sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Grillattu salaatti ja synttäritarjottavia (sisältää Prinsessa Ruususen)

Kahdeksan vuoden ajan olemme viettäneet lasten syntymäpäivät ja ristiäiset kauniissa auringonpaisteessa. Tänä vuonna lumous rikkoontui vesisateen myötä, mutta se ei juhlia haitannut. Tilaa oli terassin hyödyntämättömyydestä huolimatta mukavasti ja vain grillaajamestari kastui hiukan. 

Lasten yhteisynttärit aloitettiin totutusti ruualla. Olemme kokeneet sen paljon helpommaksi kuin monen sortin suolaisten leipomisen. 
Tarjoilupöytään katettiin pastasalaattia pestolla, tomaatilla, oliiveilla ja cashewpähkinöillä, grillattua luomunaudan entteriä, Vatajan nakkeja sekä luomugrillimakkaraa niinikään grillattuna, vesimelonia ja tuoreananasta, sekä jäljempänä reseptoitua grillattua kesäkurpitsasalaattia.
Perunasalaatti sekoitettiin keitetyistä, uusita perunoista ja Jukan tekemästä majoneesista (joka oli maustettu maltillisesti valkopippurilla ja suolalla). Ulkonäköä kevitti kummasti ohueksi siivutetut retiisit ja ruohosipulisilppu.
Niinkuin joku ehkä muistaakin, varsinaista kakkua juhlissa ei ollut, vaan sen virkaa hoitivat kardemummaiset, valkosuklaalla kuorrutetut kakkupallot ja kekseistä rakennettu Angry Birds-rata
Prinsessa Ruusunen ja veljensä olivat iloisia synttärivieraiden juhlaseurasta ja saamistaan hienoista lahjoista. 


Tämän kesäisen ja maistuvan salaatin inspiraatio on bongattu jonkun kaverin Pinterestin kautta
Proud Italian Cook-blogista. (Pyrin edelleen vain piipahtamaan Pinterestissä ilman käyttäjätunnuksia, jotta en addiktoidu enää yhteenkään nettijuttuun. Pyrin.) 

GRILLATTU KESÄKURPITSASALAATTI


salaattipohjaksi erilaisia salaatteja, meillä pientä pinaattia, viinisuolaheinää, maksaruohoa ja luomuretiisin naatteja
2 kesäkurpitsaa
öljyä
1 feta
pinjansiemeniä tms.


salaatinkastike
2 rkl sitruunatimjamia
3 rkl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
1 tl valkoviinietikkaa
hippu Dijon-sinappia
1 tl hunajaa

Sekoita kastikkeen aineet keskenään. Yksikseen kastike maistuu aika tujulta, mutta salaatin joukossa on oikein passeli. 

Suikaloi kesäkurpitsa ohuiksi suiroiksi mandoliinilla tai työläämmin veitsellä. Onnistuukohan juustohöylällä? (Ihan sisimmän, siemenisen osan voit paistaa vaikka lisukkeeksi johonkin muuhun ruokaan). Sutikoi kesäkurpitsasuirot sudilla ja grillaa nopeasti. Jäähdytä.

Paahda pinjansiemenet kuumalla pannulla. Kun siemenet ovat saaneet väriä, kumoa ne heti lautaselle jäähtymään etteivät jatka kypsentymistä. 

Laita salaatit tarjoiluastiaan. Lisää jäähtyneet kesäkurpitsasuirot. Lisää kastike juuri ennen tarjoilua ja pöyhi kevyesti. Murusta päälle fetaa ja pinjansiemenet. 

9 kommenttia:

  1. Pinterest on todella koukuttava. Ja tämänkin salaatin pinnasin sinne, sopisi ensi viikonlopun piknikille.

    VastaaPoista
  2. Olen niin satunnainen Pinterest-kävijä,että olen ihan melkein unohtanut ne.Sen sijaan olen viime päivinä hurahtanut twitteriin,kun 5 todella suosittua ulkomaalaista ruokabloggaria ovat olleet täällä uber mahtavalla kulinaarisella reissulla ja twiittaroineet (oliskohan tuo oikea termi..) minkä ehtivät.
    Ihana kuva Prinsessa Ruususesta ja hienot herkut Prinsessan bileissä:)

    VastaaPoista
  3. Enpä ole nähnyt aikoihin (ikinä?) yhtä houkuttelevan näköistä perunasalaattia!

    VastaaPoista
  4. Olen ollut jo hilkulla sen Pinterestin kanssa, mutta välttynyt vielä ;).

    Mari rupesin sun kommentin jälkeen miettimään voiko sitä edes salaatiksi sanoa kun siinä on (vaan) kylmiä, uusia perunoita, majoa, retiisiä ja ruohosipulia. Tai toisaalta, kukas sitä salaatiksi kutsumasta kieltääkään.

    VastaaPoista
  5. Onpa hyvännäköistä perunasalaattia! Taidanpa itsekin heittää ensi kerralla salaattiin retiisiä, mainio idea! :)

    miukus.blogspot.com

    VastaaPoista
  6. Tein tänään kesäkurpitsa-fetasalaatin. Se oli todella, todella hyvää! Yksi tämän kesän suosikkeja, kiitokset reseptistä.

    VastaaPoista
  7. Miuku: Minusta on lähiaikoina tuntunut ettei ole fine dining-paikkaa, jossa retiisi ei jossain muodossa esiintyisi. Mutta onhan se kaunis ja maukas pompula!

    Kuivattua oliivimutua on myös aika monesti annoksissa.

    Jonna: Ompa ilo kuulla! Teitkö samalla kastikeohjeella vai kävitkö soveltamaan?

    VastaaPoista
  8. Tuli vähän kiire piknikvalmisteluissa, joten kastike kuitattiin ihan vaan hyvällä oliiviöljyllä ja vaalealla balsamicolla. Hyvin toimi niinkin.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin