Ravintolavinkkejä Teneriffalle, osa 2

Kuten jo edellisessä mustekala-postauksessa mainitsin, viime viikko meni hieman aurinkoisemmissa tunnelmissa Teneriffan lämmössä. Tässä jutussa jaamme ravintolakokemuksiamme saaren lounaisosasta ja kolmannessa osassa annamme vinkkiä paikallisten, omaa suutamme miellyttäneiden raaka-aineiden hamstrauspaikkoja huoneistohotellikokkailuun.

Jukan äiti miehensä kanssa oli matkalla samaan aikaan ja he katsoivat ystävällisesti lapsiamme kahtena iltana sen verran että pääsimme kahdestaan syömään ulos. Toinen illoista oli heti saapumisestamme seuraavana päivänä, jolloin suuntasimme Los Abrigosiin ravintola Los Roquesiin. Paikka on saaren korkeimmalle arvostettu ravintola TripAdvisorissa. Ilman pöytävarausta ravintolaan ei päässyt ainakaan tuona lauantai-iltana, mutta varaus nyt oli helppo tehdä jo kotomaasta käsin netissä.  Alkuun tuli keittiöntervehdyksenä maitovaahdolla koristeltu metsäsienikeitto snapsilasissa.

Alkupalaksi valitsimme strutsicarpaccion ja foie grassin. Molemmat olivat todella hyviä, pienen suolalisäyksen jälkeen.

Jukan pääruoaksi tilaama entteri oli yllättävän jänteistä, mutta marinoitu munakoisokakkunen taas mauiltaan hieno. Minä pidin myös punajuurinoppasista.

Oma Ibericon possuannokseni makkapyöryköineen ja omenakakkuineen oli yllätyksellisen kiva. Jännää molemmissa annoksissa oli lihojen etukäteen paloiksi leikkaaminen. Jälkiruuat kruunasivat aterian, todella.

Omalle kohdalleni osui kinuskisen maistuva, suklaalla kuorrutettu Baileysjäätelö Jukan vetäessä kyllä pidemmän korren pavlovalla.

Marenkiherkku oli mukavan tahmainen ja päältä rapsakka. Jälkiruoka oli koristeltu ja maustettu kauniisti marjoilla.
Kokonaisuutena Los Roques oli miellyttävä, suositeltava kokemus. Auringonlaskun aikaan rantaterassinäkymä olisi varmaan huikaiseva, mutta joulukuun alussa kello 19 aukaisevassa ravintolassa hehkuvat jo pikkukynttilät illan pimennyttyä kokonaan.

El Cordero ravintola Guargachossa edusti toista ääripäätä kuin edellinen ravintola.

Sisustus oli hyvin kanarialaismainen valoineen ja palmuineen, lattiana oli punainen hiekkakerros. Ruuat olivat simppeliä perussettiä, joskin oikein maistuvia. Kana grillattiin suuressa grillissä ravintolasaliin aukeavien ikkunoiden takana.

Valkosipulinen kani oli maukasta, samoin mojo ja salsa-kastikkeet. Talon viini tuotiin yhtään hienostelematta samanlaisessa pikkupullossa kuin lastemme mehutkin. Jälkiruokavanukkaat eivät olleet kummoisia, mutta lapset arvostivat sitä, että saivat valita perustuutit pakastekaapista. Hinta-laatusuhde paikassa oli oikein hyvä! Koko perheemme yltäkylläinen lounas maksoi 34 euroa.

Ravintolan El Corderon tunnistaa hyvin viereisestä pinkistä rakennuksesta ja pihalla tönöttävästä valtavankokoisesta lammaspuusta.

Minulla on aika suuri asennevamma hotellien ravintolakaduilta löytyviin paikkoihin. Tällä reissulla osuimme kuitenkin kahteen mainitunlaiseen, ihan kelvolliseen paikkaan, jossa hinta-laadusuhde oli yllättävän kohdillaan. Molemmat sijaitsivat aivan liki huoneistohotelliamme Playa de las Americasissa .

Toinen edellämainituista oli italialaiseksi ravintolaksi itseään tituleeraava Restaurant Martini.

Friteerattu camembert karpalohillon kanssa oli mainio aloitus ruualle, joskaan mukana tullutta ananasrinkulaa emme ymmärtäneet.

Viini viilennettiin fiinisti, palvelu oli ystävällistä ja lounasaikaan paikkoja riitti sekä auringosta että varjosta.

Maistamani vaalea kala pinaatti-katkarapumuhennoksella ja simpukoilla oli paljon esteettisyyttään maukkaampi. Muidenkin syöjien annokset keräsivät kehuja, joskin ranskalaiset ja friteeratut mustekalarenkaat olivat liian vähäsuolaisia.

Toinen mukava paikka hotellimme välittömässä läheisyydessä oli Toro Grill, jossa söimme tapas-lajitelman ja joimme Torresin talon viinipullon hyvin kohtuulliseen 21 euron yhteishintaan. Neljä eri tapaslajia sai valita itse ja niistä söi kaksi tyyppiä itsensä hyvinkin kylläiseksi. Odotusaika puolityhjässä ravintolassa oli aika pitkä, mutta ruoka oli kyllä hyvin valmistettua.

Toro Grillin tapaspaloja valintamme mukaan: yllä sipuli-pihvileivät ja alla kroketit, grillatut chorizomakkarat ja omeletit.

MI GUSTO-opas vei meidät loistavien tapaksien toivossa Sal Negra-ravintolaan Los Cristianoksen puolella.

Listalla ei yllätykseksemme ollutkaan kuin valmiiksilaadittu päivän tapaslajitelma, muuten menu sisälsi isompia annoksia. Ruoka oli aika yllätyksetöntä ja tasapaksua, lukuunottamatta alkuun tuotuja patonkileipäsiä.  

Leiville oli sipaistu tuorejuustoa, asetettu päälle serranoa ja lorotettu ylle vielä balsamicoa. Näitä makupaloja olisi voinut syödä loputtomiin, niin hyvä kokonaisuus oli!  Jos onnistuu saamaan ravintolasta jonkun kolmesta merinäköalapöydästä, maisemat ovat komeat aika korkealta, silti välittömästi rannan lähelle sijoittuvasta sijainnista johtuen.

Komeat maisemat olivat myös Mirador de Jama-ravintolassa, joka tupsahti eteemme ajellessamme vuorilla. Suurinpiirtein keskellä ei mitään, matkalla La Escalonasta alas San Migueliin, tönötti vuoren rinteellä tämä paikka. Joimme vain kahvit kakkupaloilla, joten ruuasta ei ole tietoa. Tyttäremme valitsema suklaamousse oli ihanan samettista, todella hyvää. Myös vastapuristettu appelsiinimehu oli maukasta. Ravintolassa tarjoillaan monia paikallisia viinejä.

Teneriffan ravintolatarjonnassa osui siis kohdallamme mukavia paikkoja ja pienoisia pettymyksiä. Lopputuleman kohdallamme voisikin tiivistää lauseeseen: "Turistirysästäkin" voi löytyä oikeasti hyvää ja laadukasta ravintolaruokaa.