tiistai 30. joulukuuta 2008

Joskus elämä on kuin ihanaa satua!


Aina kun itselle tapahtuu jotain erityisen hienoa, sitä miettii miten sen ilmoittaisi kaikille. Pitäisikö antaa vinkkejä jolloin kuulijat voisivat ahaa-elämyksenä kiljaista itse uutisen vai pitäisikö kertoa suoraan mitä on mielessä? Yleensä taktikoinnit ovat ainakin kohdallani pettäneet siihen että olen alkanut itkeä ilosta. Esimerkiksi tehtyämme raskaustestit mietin hienoja sanoja, mutta äidit ja isät kuulivat luurin päästä vain hiljaisuutta ja pian nyyhkintää. Ja siinä vaiheessa kun huolestuneet vanhemmat ovat alkaneet jankata mikä hätänä, luuri on ollut pakko ojentaa miehelleni.

Nyt ei ole kyse ihan noin dramaattisesta muutoksesta elämässä, mutta ihanasta ja iloisesta kuitenkin! Haluamme ehdottomasti jakaa sen kanssanne!

Jos vihjailulinjalle lähdetään, voisin kertoa että Donna Leonin dekkarit on luettu, Casino Royale katsottu, kuten myös Koivusalon leffa "Kalteva torni". Olemme ottaneet yhteyttä Travel Cargoon ja tyhjentäneet jo pidemmän aikaa pakastinta ja jääkaappia. Menikö liian helpoksi? Mietippä vielä viime syksyllä näpätyn kuvan ajan...


MEIDÄN PERHE MUUTTAA VENETSIAAN!!!

Ihan vain kahdeksi kuukaudeksi mutta silti! Pastapää menee töihin lähisaarelle ja me tietysti mukaan. IHANAA! IHANAA! IHANAA! Lähtö on 10. päivä tammikuuta eli ihan pian!

Tulevassa vuokra-asunnossamme ei ole nettiä, mutta jos muuta ratkaisua ei ole, Pastis postailee kokkailemisiamme sitten töistään. Voipi olla että muutama kuva vetisestä asuinpaikastammekin tulee postattua :)

KIITOKSIA KULUNEESTA VUODESTA TEILLE KAIKILLE JA
OIKEIN HERKULLISTA UUTTA VUOTTA 2009 !

21 kommenttia:

  1. Ooh miten jännää! Ja varmasti ihana kokemus teille kaikille :)!

    VastaaPoista
  2. Siis ei voi olla totta?! En olisi kyllä ikinä arvannut mitä paljastat kun tuota juttua luin. Siis nyt elät täydellisesti minun unelmaani kyllä! Hieno päätös lähteä! Viimeksi tänään käytin useamman hetken töissä tuollaisen tapahtuman miettimiseen/haaveiluun. Kerran ulkomailla asuneena, kaipaan aina takaisin.. mies on vihjaillut josko vuosi 2010 toisi jotakin mukanaan. Paljon halauksia ihanasta uutisesta!! Mukava että jatkatte kirjoittelua tuolta unelmakohteesta...

    VastaaPoista
  3. Ooh, olipa jännittäviä uutisia! Kuormakaupalla onnea teille uuteen elämänvaiheeseen - toivottavasti saamme pian lukea kuulumisianne sieltä ihanasta Italiasta! :-)

    VastaaPoista
  4. voi kun ihanaa,odotellaan kuulumisia sit sieltä

    VastaaPoista
  5. Mahtavaa! Upeaa! Ihana tilaisuus päästä näkemään ja kokemaan italialaista (ruoka)kulttuuria. Kahdessa kuukaudessa ehtiikin päästä jo sisälle kulttuuriin, joten onnea vain matkaan!

    Toivottavasti teillä on tosiaan mahdollisuus jakaa kokemuksia ja kokkailuja myös sieltä käsin. Ja jos ei ole, niin kyllä me täällä odotellaan kieli pitkällä teidän paluutanne! :)

    VastaaPoista
  6. Voi kun ihanaa! Tulee olemaan jännää lukea mitä kokkailette siellä sitten.Varmaankin tulee paljon uusia ideoita..

    Oikein Hyvää Uutta Vuotta 2009!

    VastaaPoista
  7. Voi vitsit miten hienoa! Hirveällä jännityksellä luin tuota juttua että minkämoinen jymyuutinen sieltä on oikein tulossa :) Upea juttu kyllä, toivottavasti päästään seuraamaan teidän Italia-herkuttelujakin ainakin toisinaan.

    Hyvää uutta vuotta minunkin puolestani!

    VastaaPoista
  8. Onpas hauskaa! Olen onnellinen puolestanne.

    Antoisaa pakkaamista ja innostunutta jännitystä tulevasta. Kuulostaa kivalta tavalta aloittaa uusi vuosi. Toivottavasti pääsette jollain tapaa postaamaan edes silloin tällöin seikkailuistanne siellä, olisi hauska kuulla kuulumisia. Oletteko ennen käyneet kaupungissa?

    VastaaPoista
  9. WOW! Mutta vain kaksi kuukautta? Kyllähän siellä nyt pidempäänkin menisi. Luultavasti.

    Bon Voyage! Tulkaa toki takaisin! Todella upea juttu!

    VastaaPoista
  10. hieno juttu, varmaan elämys ja tuossa ajassa ei vielä ehdi koti-ikävä edes murhata :)

    VastaaPoista
  11. ihan mahtava juttu! kuulostaa niin uskomattoman hyvältä :)

    nauttikaa täysin rinnoin :D

    VastaaPoista
  12. kiitokset kaikille kommentoinneista! meistäkin on superihanaa lähteä! Venetsia on hurmaava ja italialaiset ruuat huippuherkullisia!

    Risulinna: missäspäin olette asuneet? me olimme viime syksyn Bremenissä ja kieltämättä kipinä jäi.

    Rauna: kävimme koko perhe viime syksynä piipahtamassa Venetsiassa. rakastuin jo siinä ajassa kaupungin erityisyyteen ja tunnelmaan...Mieheni on käynyt kaupungissa useamminkin, sekä lapsena että nyt aikuisena töiden puolesta.

    stjr: kaksi kuukautta on lasten kanssa aika passeli. 4-vuotias alkaa kuitenkin kaivata jo kavereita. näin kävi ainakin Bremenissä, jossa olimme 3,5 kuukautta.

    VastaaPoista
  13. Aivan mielettömän hieno uutinen :) Toivottavasti pystytte postailemaan ihania Italian juttuja!

    Oikein hyvää ja jännittävää uutta vuotta teille!!

    VastaaPoista
  14. Minä kostutin nyt silmäni sinun puolesta :) Todella ihanaa!

    Itsekin aina haikailen entisiä ulkomailla vietettyjä muutamia vuosia, enkä panisi pahakseni jos tuollainen juuri sopiva parin kuukauden komennus osuisi kohdalle. Ja vielä Italiaan - vau, kade.

    Oikein hyvää ja kokemusrikasta uutta vuotta! :)

    VastaaPoista
  15. Olimme itse Lähi-idässä, Arabiemiraateissa.. paikallinen ruoka, erit. libanonilainen, intialainen ja iranilainen ruoka jäivät sydämeen.. :) liittyy niin paljon hyviä muistojakin. (on tullut sitten vierailtua siellä lievittämässä ikävää..)

    VastaaPoista
  16. ihanaa kun olette kaikki niin innolla myötäelämässä! se tuntuu tosi kivalta!

    Petra: missäs päin te olette Suomen rajojen ulkopuolella asuneet?

    Risulinna: oi miten eksoottinen kohde! tosiaan, hyvä puoli on että vieraillessa voi ainakin hiukan lievittää ikävää.

    VastaaPoista
  17. Upeaa alkanutta vuotta, ja ihanaa Italian -aikaa teille koko perheelle!

    Tosi kivaa kuulla sitten sieltäkin ruoka- ja muita kuulumisia, toivottavasti ainakin sitten työkoneen kautta postailette!

    Hienoa että teillä on mahdollisuus toteuttaa tuo koko perheenä!

    VastaaPoista
  18. No voi hyvät hyssykät! Luin kuin jännäriä että mitä paljastat. Voi että! Onnea, onnea, nauti siitä ajasta! Koita nyt jostain postata mitä ihanaa siellä onkaan.
    Jään odottamaan..
    Ja Oikein Onnellista Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  19. Teille tulee varmasti jännä ja ihana alkuvuosi! Kahdessa kuukaudessa ehtii jo paljon paremmin tutustumaan paikkaan kuin pelkällä lomamatkalla. Tulee nähtyä ja koettua muutakin kuin turistijuttuja. Oikein hyvää alkanutta uutta vuotta teille!:) Kuulumisia odotellessa...;)

    VastaaPoista
  20. En osaa sanoa tähän kuin VAU! Nauttikaa olostanne!

    VastaaPoista
  21. kiitokset edelleen kaikille!

    odotamme jo kovasti reissua, vaikka mitään ei asian eteen ole vielä tehty. kaippa pikkuhiljaa tarvitsisi miettiä tuota paakkaamista ainakin edeltälähtevien tavaroiden osalta.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin