sunnuntai 28. elokuuta 2011

Herkkujen Suomi tiivistyi Helsingin rautatientorille

Suomemme maa on täynnä herkkuja, se nyt on tiedetty aiemminkin. Nyt näitä talteen otettuja makuja oli roudattu pitkin ja poikin aina Helssinkiin asti, kun Rautatientorilla järjestettiin lähi-ja luomuruokatapahtuma Herkkujen Suomi. Anna oli jo hyvin pohtinut blogissaan, että lappilainen ruoka ei lie meille etelän hetelmille enää lähiruokaa, mutta pientuottajien upeita tuotteita oli saatu nyt esille ja vaihtoehtoja tarjolle.
Ehkä päivän parasta antia tarjosivat Gobbas Gårdin viljelijät. He kertoivat meille paljon luomuperunoidensa viljelystä, joka on pitkälti käsityötä. Nyt ei puhuttukaan ihan peruslajikkeista, vaan kauniista, ei silotelluista pottulajikkeista kuten esimerkiksi Ylämaan punainen, Blå Kongo, King Edward , Shetlannin musta ja Ruusuperuna- Early rose.  Gobbas Gårdin nettisivuilla hehkuu perunakukka ja friteerattuja perunasiivuja, joissa läpipunaiset ja kokosiniset viipaleet pääsevät hienosti oikeuksiinsa. Ostimme kokeiluun Asparges-la ratte perunoita, joita kuvailtiin kiinteäksi gourmetlajikkeeksi. Kun tänään tarjosimme niitä päivällisellä, saimme perunoita karttavan vieraspojankin maistamaan - ja pyytämään lisää. Perunoiden maku oli liki varhaisperunaa ja koostumus kuorineen höyrytettynä todella kiinteä olematta kuitenkaan kova.

Petri Sirenin suklaakonvehdit houkuttelivat ulkonäöllään. Ostin tietysti muutaman jälkiruokaherkuksi kotiin - ehdottomia suosikkejani olivat savusuola- (jonka savu-osuutta en kylläkään osannut makuhermoihini osuttaa) sekä timjaminen konvehti. Aiemmin konvehteja on voinut ostaa Fiskarsista, mutta nyt niitä saa myös Helsingin Museokadulta, Töölöstä.
Lapsille ehdottomasti parasta antia päivässä olivat pellepariskunta Nelli ja Niilo, jolta muksut saivat ilmapallotkin. Myös HerrgårdsGlassin jäätelöt maistuivat, sekä lapsille, äidille että Kulinaarimurulan Jaanalle, jonka keralla kojuja kierreltiin. Ja eksyttiin oluttelttaankin.
Loimulohi tuoksui älyttömän hyvälle!
Berrierillä maistoimme hyvää mustikkasinappia, mutta valitettavasti myytävät olivat kuulemma lähtökiireessä jääneet Vuokattiin. Netistä kaunisetikettisiä siirappi- ja sinappituotteita voi kuitenkin halutessaan tilata.
Makumaku oli omalle ständilleen varannut näytekassin meille. Se sisälsi heidän edustamiaan tuotteita,  esimerkiksi Heikkilän yrttejä, Nordic Koivun koivumahlaa ja Kolin luomutilan kyssäkaalia. Knehtilän tilan jauhot (yllä) oli pakattu näppärän yksinkertaisesti mutta nätisti. Makumaku on siis netissä toimiva sivusto, josta voit tilata lähi- ja luomuruokaa noutopisteeseen tai vaikkapa suoraan kotiovellesi. Parasta antia Makumakulla ovat mielestäni kotimaiset kalat, joiden saanti ainakin meilläpäin on toripäivien ulkopuolella vähän niin ja näin.

Hienoa että tällaisia tapahtumia järjestetään! Meidän poppoo ainakin teki uusia löytöjä, joilla saada aikaan monipuolisempaa ja herkullisempaa kotimaista antia ruokapöytään. Nam!

9 kommenttia:

  1. Kiva tapahtuma;Iltasanomissa oli muutama päivä sitten video tuosta tapahtumasta, ja herkulliselta näytti:)

    VastaaPoista
  2. Upea tuo ensimmäisen kuvan asetelma!:) Mielenkiintoisen oloinen tapahtuma, harmillisen kaukana vain.

    VastaaPoista
  3. Tuo oli kyllä mahtava tapahtuma ja itse tykkäsin eniten Lappi-Hunajan pöydästä.. sieltä lähtikin kassillinen herkkuja mukaan.
    Mutta miten ihmeessä multa on voinut jäädä tuollainen konvehtipöytä huomaamatta??!!

    VastaaPoista
  4. Pidin tästä tapahtumasta hurjasti ja sen sijainti oli itselleni mitä näppärin.
    Gobbas Gårdin viljelijät menivät ohi minulta, täytyykin käydä tutustumassa heidän sivuihinsa, kiitos kun vinkkasit :)
    Ihanaa, että joku muukin lankesi Lappi-Hunajaan, se hillihunaja oli taivaallista.

    VastaaPoista
  5. No minulta taas meni tuo hunajapöytä ohi. Paljon olisi ollut turinointia muidenkin kanssa, mutta lasten kärsivällisyys ja päiväunien tarve ajoi vähän nopempaan kiertämiseen.

    Marttojen tiskillä kävimme katselemassa ja tuoksuttelemassa sieniä - yksi houkuttelevan lakritsainen paljastui harmiksemme hiukan myrkylliseksi.

    VastaaPoista
  6. voi näyttää ihanalta tapahtumalta! hienoja kuvia.

    VastaaPoista
  7. Kiitos sistal. Tapahtuma oli kyllä kokonaisuudessaan kiva!

    VastaaPoista
  8. Kiitos raportista! Nyt harmittaa vielä enemmän ettemme tuonne ehtineet, kun säntäsimme vielä viikonlopuksi kesäkotiin.

    VastaaPoista
  9. Ehkä se kesäkodin tunnelma kuitenkin voittaa "markkinat" :)? Ja tuleehan esimerkiksi se Fiskarsin tapahtuma lokakuun 1.-2. päivä.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin