maanantai 12. lokakuuta 2015

Olutmestari 2016 osaa kaataa

Suomen uusi Olutmestari 2016 on valittu. Hän on rovaniemeläinen Antti Peltonen, jonka oluttaitoja voi käydä todentamassa Oliver´s Corner ravintolassa. Kisälleiksi ylsivät Helsingissä työskentelevät Jussi Leveelahti (ravintola Olhus Kobenhavn) ja Mikko Ilves (ravintola Pastor).
Olutmestarifinaali käytiin korkeuksissa keskellä Helsinkiä, Ravintola Maxinessa. Tässä komea rivi finalisteista.

Finaalituomareiksi saapui oluen ammattilaisia, ruokakäyttäjä, noviisi ja suurkuluttaja. Viimeksimainituksi tunnustautui musiikkialalta hyvin tuttu Ilkka Alanko, joka kertoi vähintään ajattelevansa olutta joka päivä ja yrittävänsä pidättäytyä siitä edes muutamana päivänä viikossa. Liemessä-blogin Jenni kertoi tuomaroinnin alkuun käyttävänsä olutta etenkin syksyisiin pataruokiin lihaliemen lisäksi nesteenä. Viiniasiantuntijana tutuksi tullut Ilkka Siren myönsi, että olut on loputtomasti monipuolisempi ruokajuoma kuin viini. Siren tuumasi myös, että oluiden maailmassa kaikki tuntuu olevan mahdollista, koska sen valmistusta ei koske yhtä tiukat säännöt. 

Kilpailijoita tenttasivat tuomareina myös Sinebrychoffin panimomestari Tapio Kangas-Heiska ja mediapersoona, aloitteleva oluisti Heta Hyttinen. 
Teknisinä tuomareina toimivat  Jani Suomalainen - vuoden 2015 olutmestari ja Sinebrychoffin Aniko Lehtinen. 

Itse kisa oli järjestetty rennon viihdyttäväksi, ainakin näin katsojan silmin. Paikalle istahtaneet arvovaltaiset tuomarit käyttäytyivät hyvin vaativinakin asiakkaina pyytäen vaikka tiettyyn ruokaan sopivaa olutta, kaljaa joka palauttaisi koristreenin jälkeen tai olutta joka tarjoiltaisiin tyylikkään modernista lasista.  Kilpailijan piti paitsi säilyttää pokkansa ja ehdottaa oikeanmoista olutta, osata tarjoilla oluet teknisesti oikein, säilyttää hyvä asiakaspalveluhenki ja vastata samalla kiperiinkin kysymyksiin. Kysymykset saattoivat koskea esimerkiksi oluen historiaa, juoman kaatotapaa tai vaikkapa lasien pesun merkitystä. Kaikki tämä tuli suorittaa alle kymmenessä minuutissa, jonka jälkeen seurasi vielä juontajien esittämä kysymys. 
Olutmestarifinaali oli paitsi viihdyttävä, myös sivistävä. Opin tuomarien kysymysten myötä vaikka mitä uutta oluesta. Kilpailua seuratessa huomasin myös pitäväni uudesta olut tuttavuudesta Grimbergenin belgialaistyyppisestä Blanche-oluesta.
Kilpailu näytti hyvin rehdiltä ja kilpatovereita kannustettiin iloisesti selkäläpsyillä. Yleisön joukossa ihmiset hymyilivät ja jutustelivat rennosti olutpullot ja -lasit kädessään. Mietin että juuri tällaista on olutfiilis!

Suomalaisen oluen päivää vietetään taas 13.10. Silloin meillä sihautetaan auki olutpullo. Nähtäväksi jää onko se sitten porteria suklaakakun kanssa fiinistellen, saunaolut lauteilla vai jokin virkistävä vehnäolut villasukat jalassa.  

Yhteistyössä Sinebrychoff


4 kommenttia:

  1. Huomenna voisi kyllä korkata yhden oluen! :P Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. No ihan varmasti vois! Minkä ruuan kanssa meinasit? Tajusin just että meidän perhe on levällään pitkin Suomea huomenna, joten Jukka korkannee isänsä saunassa ja minä voipuneena kotisoffalla.

    VastaaPoista
  3. ... Jukka korkannee isänsä saunassa ...

    Siis tekee mitä??

    VastaaPoista
  4. Hah haa! Korkkaa oluen isänsä saunassa :)

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin