maanantai 30. huhtikuuta 2012

Mustepussi ja ruokakuvia

 

Teimme Inglesissä muutaman kerran ruokaa myös huoneistohotellissa. Keittelin kokoon sen "pakollisen paellan", sillä etelän mailta saadut raaka-aineet suorastaan pakottavat siihen. Kalmaria peratessani tein riemastuttavan löydön. Ensi kertaa elämässäni tämän otuksen sisältä löytyi mustepussi. Siinä pientä mökkykäistä pidellessäni mietin hiukan huvittuneenakin, miten iloiseksi tällaisestakin asiasta voi tulla.
Mustepussi päätyi seuraavana päivänä valkosipulisen tomaattipastan sekaan langustiinien kanssa.

Lapset halusivat musteettoman pastan, joten otin vertailukuvan värin muuttumisesta. Toinen pussi olisi mustuttanut ruokaa vielä sopivammin. Muste tuo ruokaan paitsi väriä, myös merellistä makua.
Ingles-juttujen loppuun on ihan pakko laittaa näitä "herkullisia" ruokakuvia. En nyt sano että omatkaan kuvat mitään priimaa ovat, mutta kyllä nämä ovat suorastaan luotaantyöntäviä.
Vai miten?

Ja onko lammaspukuun puettu pieni lapsi hyvä mainos lammasruuille? Siinä se vielä vilkuttelee...
Yumbosta löytyi miestenbaari Glory Hole isolla punaisella O:lla ja myös ravintola Facecook. Tarjonnasta emme osaa sanoa niin yhtään mitään.

5 kommenttia:

  1. Vau! Tuommoisesta mustepussista minäkin olisin ilahtunut :D Täällä ne ovat harmillisesti aina rikki... ja unelmoin yhä oikealla musteella maustetusta pastasta... No, ehkä jonakin päivänä, jossain.

    VastaaPoista
  2. Nuo pienet maininnat ohimennen "siinä kalmaria peratessani..." saavat minut aina ihailusta mykäksi. Vielä toistaiseksi jäisi kalmari perkaamatta, ihailtavan monipuolisesti osaatte käsitellä ruoka-aineita.

    VastaaPoista
  3. Piti vähän yskäistä tuosta kalmarin perkuu -kommentista, vetää tällaisen tavallisen lihapullan pyörittäjän hiljaiseksi. Kalmarista tykkään mutta jos sen saisin työpöydälle niin siinähän tuijottaisimme toisiamme toinen elottomin, toinen ymmyrkäisin silmin.

    VastaaPoista
  4. Minäkin kerran löysin täällä kalmareita peratessa tuollaisen pussin.en tosin silloin oikein keksinyt mihin sitä käyttää,kuten riisiin vaikka,vaan heitin sen pois.Espanjassahan myydään niitä mustepusseja marketeissa. No eivät kyllä herätä ruokahalua nuo kuvat...Hauskaa vappua koko perheelle!

    VastaaPoista
  5. pinea: Tuolla reissulla osui kohdalleni itse asiassa kaksi ehjää pussia, mutta toista ei ehditty hyödyntämään. Varmasti jonain päivänä jossain!

    Jonna ja anna: Tämä kalmareiden perkaaminen on minun ei-niin-salainen himoni. Enkä edes tiedä miksi :).

    Yaelian: Käsittämätön lause sinulta : en keksinyt. Nyt taidat huijata :D. Me olemme värjänneet musteella aiemmin pastaa. Venetsiassa oli klassikkorisotto ja spagettiannos, johon mustetta laitettiin.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin