sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Savulohi rotinoiksi

Tiedäthän rotinaperinteen? Sen että uutta ihmisihmettä katsomaan mennessä viedään itse tarjottavat, jotta uuden isän tai äidin ei tarvitse nähdä vieraista vaivaa. Minusta perinne on loistava ja olemme toteuttaneet sitä muistaakseni aina kun olemme ihmistaimia käyneet nuuskuttamassa. 

Kavereillemme syntyi pari kuukautta sitten toinen tyttö, joten he ovat nyt tuplamiljonäärejä. Sovimme ensin käyntiä heille, mutta sitten ehdotimmekin rotinaperinteen nurinperin kääntämistä. Koko perhe pakkaantui autoon ja ajoikin meille lounaalle. 
Virkeäsilmäinen pikkuneiti sai lahjaksi siskoni Pilvin virkkaaman unipupun ja me taas saimme monta ihanaa vauvahymyä. Itkuakin lounaaseen sisältyi, mutta se melkeinpä kuuluu asiaan. 

Tarjosimme vieraillemme tattirisottoa, joskin viime vuoden kuivattuja tatteja hyödyntäen. Lihaliemi kauhottiin viereisestä suuresta kattilasta, jossa Jukka keitteli jo toista päivää luuydintä. 
Jukka lykkäsi grillin ylle savustuslaatikkoon lohipalan, jonka mies kypsensi himoitsemaamme kypsyyteen 40 asteiseksi. Tällöin kala on sisältä vielä kiiltävän kuultavaa ja pehmeää olematta mössöä. Vieraat pitivät kalasta kovasti. 
Jälkiruuaksi maistelimme jäätelöitä, joista kätevä, tuore isosisko teki "mehua". Aikuiset nautiskelivat myös tabascolla maustettua fudgea. 
Alla oleva savulohen ohje on summittainen, sillä savustusmestarimme Jukka ei ole ikinä mitannut mausteita. Alunperin Jukka on ottanut mallia isäni loistavasta hunajasavulohesta, mutta resepti on muuttunut matkan varrella. Lopputulos miehillä on melko erilainen, molemmilla todella herkullinen. 

SAVUSTETTU LOHI

lohta nahallisena fileenä
karkeaa merisuolaa
pippuriseosta
hunajaa

Laita mausteet kalan pintaan. Suolaa saa olla reilusti.
Laita kaksi kourallista savustuspuruja savustuslaatikon pohjalle. Meillä se oli omenapuuta. Laita rasvapelti purujen päälle. Sulje laatikko ja pistä se tulen päälle grilliritilälle. Kun laatikosta tupruttaa sauhua ulos, avaa laatikko ja anna ensimmäisten valkoisten sauhujen tulla ulos sillä ne aiheuttavat kitkerää makua. 
Savustaessa laatikko kannattaa sijoittaa grillissä kohtaan jossa siihen ei kohdistu niin paljon lämpöä, jotta laatikon sisälämpö ei nouse liiaksi. Voit esimerkiksi siirtää puita sivumpaan. 
Laita kala savustuslaatikon ritilän päälle ja nosta ritilä kaloineen laatikkoon. Sulje kansi ja anna kypsyä. Meillä siihen menee fileestä riippuen noin puoli tuntia. Sisälämpö tulisi saada 40 asteiseksi. Mittaa kalan sisälämpöä välillä digitaalisella mittarilla kalan paksuimmasta kohtaa. 
Pyyhi suurimmat suolat pois kalan pinnasta ennen tarjoilua. 





2 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Itse savustettu lohi on niin hyvää. Kiva tuo rotinaperinne.Täällä taas tehdään vähän samaan suuntaan kun joku kuolee,eli silloin istutaan suremassa viikon ja itse poismenneen lähimmät keskittyvät muistelemiseen ja suremiseen ja muut tuovat ruuat.

Merituuli kirjoitti...

Jael: Tuo on myös kaunis tapa. Nanna sen on tuumannutkin ytimekkäästi kun on sanonut olevansa ruuallarakastaja. Minusta se sisältää hienosti ruoan tarjoamisen tunteen koska välittää ja rakastaa.

Blog Widget by LinkWithin