keskiviikko 25. kesäkuuta 2008

Täytetyt kirsikkatomaatit


Tämä ohje löytyi Linssen & Clearyn kirjasta. Alunperin tämä oli täytetyt tomaatit eli Tomates Rellenos. Ajattelimme tehdä näistä enemmän sormisyötävien tyyppisiä ja päädyimme käyttämään kirsikkatomaatteja. Noin parikymmeneen täytettyyn kirsikkatomaattiin tarvitaan:

Rasia kirsikkatomaatteja
2 keitettyä munaa
2 rkl majoneesia
1 valkosipulinkynsi
suolaa ja mustapippuria
persiljasilppua

Alkuperäisessä ohjeessa tomaatit kaltattiin, mutta me ei kirsikkatomaatteja alettu kalttaamaan. Leikkaa tomaateista hattu pois ja jätä hatut sivuun myöhempää käyttöä varten. Kaavi neste sekä siemenet pois. Voit myös tasoittaa pohjan, että pysyvät paremmin pystyssä tarjoiluvadilla. Tähän mene yllättävän kauan aikaa, on se sen verran pientä pipertämistä. Sekoita täyte, eli silppua haarukalla keitetyt munat pieneksi silpuksi, purista sekaan majoneesi ja silputtu valkosipulinkynsi. Mausta suolalla, pippurilla ja persiljalla. Lusikoi täyte tomaatteihin ja nosta tomaattien hatut vielä päälle. Säilytä tuorekelmun alla jos et tarjoa heti.

Yllä olevassa kuvassa näkyy myös toinenkin tapaksemme eli Vesimelonia kiedottuna ilmakuivattuihin kalkkunaleikkeleisiin. Siihen ei tarvita siis mitään muuta kuin vesimeloonia, jotaka leikataan noin sormen kokoisiksi pötkylöiksi ja sitten meloonipötkylät kääräistään ilmakuivattuun leikkeeseen. Kokeilimme ilmakuivattua kalkkunaa, mutta täytyy sanoa että omaan suuhun sopii paremmin ilmakuivattu kinkku.

4 kommenttia:

  1. Tarvikelistalta selvästi puuttuu kohdat "kärsivällisyys" ja "pitkä pinna" :P

    VastaaPoista
  2. Mistä löysitte Ilmakuivattua kalkkunaa? Nimimerkillä, heti ostamaan!

    VastaaPoista
  3. anonyymi: Tapiolan Stockalta löytyi vakuumipakkauksessa.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin