maanantai 30. toukokuuta 2011

Linssit villisti kuhan kanssa

Rasti seinään! Ensimmäinen tekemäni linssiruoka jota Jukka kehui. (Ja seuraava kädet puuskassa lausuttuna, nenää ylöspäin nyrpistäen: Nellen tekemiä on kyllä kehuttu maasta taivaaseen...)

Resepti sisältää villiyrtteinä ruoholaukkaa, isomaksaruohoa ja kuusenkerkkiä, joista meillä kaksi ensinmainittua kasvaa "yrttimaassa". Kuusenkerkät saatiin kun metsurihko mieheni kaatoi kuusen kunnan mailta. Luvalla, täsmennettäköön.

Ohjeistus löytyy Sami Tallbergin Villiyrttikeittokirjasta. Nykyisin Kämp Signen keittiöpäällikkönä toimiva mies paistoi vihreiden linssien kera suomustettua siikaa. Jukka toi Hallikäynniltään kuitenkin kuhaa valmiiksi fileoituna ja linssinä käytimme mustia luomubeluga-linssejä. Valkosipulinkynnen unohdin lisätä, hups, siksi se on reseptissäkin suluissa. Kalaliemi sulatettiin pakkasesta.

Pidin ruuan vastakkainasettelevasta ulkonäöstä ja maku oli aivan loistava. Viimesilauksen annokseen antoi viinietikkainen voikastike ja isomaksaruohon herneenpaloilta maistuvat lehdet. Tätä tehdään toistekin!

PAISTETTUA KUHAA JA BELUGALINSSILISÄKE VILLIVIHREILLÄ
noin kolmelle pääruuaksi

150 g pala kuhafilettä jokaista ruokailijaa kohden

1 sipuli kuorittuna ja hienonnettuna
(1 valkosipulinkynsi kuorittuna ja murskattuna)
25g + 25 g+ 70 g voita
2 dl linssejä
½ l kala- tai kanalientä
½ rkl kuusenkerkkiä (tai tuoretta timjamia)
1 kourallinen isomaksaruohon versoja (tai lehtiä)

3 rkl öljyä
1 rkl hienonnettua yrttiä (saksankirveli, vuohenputkenlehti tms., meillä ruoholaukka)
1 rkl hyvälaatuista valkoviinietikkaa
suolaa ja mustapippuria

Freesaa sipulit 50 g:ssa voita, lisää linssit, kuusenkerkät ja kala- tai kanaliemi. Keitä kunnes linssit ovat pehmenneet. Beluga-linssien kohdalla keittoajaksi mainittiin noin 20 minuuttia, mutta parhaiten kypsyyden saa kohdilleen tämän tästä maistelemalla.

Mausta kalapalat suolalla ja mustapippurilla. Paista ne kuumalla pannulla öljyn ja 70 g voin kanssa. Anna voin ruskistua ja lisää joukkoon hienonnettu yrtti ja etikka. Käytä tämä voisula annoksien kastikkeeksi.

Valuta linsseistä ylimääräinen neste lävikön läpi ja ota kuusenkerkät pois. Lisää linssien sekaan 25 grammaa voita. Mausta pippurilla ja tarkista suola. Sekoita joukkoon isomaksaruohon versot tai -lehdet.

7 kommenttia:

  1. Ihana ateria;sekä kala ,että beluga-linssit,joita käytän usein:)

    VastaaPoista
  2. Hassu juttu, tein ihan tätä samaa ruokaa viime lauantaina. Oli tarkoitus blogatakin se, mutta tuli niin rumat valokuvat, että jäi bloggaamatta. Sillä Sipulin annoksista tuli paljon paremman näköiset.

    Siika vaihtui myös täällä kuhaan. Vihreiden linssien sijaan oli puy-linssejä. Puyt taitavat olla aikalailla samanlaisia kuin nuo belugat.

    Minusta Tallberg neuvoo vähän tyhmästi kaatamaan pois ylimääräisen liemen linssien keittämisen loppuvaiheessa. Siihen loppuliemeen se kaikki liemen maku on juuri tiivistynyt. Samoin linsseistä on irronnut hyvää makua. Lientä on hyvä olla juuri sen verran, että kaikki imeytyy. Jos näyttää huonolta, niin haihduttelee sitten loppuvaiheessa ilman kantta. Vihreille linsseille lientä 2 dl per 1 dl linssejä. Puysta en osaa vielä sanoa, haihdutteluksi meni tällä kertaa.

    Noita kuusenkerkkiä en vaivautunut poistamaan linssien seasta. Ne oli ihan hyviä siellä seassa.

    Meinaan kanssa tehdä tätä ruokaa myös jatkossa. Kalaliemen sijaan käytän luultavasti kanalientä. On sellainen kutina, että tulee vielä parempaa.

    VastaaPoista
  3. Yaelian: tuo voimaarä tekee aika hyvää ;)

    Ankerias: Jämptimpi liemimäärä olisi kyllä hyvä, me hiukan jouduimme kaatamaan pois. MInä olen linssien kokkaamisessa ihan aloittelija, mutta voisivatko ne kypsyä liikaa jos hauduttelisi nestettä pois? Nyt linsseissä oli mukava purutuntuma. Ja minä keittelin koko ajan hiljakseen ilman kantta.

    Itse otin kuusenkerkät pois esteettisyyssyistä - ne olivat keiteltynä suoraansanottuna aika rumia.

    Minä käytin liemenä pakkasesta otettua, itsekeiteltyä kuhalientä, jossa oli hiukan valsoviiniäkin. Toimi! Risotossa minäkin olen mieltynyt eniten kanaliemeen. Sitä vain on pakkasessa tosi vähän, sillä teemme nykään aika harvoin kanaa.

    VastaaPoista
  4. Joo, ei ne kerkät mitään kovin kauniita ollut :)

    Kyllähän ne linssit alkaa sitten muhjaantua jossain vaiheessa. 5 minuuttia ennen keittoajan päättymistä olen yleensä tilanteen tarkistanut, ja jos nestettä näyttää olevan liikaa, niin olen ottanut kannen pois ja haihdutellut nestettä loppuajan. Taktiikka vaatii tietty, että lientä on aika jämptisti linsseihin nähden, mitään kovin valtavia nestemääriä ei siinä 5 minuutissa ehdi haihduttelemaan.

    Siian perkeistä keitettyä lientä oli täällä. Se toimi kyllä yllättävän hyvin, olin alkuun vähän skeptinen. Valkoviini ois varmaan tehnyt liemelle vielä oikein hyvää terää. Täytyykin muistaa, kun keitän linssejä seuraavan kerran kalaliemeen.

    VastaaPoista
  5. Valkoviini oli kyllä mukava lisä siellä liemessä, suosittelen!

    VastaaPoista
  6. Viu! ei käsiä puuskaan :) Belugat on minusta niin ihania, kiva että Jukka tykkäsi! :)

    On ollut aika haipakka viikko, eilen levättiin ja tehtiin puutarhajuttuja. :) Ehdin ajatella eilen pari minuuttia jopa villiyrttejä :)

    VastaaPoista
  7. Jukka tuumas just että on se tainnu mulla oikeesti koville ottaa ;D

    Kiva että olette ehtineet lepuuttaakin. Oikein rentouttavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin