torstai 25. joulukuuta 2008

Joululimppu

Tämä jouluaattoaamuna paistettu leipä sai Pastapään ylistyssanoja osakseen. Kyllä lämmitti leipojan mieltä, vaikka resepti ei oma ollutkaan. Vaalealla siirapilla saatiin aikaan kuvassa oleva leipä. Ohje on Pirkan joulukuun 2008 numerosta, joskaan anista en mukaan pannut. Puolitin Pirkan kolmen leivän ohjeen, mutta leivoin siitä yhden limpun.

Joululimppu

inan vajaa 4 dl piimää
25 g tuorehiivaa
½ dl siirappia
½ rkl suolaa
melkein 1 tl fenkolia
hyppysellinen pomeranssinkuorta
4 dl ruisjauhoja
4 dl vehnäjauhoja

voiteluun seosta:
hiukan siirappia
samanverran vettä

Hienonna fenkoli huhmareessa. Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva joukkoon. Lisää siirappi ja mausteet. Alusta jauhot taikinaan vähitellen, noin kolmessa satsissa. Kohota taikina liinan alla kaksinkertaiseksi.

Leivo taikinasta limppu ja kohota taas hyvin. Pistele limppu varovasti (haarukalla). Paista uunin alatasolla 200 asteessa noin 30 minuuttia.

Voitele leivän pinta paistamisen loppupuolella siirappi-vesiseoksella ja uudestaan heti uunista ottamisen jälkeen.

2 kommenttia:

  1. Ooooo! Olisi pitänyt itsekin älytä leipoa oma leipä.Voi kun muistaisi tämän ensi vuonna.

    VastaaPoista
  2. nemo: minäkin meinasin ostaa valmiin kaupasta, mutta Pastis sanoi että etköhän sinä tuollaisen itsekin leipaise. näin kävi ja huippuhyvää oli!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin