sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Rommipitoinen viikunatorttu ja loisto piirakkapohja

Väkästäessäni kokoon italialaisia ruokakokonaisuuksia homma tyssää monesti jälkiruokaan. En keksi mitään. Jäätelöt, sorbetit ja semifreddot ovat hyviä, samoin juustot ja limoncello. Siihen ne ideat sitten melkein tyssäävätkin. Mitä te teette italialaisen menuun päätteeksi?

Viikonloppuna otin ongelmaa niskasta kiinni ja selailin Silver Spoonia. Viikunatorttu rommilisällä nousi kiinnostavimmaksi ja päätinkin pyöräyttää sellaisen.

Tortun pohja jäänee elämään keittiöömme, sillä se oli niin loistava. Maku hennon, mutta selkeän sitruunaisella vivahteella oli hieno ja taikinan kokoonsaattaminen sekä leivottavuus  helppoa. torttupohja mennee monenlaisen makean täytteen kanssa.

Kokonaisuuskin oli oikein hyvä, joskin käytäämämme hunajarommi puski ominaismakuaan läpi aika vahvasti. Tortusta tullee aika eri makuinen perusrommilla. Viikunat lilluivat rommissa niin kauan ja viipyivät toisaalta uunissa niin vähän aikaa, etten tarjoaisi baakelsia lapsille. En kyllä usko että he tästä välittäisivätkään - rommin maku on varsinkin vasta haaleanlämpimänä, ei kokonaan jäähtyneenä aika voimakas. Koristelu kärsi onnahtavasta ruudukoittamisestani, joten ensi kerralla ilman. Viikunat pärjäävät koristeena ihan itsekseenkin.

Tämä herkku sopisi mielestämme hyvin myös joulupöytään, sillä sen tuhtius takaa pienenkin palan riittävän, eikä leivontaa tarvitse harrastaa siis ylenpalttisen paljon. Luumuhillo täytteen joukossa on vinollaan jouluun päin, ainakin hiukan. Ja viikunoita saa kaupoista nyt aika hyvin.
Aloita leipomalla taikina jääkaappiin, pistä sitten viikunat likoamaan ja myöhemmin esipaista pohja ennen täyttämistä. Hopealusikka sanoo tortusta riittävän kuudelle, mutta jälkiruokana sanoisinpa että 8-10 on lähempänä totuutta.

SITRUUNAVIVAHTEINEN TAIKINA
pasta frolla eli murotaikina

200 g vehnäjauhoja + hiukan jauhotukseen leipoessa
100 g sokeria
100 g (suolatonta), huoneenlämpöistä voita
2 munankeltuaista
2 tl luomusitruunankuorta raastettuna = yhden sitruunan kuori
suolaa

Pilko voi pieneiksi kuutioiksi. Siivilöi jauho ja sokeri keoksi. Tee kolo keskelle ja lisää sinne voikuutiot, munankeltuiaiset raastettu sitruunankuori ja hyppysellinen suolaa. Sekoita hyvin yhteen ja vaivaa lyhyesti. Kääri taikinamytty kelmuun ja laita jääkaappiin tunniksi.
Kaulitse taikina jauhotetulla alustalla ja käytä valitsemaasi torttuun.
VIIKUNATORTTU
8-10 annosta jälkiruuaksi

400 g viikunoita
50 g sokeria
175 ml +175 ml rommia
voita voitelemiseen
300 g ylläreseptoitua torttutaikinaa (minä tein tuon yhden annoksen)
jauhoja jauhotukseen
50 g luumuhilloa

Pilko viikunat kuorineen neljään osaan. Laita kulhoon ja lorauta päälle sokeri ja puolet rommista, 175 ml. Anna maustua tunti.
Kuumenna uuni 180 asteeseen. Voitele torttuvuoka. Itse käytin silikonireunaista vuokaa, mikä ei ollut ihan paras vaihtoehto, sillä täyte valui hiukan (mutta onneksi vain vähän) pois. Kaulitse taikina jauhotetulla pinnalla ja laita vuoan pohjalle (osa taikinasta jää yli). Painele pintaan reikiä haarukalla. Laita päälle folio tai leivinpaperi ja leivontapavut painoksi. Paista uunissa noin 20 minuuttia. Ota torttu pois uunista.
Tortun kypsyessä uunissa voit jo aloittaa täytteen sekoittamisen. Laita pieneen kattilaan luumuhillo ja loppu rommi. Lämmitä seosta hiljalleen, sekoitellen, kunnes se hieman paksunee.
Valuta viikunat rommiliemestä. Halutessasi voit jäljelle jääneestä taikinasta tehdä reunat tortulle ja/tai "koristella" tortun ristikkäin laitetuilla taikinasuiroilla. Laita viikunat esikypsennetylle torttupohjalle ja kaada tai lusikoi päälle rommi-hilloseos. Laita tähän päälle mahdolliset taikinakoristeet. Kypsennä vielä 10 minuuttia ja anna jäähtyä. Me pidimme tortun mausta enemmän kunnolla jäähtyneenä.

2 kommenttia:

  1. Aika ihanan torttu,namskis.Ja tässä vinkki toiselle ihanalla piirakkapohjalle:tein viimeviikolla hieman samantapaisen piirakkapohjan ystävälle viemääni toscapiirakkaa varten,ja vaihdoin osan jauhoista mantelijauhoihin.Siitä tuli ihan mielettömän hyvä!Muistan aikoinani tuoneeni tuota hunajarommia Kanariansaarilta,ja siinä onkin tosi voimakas ominaismaku.

    VastaaPoista
  2. Tämä se näyttää erinomaiselta ja pitänee varmastikin laatia tuollainen kehiin kun on tuo Joulukin tulossa :)

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin