sunnuntai 30. elokuuta 2015

Mopoillen pitkin Saigonia koko perheen voimin

Veisitkö lapsesi mopoajelulle vieraiden ihmisten kyytiin miljoonakaupungissa, jonka kaduilla suhaa yhteensä kuusi miljoonaa mopoa? Niin mekin! Varsinkin kun pysähdyspaikoissa oli tarjolla katuruokaa ja mielenkiintoista turinaa kuskiemme kanssa. Kyse on Back of the Bike Tourista, joita järjestetään Vietnamin Ho Chi Minh Cityssä eritavalla ruokapitoisina tai "vain" nähtävyyskiertelynä
Moporeissulla jokaisella perheenjäsenellämme oli oma kuski, mutta pakkohan tällainen perhemopokuvakin oli ottaa. 

Edellisellä Vietnaminreissulla kävimme Back of the Bike Tourin kierroksella Jukan kanssa kahdestaan. Nyt halusimme viedä muksummekin mopoilulle, sillä se oli meistä kovasti paikallinen tapa päästä sisään katuruokailuun. Vaikea kuvitella autenttisempaa liikkumistapaa Ho Chi Minh Cityssä kuin mopolla huristelu. Kierroksen aikana voi jutella ja kysellä nuorilta vietnamilaisilta heidän maailmansa menosta ja ajatuksistaan, sekä tietysti ruokakulttuurista ja ihan vaikka siitä miten syödä rapua. Edellinen kierroksemme ajoittui päiväsaikaan, nyt mopoilimme illalla. 
Kahdeksenvuotias tyttäremme jännitti mopokyytiä etukäteen kovasti. Tsemppasimme häntä alkuun, sillä olimme varmoja että kokeilun jälkeen tyttö syttyisi hommaan. Näin kävikin. Silmät loistaen molemmat lapsemme selostivat melkein yhteen ääneen miten hienoa oli kun maisemat vilahtelivat ohi mopokyydin tahtiin. Tässä  funky video jonka porukka teki suhailustamme pitkin pimenevää Ho Chi Minh Cityä eli Saigonia. 


Ensimmäinen pysähdys vei meidät Le Van Tam puiston nurkalle, jossa söimme viimekin reissulta tutuksi tulleen papaijasalaatin kuivatulla naudanmaksalla. Toisto ei harmittanut yhtään, sillä salaatti on ihan superhyvää kastikkeineen!
Seuraavaksi pysähdyimme tämän nuoren herran kojulle päristeltyämme mm. moponmentävänkapean kujan läpi. Vartaissa oli lastemme lempilihaa, eli kalakastikkeessa marinoitua possua. Taisivat syödä useamman vartaan. 
  
Näyttäisikö Jukka hiukan tyytyväiseltä? 
Seuraavaksi mopoilimme rapukeiton äärelle. Tämäkin paikka oli tuttu viime kerrasta, mikä kieltämättä alkoi hiukan nyppimään. Olisi ollut kiva saada kokemuksia ihan uusista paikoista. Nyt kuitenkin yllätin itseni syömästä paksuja tapioka-nuudeleita, jotka viime reissulla eivät minulle maistuneet. 
Täällä youtube-kanavallamme on video siitä miten rapu perataan syömiskuntoon

 
Viimeisellä suolaisen ruuan kojulla homma äityi mielenkiintoiseksi kun päädyin itse lastan varteen kääntelemään bahn xeo-lettusia. Nämä riisijauhosta ja kookosmaidosta kokoonsaatetut letut ovat yksiä vietnamilaisen ruoan suosikkejani, joten otin innolla vastaan kaikki vinkit niiden tekoon. Rapsakat bahn xeot paistettiin tolkuttomassa öljymäärässä, joten voitaisiin melkein puhua friteeraamisesta. Taikina oli normaalia lettutaikinaakin ohuempi. Kotona tekemäni bahn xeot ovat olleet paksumpia ja pehmeämpiä, mikä on toinen tyyli tehdä niitä. Toiselta puolelta paistuneisiin lettuihin laitettiin vain yksi tai kaksi palaa sianlihaa, hiukan katkarapuja ja ituja. Sitten lettu taitettiin kahtia, annettiin vielä paistua hetki ja nostettiin pannulta ritilälle. Täällä video paistamisestani
Bahn xeot syötiin kääräisemällä ne riisipaperiin yhdessä salaatin ja erilaisten yrttien kanssa. Sitten kääröä dippailtiin ihanaan kalakastikepitoiseen soosiin. Youtube-kanavallamme on video siitäkin (joskin joku hölmö molottaa päälle koko ajan suomea lapsilleen). Aina ravintolassa bahn xeon kanssa ei tule riisipaperia, silloin ne kannattaa kääriä pala kerrallaan salaattiin yrttien kanssa. 


Samaisella kojulla maistoimme pari viikkoa kehittyneitä ankkoja munassaan. Uumoilin etukäteen tämän olevan jollain lailla oksettavaa, mutta sitä se ei ollut ollenkaan. Söimme Jukan kanssa ankkamme makuja ja tekstuureja tunnustellen. Nokka oli yllättävän pehmeä ja kokonaisuus jotakuinkin pehmeän lihan ja munan maun sekoitusta. Vietnamissa tätä ruokaa syövät monesti esimerkiksi raskaana olevat naiset, sillä sen uskotaan tuovan paljon voimaa. Pään syöminen tuo myös viisautta. 

 
Viimeinen pysähdyspaikka tarjosi jälkiruokaa hedelmien, jäätelön ja jäädytetyn jogurtin muodossa. Lapsemme olisivat halunneet jatkaa vielä mopoilua pitkin Saigonin katuja, niin kivaa heillä oli ollut. Lähtiäislahjaksi annoimme pienet salmiakkituliaiset Suomesta. 
 
Mopokierros oli taas aivan loistava juttu ja sopi hyvin myös lapsiperheelle. Toiskertalaisille samojen paikkojen osuminen kierrokselle oli hiukan latistavaa, joten tarkempi etukäteistoivominen lie uusintavisiteeraajille paikallaan. 

Suosittelemme lämpimästi Back of the Bike Toursia. Hyvin englantia puhuvat oppaat ovat ystävällisiä, ja innostuneita. Etukäteissopiminen Suomesta käsin sujui taas jouhevasti ja luotettavasti. Oppaat tykkäävät antaa muitakin vinkkejä kaupunkiin ja mukaan saa kartankin johon on merkitty huomionarvoisia kohteita nähtävyyksistä shoppailuun ja baareista ravintoloihin. Loma Ho Chi Minh Cityssä kannattaa siis aloittaa  Back of the Bike Toursin kierroksella. 

***
Yhteistyössä Back of the Bike Tours


Lisäsin tämän jutun blogimme MATKAT-välilehdelle, josta löytyy paljon muitankin Vietnam-vinkkejä.

2 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Mahtavaa, että muksutkin innostuivat! Minä olin etukäteen - etenkin nähtyäni sen Saigonin mopokaaoksen - aivan varma etten avaa silmiäni koko reissulla. Mutta niin vaan vauhdin hurma vei mennessään. Onko Jukalla kypäräkamera?

Merituuli kirjoitti...

Meidän muksut eivät ole olleet mopon kyydissä Suomessakaan, joten kovin menevästä meiningistä aloitettiin. Liikenne on kuitenkin mukana ollessa paljon lunkimman näköistä kuin jalkakäytävältä katsottuna. Ainakin kun taitavat kuskit osaavat soljua siellä mukana.

Juu, Jukalla oli kamera kypärässään. Nämä kuvat ovat osana videota.

Blog Widget by LinkWithin