kattauksen pärelautaset ja tuohikupposet, voitte arvata että elämys oli melkoinen!

jallugraavattua myrskylän rautua
friteerattua nokkosta

ahventartar
kuminachips
viiriäisen uppomuna

paistettua maitohorsmaa
neitsyt rypsiöljyä
lehmus-hunajamarinoitua metsäkyyhkynrintaa
villikrassisalaatti
mustaherukka sky

riimikauriin fileetä
suolaheinäretikkaa

villisika-maalaispatee
marjaviinihyytelö

villisika-bratwurst
villikumina-palsternakkapyree

kallioimarre-paahtovanukas
matsämansikka-mesiangervo-valkosuklaamousseleivos

nokipannukahvi

Ylläesitellyistä herkuista pidin ehdottomasti eniten riimikauriin fileestä sekä friteeratuista nokkosista. Jälkimmäistä tulemme kokeilemaan hyvinkin pian. Kanervankukat lautasella olivat kaunis näky! Villisika-bratwursti maistui myös erinomaisesti pyreen kanssa. Ja, ja... :)

Tässä vielä muutamia pikavinkkejä, villiyrtit kun ovat juuri parhaimmillaan
  • mustikanlehtiä- ja kukkia voi käyttää sellaisenaan vaikkapa munakkaan sekaan

  • takiainen

  • raparperinnäköisen takiaisen lehtiä voi käyttää kaalin tavoin vaikkapa kääryleissä. myös kukkavarsi kelpaa syötäväksi kuorittuna
  • pujon lehdet on huipputavaraa hanhen täyttämiseen
  • koivun hiirenkorvalla olevia lehtiä voi käyttää vaikkapa viinan maustamiseen. korkillinen per litra antaa jo hyvää maku
  • seljanmarjoilla voi maustaa vaikkapa viinietikkaa

Ruokabloggajat Veera ja Jams olivat myös menossa mukana. Heidän versionsa tapahtuneesta löytynevät piakkoin Prinsessakeittiöstä ja Jokapäiväistä leipää-blogista.

Lisäsimme tunnisteisiimme "luonnon aarteista" linkin, josta löytyvät aiemmin ruusun terälehdistä tehdyt herkut, pihlajanmarjasämpylät ja jatkossa toivottavasti myös paljon muuta! Kategoriaan laitamme vain kasviaarteita. Itsepyydetyt kalat ja muut vastaavat löytyvät omien tunnisteidensa alta.


Blog Widget by LinkWithin