torstai 3. huhtikuuta 2014

Karitsankieltä piiiiiitkäään muhitettuna

Olen joskus aiemminkin todennut, että hyvin kypsennettyjen kielten kuoriminen on ihan intohimoisen ihanaa. Samoin kuin kalmarin tai seepian perkaaminen. Ja sienien pilkkominen. Onko sinulla jotain tällaisia keittiöhommia, jotka tuntuvat poikkeuksellisen hyvältä tai nautinnolliselta?

Tätä ruokaa valmistellessa ihania kieliä sai kuoria useamman, sillä karitsan kielet ovat kovin pieniä. Osa muhitetuista kielistä sukelsi aika totutustikin tomaatin joukkoon, mutta osa nyhdettiin ja säästettiin seuraavan päivän settiä varten. Mutta se onkin toinen tarina se
KARITSAN KIELIEN KEITTÄMINEN

8 karitsankieltä
2 porkkanaa
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
öljyä kuullottamiseen
vettä
12 mustapippuria
3 katajanmarjaa
suolaa
3 laakerinlehteä

Huuhtele kielet hyvin.
Pilko porkkanat ja sipulit. Laita isoon kattilaan hiukan öljyä pohjalle ja kuullota siinä kasviksia hetki. Lisää kielet, mausteet ja vesi niin että kielet reilusti peittyvät. Kiehauta ja jätä sitten hiljalleen porisemaan liedelle. Kuori välillä pinnalle kertynyttä vaahtoa pois ja tarkista veden riittävyys.
Meillä kieliä muhiteltiin 7 tuntia.
Nosta kielet liemestä. Siivilöi liemi joka on nyt loistavaa lihalientä vaikka keittopohjaksi.
Kuori kielet hieman jäähtyneenä. Hurjan helposti homma kävi kun puolitti kielet pituussuunnassa ja sitten vain käsin otti kuoret pois.

TOMAATTIMUHITETTU KIELI

keitettyjä kieliä paloiteltuna
sipulia pilkottuna
öljyä kuullottamiseen
tomaattimurskaa
suolaa
mustapippuria

Kuullota sipulia pannulla öljyssä. Lisää tomaattimurska ja kielipalat. Muhita puolisen tuntia. Mausta.
Aikuiset nauttivat tomaattiset kielet leivän ja tuoreen basilikan kanssa, lapset pastan seassa. Koko perhe tykkäsi, kovasti!

5 kommenttia:

Sanja A. kirjoitti...

Mmmmmmmmmmmm, ihanat karitsan kielet! Nam!

Merituuli kirjoitti...

Miten sinä yleensä valmistat kieltä Sanja?

Sanja A. kirjoitti...

Keitetään suolavedellä, kokonaisen mustapippurien kanssa pehmeäksi. Joskus lisätään valkosipuloa tai Vegeta yrtimausteta. Leikataan ohueeksi viipaleiksi ja siinä vaiheessa poistetaan valkokuori (kalvo?). Ja sillä sipuli :-) Bechamel kastike on hyvä kumppani!

Sanja A. kirjoitti...

Valkosipulia ei valkosipuloa:-D. Ja niin, se on parasta kylmänä!

Merituuli kirjoitti...

Meillä nautitaan kielistä sekä kylmänä että lämpimänä. On niin erimoista tavaraa, etten osaa pistää paremmuusjärjestykseen.

Blog Widget by LinkWithin