perjantai 4. huhtikuuta 2014

Nyhtökielihampurilainen höyrytetyllä sämpylällä

Nyhtökielestä, vietnamilaisesta kastikkeesta ja höyrytetyistä sämpylöistä kokoonsaatetut pikkuhampit, sliderit kuten taannoin opin, olivat ihan ylistettävän hyviä! Rapsakaksi paistettu liha, aasialaiset maut ja marinoitu punasipuli muodostivat sellaisen yhdistelmän että oksat pois! Ja vielä toinen huutomerkki! Setti oli myös tosi nopea, kun liha eli karitsan kielet oli keitetty ja kuorittu edellisenä päivänä. 

Kieliä tuli nyhdettyä nyt ensimmäistä kertaa. Idea lähti lähinnä siitä, että tuumimme uusia käyttökohteita kielille. Kun kieliä tuli kerralla keitettyä aika paljon, saatiin niistä ruokaa kahdelle aterialle. Kieli toimi vähärasvaisuudesta huolimatta todella hyvin uudelleenpaistettava nyhtölihana. 

Suosittelemme lämpimästi!
NYHTÖKIELI

Kuori kielet.
Riko liha kahdella haarukalla "repien", nyhtäen. 
Nyt voit joko säilöä kielinyhteen jääkaappiin tai jatkaa samantien.
Paista öljyssä pannulla kunnes lihat lämpiävät ja saavat hiukan rapsakkuutta. 
(Jos olisimme syöneet vain aikuisten kesken, olisimme upottaneet alla ohjeistetun dippikastikkeen suoraan lihoihin paistamisen jälkeen. Nyt jokainen sai lisätä sitä pöydässä halujensa mukaan). 

*

KLASSINEN VIETNAMILAINEN DIPPIKASTIKE
nước chắm truyền thống

3 rkl kalakastiketta
1 dl limemehua
1 tl riisiviinietikka
1 dl sokeria
2 valkosipulinkynttä silputtuna
1 punainen chili pilputtuna

Sekoita neljä ensiksimainittua pienessä kulhossa. Sekoita kunnes sokeri on kokonaan sulanut joukkoon. Lisää valkosipuli ja chili. 

*

4 punasipulia
½ dl
 balsamicoa (tumma väri ja syvempi maku viinietikkaan verrattuna)
3 rkl oliiviöljyä
1 dl sokeria
suolaa ja mustapippuria

Kuori sipulit. Leikkaa sipulit mahdollisimman ohuiksi renkaiksi mandoliinilla tai veitsellä. Yhdistä muiden ainesten kanssa ja jätä marinoitumaan huoneen lämpöön tunniksi. Mausta suolalla ja pippurilla.

*
Sämpyläohje löytyy jo blogista, mutta laitetaan varmuudeksi vielä tähän.


HÖYRYTETYT SÄMPYLÄT 
noin 14 kpl

ripaus suolaa
ripaus sokeria
1 rkl eli n.5 g kuivahiivaa
2 dl vehnäjauhoa
1 ½ dl riisijauhoa
2 rkl seesamiöljyä
1 ½ dl lämmintä vettä
koristeeksi (mustia)seesaminsiemeniä

Sekoita suola, sokeri ja kuivahiiva jauhojen joukkoon. Lisää öljy ja lämmin vesi. Vaivaa kimmoisaksi taikinaksi. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa puoli tuntia. Muotoile taikinasta pieniä sämpylöitä. (Voitele kädet seesamiöljyllä kevyesti, jos taikina tarttuu.)

Tee leivinpaperista pieniä neliöitä. Nosta sämpylät höyryttimeen paperien päälle melko löyhästi, etteivät tartu kiinni toisiinsa. Anna kohota taas puoli tuntia. Ripottele päälle seesaminsiemeniä. Älä murehdi jos näyttää etteivät siemenet taru. Höyryttyessään seesaminsiemenet kiinnittyvät kyllä sämpylöiden pintaan.

Sulje kansi tiiviisti juuri ennen höyrytystä. Nosta höyrytin wokkiin tai kattilan päälle, jonka pohjalla on kiehuvaa vettä. Höyrytä kypsiksi noin 15 minuutin ajan bambuhöyryttimessä. Sämpylät jäävät valjun vaaleiksi, mutta mustat seesaminsiemenet hieman piristävät ulkonäköä. 



*
LISÄKSI TARJOLLE KURKKUA VIIPALOITUNA JA KORIANTERIA


Sämpylät ylitäyteen ja nauttimaan!

20 kommenttia:

  1. ai jumankekka miten hyvännäköistä settiä. voisin myöntyä mun kielikammon eessä tässä kohtaa. oliskohan se seuraava trauma joka pitäis blogata :D

    VastaaPoista
  2. Et edes tietäis et syöt kieltä jos ei sulle sanois...joten olis!

    Se muuten piti sanoa tuosta Vietnamista että tuotte sitten ihmeessä sitä kalakastiketta. jossain ohjeessa luki että ei voi tuoda koneessa, mutta ainakaan meidän haastattelemilta ei ollut keneltäkään otettu pois ruumaan menevistä laukuista. Jukka tykkää vietnamilaisesta kalakastikkeesta niin paljon että käy välillä lusikoimassa sitä pelkälteen (hullu!).

    VastaaPoista
  3. No tää onki just näitä että äiti teki pihviä joka sit paljastuikin olevaksi kieltä. TRAUMAATTISTA.

    Joo kalakastike ostoslistalle check. Onko muita MUST mausteita tms? Vielä yli viisi viikkoa ääääääähh.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. No me tuotiin pankoa ja sit kuultiin sitä saavan myös Seinäjoen Cittarista ja Tokyokanista ;).

    Sit tuotiin paikallista shrirachaa.

    Yks johon ihastuin oli kimchi-maustetut grillatut merilevät joita myytiin sellasissa "sipsipusseissa". Noita Tao kae noin:n merileviä saa myös Aseanic Tradingistä (vai mikä se nyt oli) mut ei viimeks ainakaan ollut kimchi maustettuna. Uskon että tykkäisit kun tykkäät kimchistäkin.

    Kauheen vähän käytiin ruokakaupoilla, kesällä sit ehkä enemmän. Joten vinkatkaa te meil

    VastaaPoista
  6. Tiiänkin ne merileväsipsit - mutta kimchisiä en oo tainnut maistaa! Me vinkataan sitten, ehdottomasti.

    Eroaako paikallinen sriracha paljostikin kukkosoosista?

    VastaaPoista
  7. Ei oo maistettu kukkosoosia, mutta eräs ruokahenkilö joka on maistanut molempia piti enemmän vietnamilaisesta. Ei kyllä perustellut miksi.

    VastaaPoista
  8. Tässä nyt aukeaa aivan uusia ulottuvuuksia kun aletaan kieltä nyhtää. Tarkemmin ajatellen, ehkä niihin munu kielitacoihin, joihin mulla on jo resepti, kieli itseasiassa nyhdetään ...hmmm...

    mäkin oon itseasiassa vähä kielitaidoton...

    VastaaPoista
  9. Mitä kieltä sun tacoihin nyhdetään?

    En usko sun kielitaidottomuuteen. Kielikokemattomuuteen ehkä.

    VastaaPoista
  10. Hmm ikinä en ole kieltä maistanut, mutta nyt rupesi kiinnostamaan...

    VastaaPoista
  11. Nyhtökieltä?! Aivan loistavan varastettava idea. Täytyykin joskus kokeilla tuota menetelmää.

    VastaaPoista
  12. Siiri ompa hieno kuulla! Ihan parasta!

    Tuplis: Kyllä! Tarpeeksi kauan kun keittää niin on hyvää nyhdettävää. Kokeile ihmeessä!

    VastaaPoista
  13. Voi jee, mikä ruoka! Minun täytyy ehkä tuunata tästä suomiversio, sillä poronkielestä ei vaan voi tehdä itämaista ruokaa. Poronkieliä ostin puolivahingossa yhden päiväkodin eteisessä. Kaikkea sitä.

    VastaaPoista
  14. Helposti päiväkodin eteisissä on jouten muutama kieli ostaa. Ja samaa mieltä, ei se taivu itämaiseksi.

    VastaaPoista
  15. MT:No alkuperäisessä reseptissä nautaa, meksikos kun ei hirviä taida olla. Mutta meillä siis hirveä. Pitääpä ottaakin nyt asiaksi. Se hirventurpasylttykin on vielä tekemättä!

    VastaaPoista
  16. Tämä merkinnäksi itselle: meksikolaispäiväkotien eteisissä myydään naudankieltä.

    VastaaPoista
  17. :) Huomaa, että sä oot insinöörin vaimo. Logiikka tarttuu. ;D

    VastaaPoista
  18. Apua miten hyvännäköinen setti!

    -Heidi

    VastaaPoista
  19. Keitettiin tänään 8,5 tuntia kyytön eli naudan kieliä noin 70 asteessa. Eipä tullut nyhdettävää (vaikka piti) vaan ihan tiivis liha, joka menee nyt leikkeleeksi.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin