lauantai 8. elokuuta 2009

Kinuskinen mustaherukkakakku luonnonkukilla koristeltuna

Ihastuin tähän kakkuun jo viime syksynä Kmsu:n luotsaamassa mainiossa Kettuterroristit-blogissa. En vain saanut mustaherukkahyytelöä onnistumaan viime vuonna - siitä tuli lähinnä mehua...Sisuuntuneena kokeilin tänä vuonna uudestaan. Nyt onnasi! Seuraamani ohje löytyy täältä. Käytin puolet hillo- ja puolet tavallista sokeria. En uskaltanut lähteä pelkän tavallisen sokerin käyttölinjalle, koska pelkäsin ettei hyytelöni taaskaan hyydy. Koska mustaherukassa on itsessään hyytelöimiseen tarvittavaa pektiiniä (ainakin jos sen poimii äidin puskista juuri ja juuri kypsinä) väittävät että tavallinenkin sokeri riittäisi. Hyytelön tein siis jo reippaan viikon ennen kakun valmistusta.

Kmsu on tehnyt kakun pohjan savoiardi kekseistä kostuttamalla ne ensin vaniljalla maustetussa maidossa. Näin tein minäkin ensimmäisellä kerralla, mutta kostutinkin keksejä liikaa. Maitoa valui jääkaapin hyllyille asti ja hiukan harmitti. Kakku tuli silti syötyä, ei se toki hukkaan mennyt :). Nyt toisella kertaa otin varman päälle ja tein pohjan ihan perinteisesti keksimurskasta ja voista.

Mustaviinimarjan ansiosta kakku on kauniin värinen ja hyytelö yhdessä kinuskin kanssa huolehtii makeudesta. Pehmeyden kakkuun tuo Partaäijä kermavaahdon kera. Onnettoman kehnona koristelijana annoin Luontoäidin hoitaa homman. Keräsin lasten kanssa varmastikin kesän viimeisiä maitohorsmankukkia koristeeksi ja reunalle ripottelin vielä kuivattuja kanervankukkia. Kaikki on siis syötävää. Olin kakun ulkonäköön ja makuun lopulta oikein tyytyväinen!

Kinuskinen mustaherukkakakku

Pohja:
150 g eli 11 kpl Digestive-keksejä
75 g voita

Täyte:
3 dl kermaa
3 dl turkkilaista jogurttia eli Partaäijää
4 dl mustaherukkahyytelöä
1 dl kinuskikastiketta
8 liivatelehteä
½ dl mehua

Laita irtopohjavuokaan leivinpaperi nalkkiin pohjan ja reunojen välille (jotta kakku ei tartu kiinni).

Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen.

Murskaa keksit. Kätevimmin se käy laittamalla keksit muovipussiin, mäiskimällä niitä kaulimella ja rullaamalla loput palat vielä hienoiksi muruiksi, edelleen siellä pussissa. Sulata voi, lisää siihen keksimurut ja sekoita hyvin. Painele seos irtovuuan leivinpaperoidulle pohjalle ja pane jääkaappiin odottelemaan.

Vaahdota kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon jogurtti, kinuski ja mustaherukkahyytelö. Kuumenna mehu ja sekoita joukkoon liivatelehdet, joista olet puristanut ylimääräiset vedet pois. Liruta liivatemehu täytteen joukkoon ja sekoita hyvin. Kaada koko hoito paohjan päälle ja laita jääkaappiin hyytymään ainakin neljäksi tunniksi.

Koristele taitojesi ja halujesi mukaan.

Meillä kakku tarjoiltiin Kesäisen menun jälkiruokana.

16 kommenttia:

  1. Tuo on varmaan hurjan hyvää;katselin tuota ohjetta myös aikoinaan KMSUn blogissa,nam! Tosi kauniin näköinen tuossa kuvassa kukkineena!

    VastaaPoista
  2. ompa juhlava tosiaan! nuo koristeet tekee mielettömän hienon siitä. kinuski on kyllä kakussa melkein tae hyvästä mausta :) nam

    VastaaPoista
  3. Oih, aivan ihanan näköinen kaakku!! Ja aineksien perusteella varmaan myös syntisen hyvää. Kuolaus.

    VastaaPoista
  4. Yaelian: se ON hyvää. makeaa ja pehmeää.

    Risulinna: minäkin tykkäsin koristelusta, vaikka se lähtikin siitä ajatuksesta etten osaa tehdä koristeita. onneksi luonnosta löytyy!

    Jytis: Hyvää on kyllä! ja yllättävän vaivaton tehdäkin kun on mustaherukkahyytelö vain valmiina.

    VastaaPoista
  5. Onpas herkullisen näköinen. Miten paljon mustaherukoita tarvitsee, jos haluaa keitellä vain yhden (tai kahden..) kakun verran tuota hyytelöä?

    VastaaPoista
  6. Ihana elokuinen kakku! Myös minulla on kokemusta savoiardi-keksien liiasta kostutksesta, harmitti myös minua paljon :) Mutta kun ne kosteuttaa oikein (n. sekuntti per keksipuoli) niin lopputulos on ihanan makuinen. Joten toivottavasti annat savoiardi kekseille uuden mahdollisuuden :D Käytitkö muuten ihan kaupasta ostettua kinuskikastketta?

    VastaaPoista
  7. Taitaa olla päikkärien aika kun luin ensin otsikoksi Kinkkinen mustaherukkakakku :)

    No joo, olen aivan romuna: eksyin fillarilenkillä kahdesti(!) ja siitä tuli "hiukan" pidempi kuin oli tarkoitus.

    VastaaPoista
  8. cele: sitä ajateltiin hemmotella tuoretta vaimoa vai :)? se on oikein!

    en oikein osaa sanoa mustaherukoiden määrästä, kun en muista teinkö itse kilolla vai kahdella. luulisin että puolesta kilostakin marjoja tulee aika reippasti hyytelöä mainitsemaasi tarpeeseen. hyytelöhän menee upeasti lettujen, jätskin ja liharuokienkin kanssa, joten tuskin sitä ainakaan kovin pitkäksi aikaa täytyy säilöä ;).

    Elisabeth: juu, keksit oikein kostuttamalla ovat tosi hyviä. en vain halunnut ottaa riskiä toiseen kertaan peräkkäin ;). eikä tämäkään pohja ei ollut ollenkaan hullumpi.
    käytin nyt kaupan valmista kinuskikastiketta.

    ari: tekikö päikät hyvää? :)

    VastaaPoista
  9. TOSI KAUNIS KAKKU!-Sini-

    VastaaPoista
  10. kiitoa Sini! tykkäsin itsekin lopputuloksesta. väri on upea ja kukat matsasivat hyvin.

    VastaaPoista
  11. Kaunis on koristelu luonnonkukillakin! Maitohorsman ja kanervan kukat sopivat hyvin kakun väritykseen.:) Kiva, että kakku oli maultaan mieluinen. Viime kesänä tuli kakku tehtyä vähän sen mukaan mitä kaapista sattui siihen hätään löytymään.;)

    VastaaPoista
  12. Kmsu: vai mitä sattui periaatteella...saisinpas minäkin sillä lailla tehtyä tällaisia mestariteoksia. aivan valloittavan ihana kakku kaikinpuolin. kiitos reseptistä!

    VastaaPoista
  13. Ei noin kauniita kakkuja olekaan!
    Ens kerralla kun joku tilaa multa kakun, niin alihankin sen sulta.

    VastaaPoista
  14. Veera: ja makukin on kuule oikein kohillaan!

    alihankinta edellyttää vaan että noi kukat kukkii. marsipaanista en osaa noita muotoilla :D tai onhan mulla tietty nuita kuivattuja kenervia kaapissa.

    VastaaPoista
  15. Tosi nätin näköinen kakku. Kaunis :)

    VastaaPoista
  16. tärpätti: kovasti kiitoksia kauniista sanoistasi :)

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin