lauantai 1. elokuuta 2009

Omenapekonisalaatti ja polttorauta toimivat

Tämä herkullinen omenainen ja pekonainen salaatti oli mainio kaveri grillatuille. Sen todisti paitsi perheemme aikuisväestö, myös ystävämme. He saapuivat iloksemme yökylään tänne maalle ja toki nyt uutta grilliä piti esitellä! Salaatti riitti juuri ja juuri neljälle aikuiselle lisäkkeenä, mutta enempikään ei olisi tehnyt huonoa. Rehulisäkettä mainostettiin lämpimänä kastikkeen ansiosta, mutta eipä tuo kovin lämpöistä ollut vaikka heti sen tarjoilimmekin. Hyvää silti, hurjan.

Ohje löytyi Ameriikantuliaiskirjasta "Great food great beer" joskin sitä haarukoitiin meillä hieman muokattuna. Me naatiskelimme ruuan kanssa punkkua, mutta kiinnostuneille kerrottakoon että kirja suositteli kumppaniksi hunajaisen makuista olutta.

Omenainen pekonainen salaatti

2 Granny Smith omenaa
3 kesätuoretta punasipulia
tuoretta pinaattia
vuonankaalia
paketillinen pekonia

kastike:
0,3 cuppia balsamicoa
1 rkl sokeria
1 tl Dijon-sinappia
0,25 tl suolaa
0,2 tl pippuria myllystä
(2 rkl ranskankermaa)

Tee salaattipohja huuhtomalla pinaatti ja vuonankaali. (Kuori ja) lohko omenat ihan ohuiksi. Tee samoin sipulille. Paista pekoni keskilämmöllä omassa rasvassaan ja siirrä talouspaperin päälle rapsakoitumaan. Leikkaa pieniksi kuutioiksi.

Sekoita kastikeaineet pienessä kattilassa. Keitä vain minuutti. Ota pois levyltä ja lisää ranskankerma jos muistat. Itse en muistanut ja herkullista oli silti.

Sekoita kastike hyvin salaattipohjaan ja ripsuttele päälle pekonit. Tarjoa heti.

Pastis muisti kokeilla nyt myös ensimmäistä kertaa tulikuumennuksella lahjaksi saamaansa polttorautaa. Naudan sisäfileisiin tuli hieno koristelu mieheni nimikirjaimien muodossa, eikö?

4 kommenttia:

  1. Meillä syödään salaatteja jokaikinen päivä, joten on mukava saada uusi ruokaisa versiokin. Kiitos.

    VastaaPoista
  2. arleena:meillä syödään ruuan lisukkeena yleensä aika ankean samanlaisia, nopeasti kyhättyjä kurkku-tomaattisalaatteja, joten meillekin tämä oli kivaa vaihtelua.

    VastaaPoista
  3. Tuo polttorauta on yyberäijämäisin tarvekalu evö :-D

    VastaaPoista
  4. Välispiikki: niin jos on äijämäistä sohia kuumalla raudalla jo pihveiksi leikattua nautaa ;). hieno se kyllä on, kiitosta vaan Ahjon Akkalle!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin