keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Silmänruokaa


Silmänruokaa-kirja on ennenkaikkea kaunis ja kekseliäs. Sen on kuvannut ja kirjoittanut Marina Ekroos, jonka leipä lohkeaa valokuvaushommista.

Reseptit visualisti on valinnut niin, että niillä on hänelle joku erityinen merkitys. Kirjasta löytyy ohjeistettuna parsaa hollandaisekastikkeella, vispipuuroa, quiche lorraine, lohimedaljongit ja vadelmahillo. Aika perussettiä siis. Toisaalta kirjaan ovat päässeet hieman eksoottisemmat pico de gallo, tuoresuolatun pekonin valmistaminen ja suklaamacaroonit. Villiyrttejäkin kirjasta löytyy ainakin salaatin ja kuusenkerkkäsiirapin verran.

Kun olen ruoka-askartelutuulella, aion ehdottomasti kokeilla kirjan ohjeistamia garganelli-pastan väkästämistä tuorepastasta. Nauriskeittoa voisi testata alkukesän hunajanauriiden myötä.
Pidän kovasti kirjan kuvista ja niiden välittämästä kiireettömästä tunnelmasta. Kuvasta löytyy jo oikeastaan resepti. Mietin että tämä on paitsi kaunis tapa kuvata ruuantekoa, myös esimerkiksi lasten tai aloittelevien kokkien kanssa ruokaa tehdessä hahmottavista helpottava osa.
Yksi resepti jakautuu aina aukeamalle. Vasemmalla puolella on valokuva ja oikealla puolella resepti tekovaiheineen. Selkeää!
Me kokeilimme kirjasta ihan ensimmäiseksi nokkoskeittoa. Keitto on minulle hyvin haasteellinen, sillä pelkkä pinaatti- tai nokkoskeiton tuoksu saa minut voimaan pahoin. Ajattelin josko kotitekoinen menisi, mutta ei. Keittoon liittyy varmaan jokin ikävä asia, jota en vain muista. Pinaattikeitonkin ystävä Jukka kuitenkin piti keitosta, joten varmastikin se on hyvää.

Olen suurustamisessa ihan onneton, joten siinä kohtaa Jukka seisoi takanani neuvomassa. Olen lisännyt miehen hyvät vinkit ohjeeseen sulkuihin, sillä varsinaisessa reseptissä niitä ei ollut.

NOKKOSKEITTO
neljälle

2 litraa tuoreita nokkosia
2 rkl voita
6 rkl vehnäjauhoja
8 dl kasvislientä
2 dl kermaa
½ tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
muskottipähkinää

Kiehauta nokkosia muutaman minuutin ajan kiehuvassa vedessä.
Siivilöi nokkoset talteen. Kahdesta litrasta tuoreita nokkosia tulee noin desi ryöpättyjä nokkosia. Hienonna jäähtyneet nokkoset.
Tee suuruste sulattamalla voi kattilassa ja sekoittamalla siihen jauhot. Kypsennä suurustetta hetki, mutta älä päästä jauhoja ruskistumaan.
(Aloita nesteen lisääminen suurusteen joukkoon pienissä erissä. Sekoita kokonaisuus joka välissä aina tasaiseksi. Näin se ei mene klimppeihin.) Sekoita suurusteen joukkoon siis vähissä erin kasvisliemi, kerma ja hienonnettu nokkonen. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna keiton kiehahtaa muutaman minuutin ajan niin että se sakeutuu hieman.
Raasta lopuksi joukkoon muskottipähkinää makusi mukaan (tai lisää pussista. Tai jos olet unohtanut muskottipähkinäsi kauppaan, etene ilman. )

Reseptin lopussa vinkataan, että keiton voi tehdä myös esimerkiksi pinaatista tai punajuurien naateista.
Kirja sopii erinomaisesti meidän ruokabloggajien Hävikistä herkuksi-tempaukseen. Kalaliemen keittämiseen saa opastusta heti graavisiikareseptin jälkeen. Kirjassa ohjeistetaan pikavoin tekoon liian paksuksi vatkatusta kermasta, joka muuten menisi hukkaan. Vinkkiä tulee myös punajuurinaattien käyttöön ja kasvisliemen keittämiseen. Perunaleivosten kohdalla vinkataan käyttämään leipomuksien ylijäämiä.

Tämä kaunis kirja onkin parhaillaan arvottavana Hävikistä Herkuksi kampanjan myötä. Että klik klik sinne vaan jos kiinnostus heräsi. Tai suit sait kirjakauppaan.

Oma kirjamme on saatu arvostelukappaleena.

5 kommenttia:

  1. Jos lämmittä suurusteen nesteen, se on paljon helpompi lisätä voijauhoseokseen, ja sekoittuu suurusteeseen helpommin, niin teen usein valkokastikkeen ym. kohdalla. Ihana kirja, luin tästä Hesarista tai jostain...

    VastaaPoista
  2. Lämmin kiitos tästä vinkistä!

    Kirja on kyllä aika ihana. Sitä selailee ihan huvikseenkin ja katselee vaihekuvia ihaillen.

    VastaaPoista
  3. Tämä Hävikistä herkuksi -haaste on mitä mainioin! Huippuja reseptejä kyllä jaossa.

    Osallistuin itsekin haasteeseen blogini puolella, en vain ole Facebookissa niin en voi siellä linkata:
    http://aistitasolla.blogspot.com/2012/05/havikista-herkuksi-tofu-parsapiirakka.html

    VastaaPoista
  4. Anni Minerva: Samaa mieltä mainioudesta - onko tullaista sanaa ede :D.

    Kiitos vinkistä ja linkistä! Minäpä lisään sen hetimiten facebook-sivulle.

    VastaaPoista
  5. Laitoin Anni tällaisen esittelytekstin naamakirjaan: "Suhtautumiseni ruoan poisheittämiseen on aika natsikriittinen. Haaskaaminen noin yleensäkin laittaa sapen kuumenemaan, ja jos kyse on ruoasta ollaan jo vulkaanisella alueella." Näin tuumaa Anni Minerva blogissaan Puolitiessä ja pläjäyttää hävikkiherkuksi kasvissyöjillekin sopivan sesonkisenpiirakan.

    Kiitos vielä osallistumisestasi haasteeseen! Mitä enemmän osallistujia ja vinkkejä, sen parempi!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin