tiistai 25. elokuuta 2009

Grüße aus dem hitzigen Bremen! osa 1/2

...sillä hikistä oli asteiden paukkuessa reipasta kolmeaviittä! Piipahdimme siis viime viikon keskipaikkeilla Saksan Bremenissä, jossa olemme asustaneet koko perheen voimin syksyn 2007.

Meiltä Nummelasta nopeimmin ja kätevästi tuohon kaupunkiin pääsee Tampereelta Ryanairilla, monesti vielä törkyhalvallakin. Lentokenttä Bremenin päässä on vain 10 minuutin ratikkamatkan päässä keskustasta, joten kohdetta on todella helppo lähestyä.

Blogia ahkerasti lukeneet varmaan jo arvasivatkin että olimme taas mukana miehen työmatkalla. Jukan painaessa hommia me keksimme itsellemme viihdykettä. Eikä se tutussa kaupungissa tuottanut lainkaan vaikeuksia.
Aamupalan voimalla startattiin helteeseen hikoilemaan. Leipäkärryt ja mehiläispesät täynnä hunajaa olivat hauskoja juttuja aamupalalla. Muuten talo tarjosi aika perussettiä.

Ensin suunnistimme keskustaan, jossa ihmettelimme torin herkkuja Raatihuoneentorin takana. Miten voi ollakin noin komeita rosmariinipuskia?!
Upeita värejä alkusyksyn sadosta.

Torilta olikin hyvä siirtyä kuuntelemaan, mitä tapahtuu kun nakkaa kolikon "sadevesikaivoon". Näinkin yksinkertainen asia irrotti riemunkiljahduksen poikineen!

Schnoor on tunnelmallinen, kotoisa ja romanttinen osa Bremenin vanhaa keskustaa.

Schnoorissa ihmettelimme tonttujen kotia, kapeita kujia ja houkuttelevia näyteikkunoita.

Pakkohan meidän oli myös piipahtaa Joulukaupassa. Voi sitä säihkettä ja kimallusta!


Lounaan nappasimme mukaan jostakin pizzakojusta. Lapset haukkailivat eväitään hotellin ikkunalaudalla tarkkaillen samalla ratikoiden liikkeitä ja rautatieaseman edustan hälinää. Sitten tuhisemaan päiväunille keräämään lisäenergiaa loppupäivään!

Bürgerparkissa jätskitauolla leikkien lomassa.

Seuraavana päivänä ihailtiin kellojen soittoa ja muuttuvaa seinää Böttcherstraßella. Kävimme myös ostoksilla, tuijottamassa junia rautatieasemalla ja laskemassa isoa liukumäkeä keskustassa, Kauffhofin ja C&A:n välissä.

Schlactella, Weser-joen rannalla kävimme nappaamassa napaan ruokaa. Lapset seurailivat sillalta veneitä ja proomuja.

Törmäsimme myös Bremeniläiseen traditioon rannassa. Kaksi miestä lakaisivat portaita yrittäen siivota kavereidensa sinne viskomia pullonkorkkeja. Näin on tehtävä jokaisen 30-vuotta täyttävän naimattoman nuorukaisen. Työn saa lopettaa vasta saatuaan suukon neitsyeltä. Pojat koettivat kovasti kinua pusua 2-vuotiaalta tyttäreltämme, mutta neiti ei lämmennyt tuntemattomille. Hyvä niin! :)




Jo mainittujen "nähtävyyksien" lisäksi perheemme suosittelee musikanttipatsasta ja possupatsaita keskustassa, tiedekeskus Universumia ja nukketeatteria Schnoorissa. Bürgerparkissa on paljon leikkipaikkoja lapsille. Keskustan nurkilta löytyy yksi mukava spielplats Kunstahallenia vastapäätä.

Shoppaillessa kehotamme keskustan lisäksi suuntaamaan myös Ostertorsteinweg:ltä alkavaan Vierteliin. Sieltä löytyy muutama oikein mainio keittiötavaraliikekin.

Bremenissä on monia mukavia tapahtumia ja suuriakin festivaaleja. Pari syksyä taaksepäin pääsimme kokemaan sekä Freimarktin (vähän vastaava kuin Oktoberfest) että Joulumarkkinat. Freimarktia varten paikanpäälle pystytettiin valtava huvipuisto, jossa oli ravintolatelttoja, todella pelottava kummitustalo ja kaksi vuoristorataa - noin jotain mainitakseni. Joulumarkkinoilla taas maisteltiin glühweinia sekä nykyaikaisilla että vanhanajan markkinoilla. Erittäin suositeltavia tapahtumia kumpikin.

Seuraavassa postauksessa jo enemmän ruokaa.

4 kommenttia:

  1. Teidän matkatarinoitanne on aina niin kiva lukea!
    Olen kerran lounastanut Bremenissä, ja kaunis kaupunki on jäänyt mieleen. Jos se taas matkan varrelle sattuu, mielelläni pysähdyn siellä uudemmankin kerran.
    Niin, ja ruokajuttuja odotellen :)

    VastaaPoista
  2. Ihanannäköistä! En tiennytkään, että Bremeniin pääsisi RyanAirilla, piti heti mennä kurkkimaan hintoja :). Tosi tunnelmallinen postaus!

    VastaaPoista
  3. Näyttääpä Bremen ja etenkin tuo Schnoor kauniilta paikalta. Mielenkiintoinen matkapostaus ja ihanat kuvat!

    VastaaPoista
  4. pinea: lounastitko rannassa, Schlachtella? se on aivan ihana paikka aurinkoisella kelillä. ravintoloiden seinustalla istuvat ruokailijat ja enemmän veden äärellä on ravintoloiden Biergardenit.

    IreneKin: juu, Ryanair suhaa suoraan kaupunkiin, kun esimerkiksi Finnairilla matkustettaessa pitää puksuttaa vielä junalla Hampuriin laskeutumisen jälkeen. halvimmillaan vieraamme tulivat 60 e menopaluu per 2 aikuista laukkuineen. ne olivat viikkolentoja hyvin etukäteen varattuna.

    Yaelian: Schnoor on omia lempparipaikkojani Bremenissä Böttherstrassen ja Bürgerparkin lisäksi. Kapeimmalla kujalle viisivuotiaamme yletti seinästä seinään kun meni seisomaan kujan keskelle.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin