torstai 26. kesäkuuta 2008

Ruisleipää leivinuunissa


Oltiin siis juhannuksena kyläilemässä Savonlinnan kupeessa ja leivinuuni piti taas laittaa lämpiämään jotta saatiin tehtyä viimekertaiseen tapaan kiviarinauunissa pitsaa. Ajattelimme että olisi kiva hyödyntää uunia jotenkin muutenkin. Keksimme tehdä ruisleipää, jota emme olleet ennen kokeilleetkaan. Helppo ohje löytyi kotikokki.netistä. Teimme kotikokin ohjeesta vain puolikkaan annoksen näistä aineksista:

Taikinajuuri:
2 viipaletta ruisleipää
0,5 l vettä
0,5 l ruisjauhoja

Ruisleivän teko alkaa taikinajuuren tekemisellä noin vuorokautta ennen varsinaista leipomista. Eli juuri saa makunsa valmiista ruisleivästä. Meillä tätä virkaa hoiti paikallisesta marketista hankittu Marskin arinaruisleipä. Leikkaa leivästä viipaleet ja poista kuori. Murentele leipä kulhoon ja lisää kädenlämpöinen vesi. Sekoita jotta leipä murenee tasaisesti veteen. Lopuksi lisää ruisjauho kunnolla sekoittaen. Peitä taikinakulho liinalla ja anna sen seistä huoneenlämmössä seuraavaan päivään. Taikina on sopivasti hapantunut, kun se kuplii ja tuoksuu happamalle. Meillä taikinan juuri ei kyllä juurikaan kuplinut, vaikka se sai seistä huoneenlämmössä noin 20 tuntia. Ainoastaan hiukan kuplia nousi pintaan kun juuri oli muutaman viimeisen tunnin lämpimän uunin päällä, eli seos alkoi lämmetä huoneenlämmöstä. Hyppysellinen aikoi jo luovuttaa kun juuri ei ollut kuplinut. Vaihtoehtona oli heittää koko taikina roskiin tai uhrata 0,75 litraa lisää ruisjauhoa. Pastapää halusi kuitenkin viedä homman loppuun sillä leivinuuni suorastaan huusi paistettavaa.

Varsinainen taikina tehdään juureen lisäämällä seuraavat aineet:
(hiivaa 10 g)
0,5 dl vettä
1 rkl suolaa
0,75 l ruisjauhoja

Lisää taikinajuureen hiivaa, jos haluat taikinan kohoavan nopeammin. Lisää taikinajuureen vesi, suola sekä ruisjauhot ja alusta taikina tasaiseksi, kiinteäksi taikinaksi. Kohota taikinaa vielä liinan alla noin kaksinkertaiseksi. Jos haluat käyttää tätä tekemääsi taikinaa seuraavalla kerralla juurena, ota talteen noin 100 g pala ja pakasta se. Leivo haluamasi kokoisia limppuja. Me tehtiin puolesta taikinasta yksi isompi limppu ja toisesta puolesta kaksi pientä leipää. Kohota leipiä vielä hiukan liinan alla. Lopuksi voit ripotella leiville jauhoja ja pistellä haarukalla. Me ei tätä tehty. Sitten vaan noin 200 asteiseen uuniin noin tunniksi. Meillä oli siis leivinuuni käytössä ja alussa lämpötila oli hiukan alle 200 joka sitten viileni loppua kohden. Me pidettiin leipiä noin 55 minuuttia uunissa. Tällöin saatiin mukavan mehevää ruisleipää, ehkä tosin aavistuksen pidempään olisi saaneet olla uunissa. Kääri valmiit leivät pyyhkeiden sisälle jäähtymään. Joskin meillä ne eivät kauaa saaneet olla rauhassa kun oli pakko maistaa!
Tuore leipä oli mahtavan makuista oikean voin kanssa ja maistui hyvälle vielä jäähtyneenäkin. Aika helppo oli tehdä itse tummaa leipää. Tehollinen työaika ei ollut kuin varmaan vartin yhteensä, mutta yli vuorokausi kaikelleen meni aikaa. Jos seuraavalla kerralla käytät itse tehtyä juurta, niin juuripala vain leivän murusten sijaan happanemaan yön yli vesi-jauhoseokseen.

8 kommenttia:

  1. Ai ai kun näyttää hyvältä! Oletteko ajatellut tekevänne ruisleipää sähköuunissa? (Olettaen teillä olevan sähköuuni..)Leivinuunissa taitaa tulla vaan niin paljon parempaa.

    VastaaPoista
  2. ei olla tehty, mutta ihan sama ohje pätee. ja uunin lämmöksi 200 astetta. ja kyllä, meillä on sähköuuni kotona.

    VastaaPoista
  3. Loistava leipä ja varmasti herkullista :) ( kun juuren tekee leivästä, olisi hyvä jos juuren ehtisi tehdä pari päivää ennen leipomista, niin saa oikeat aromit.. )

    VastaaPoista
  4. kiitos vinkistä mihako! seuraavaksi laitamme juuren "kupliintumaan" aikaisemmin.

    VastaaPoista
  5. Heips! Päätin rueta testaamaan herkullisen kuuloista ruisleipää ja tässä tyhmänä kyselen(ensikertaa teen ruisleipää juuresta) Että pitääkö juuren olla löysä vai ihan taikina taikina =)

    -herkkusuu-

    VastaaPoista
  6. heippa herkkusuu! aika löysää tuo juuri muistaaksemme oli. siihen kuitenkin lisätään sitten jauhoa aika paljon verrattuna lisättävään nesteeseen.
    tuossa yläpuolella kommentoinut mihako oli tehnyt useastikin ruisleipää joten täältä löytyy ohjeistusta laajemmalla kokemuksella.http://mihako.vuodatus.net/blog/554356
    toivottavasti oli apua herkkusuu.
    lämmin ruisleipä on kyllä hurjan hyvää...!

    VastaaPoista
  7. Hei! En tiedä keltä kysyä joten aattelin josko voisit leivän leipojana auttaa. Leivoin siis ruisleipää, joka repesi alareunasta, ympäri asti. Päällinen ei revennyt, mutta se alareuna. Missähän vika?

    VastaaPoista
  8. Itse asiassa minä olen niin kehno leivänleipoja, että pyydän kääntymään fiksumpien puoleen. Auttaja voisi löytyä vaikka Viva ciapatta-blogin Aleksista. Kiva kuitenkin että koit meidät kysymyksesi arvoiseksi :).

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin