sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Makeata mahan täydeltä (joululahjavinkki II)

Löysin jostain vanhasta joululehdestä vinkin lahja-askarteluun, johon puolitoistavuotiaskin pystyi osallistumaan. Raaka-aineetkin löytyivät kaapista, joten ei kun näpräämään!

Koristellut sokeripalat
Ota esille sokeripaloja ja nompparelleja (tms).
Tee tomusokerista ja vedestä sopivan tömäkkä sekoitus ja laita se muovipussiin. Leikkaa pussin kulmaan pikkuriikkinen reikä pursottamista varten.
Pursota joka sokeripalalle tomusokerisekoitusta ja laita päälle haluamasi koriste. Anna kuivua.

Vielä symppiksemmän lahjasta saa, kun pistää lapsen kirjoittamaan purkin etiketin.
Kyllä mummu ilostui kun veimme koristeltuja sokereita viemisiksi yökylään mennessä. Kahvipaketti kylkeen ei olisi ollut huono idea sekään.

Satujatar, Rossana ja Anna lähettivät meille meemin koskien suosikki-irtokarkkeja. Päätin jatkaa sitä koko perheen voimin haastattelututkimuksen keinoin. Tässä lopputulos, johon haastattelin myös itseäni :)

Nelivuotiaan poitsumme valinnat (opettelee vielä ärrää):
vaahtokaakki
kokotiilikaakki
hämähäkkikaakki
kananmunakaakki
pullokaakki
Kotiintultua karkit pitää aina kumota pieneen kulhoon, josta niitä sitten napsitaan. Nelivuotias on tästä tosi tarkka.

Puolitoistavuotiaalle tytöllemme uppoaa ihan kaikki. Vaikka sanavarasto on vielä melko suppea, niihin kuuluu kyllä "kaakki". Sitä osataan huutaa vaatiessa melko lujaakin ;).

Pastapään valintoina ovat
lätkäliiga
supersalmiakki
Halvan salmiakkipastillit
sokeripäällysteiset salmiakkimerkkarit
suklaa-/jogurttirusinat

Hyppysellisen pussista löytyy
suklaata missä muodossa vaan (rusinoiden päällä, toffeella täytettynä, pelkästään, valkoisena...)
Toffeepalloja (ne valkoiset, kovatoffeiset kuulat)
toukkia
lakunappeja (saako näitä enää mistään?)
Kapteeni Salmix-karkkeja

Nämä EIVÄT maistu:
4v - lepakkokaakit
1 v 8kk - Miten niin ei maistu?!
Pastis - Vihreät kuulat
Hyppis - vaahtokarkit

Otappa tästä meemiä jos mielit. Emme haasta ketään tämän tarkemmin, koska meemi on kiertänyt jo aika monella.

13 kommenttia:

  1. Puhuupaneliee huonosti.

    VastaaPoista
  2. veera: ja niin helppo! kerrankin voi antaa junnunkin puuhastella ihan itsekseen, eikä tarvitse pelätä hänen loukkaavan itseään. on todella vaikeaa yrittää teloa itseään tomusokerilla ja sokeripaloilla :)

    anonyymi: ?

    VastaaPoista
  3. kiitokset lasten puolesta yaelian! :)

    VastaaPoista
  4. Suloisia sokeripaloja. Hyvät ideat ovat joskus niin yksinkertaisia, ettei niitä ole toivoakaan keksiä itse :D

    S

    VastaaPoista
  5. tsajut: mietin ihan samaa kun näin tämän idean lehdessä :D

    VastaaPoista
  6. Muistan nähneeni myös jossain lehdessä tämän, ehkä oli sama juttu. Mietin silloin, että pitäisi joskus kokeilla, mutta enpä arvellut jopa 1,5-vuotiaan tähän kykenevän. Hauska lahjaidea, mummo varmasti ilahtui. Mistä te hankitte noita tähtösiä?

    VastaaPoista
  7. lapset ovat tosi taitavia kun antaa mahdollisuuden. Junnun kohdalla laitoin kyllä pursotukset sokereiden päälle ja hän sitten itse koristeen. Isompien pintojen laajahko pursottaminenkin kyllä tytöltä onnistui kun hetkeksi käänsin selkäni ;).

    Tähdet olivat Moskovasta ostetusta nompparellipakkauksesta.

    VastaaPoista
  8. käsittämättömän hieno idea noi mummon sokerit :) IhQ teinimäisesti kiljahdettuna ;)

    VastaaPoista
  9. I'm sure the best for you JCETLuOQ [URL=http://www.replica--designerhandbags.weebly.com/]fake handbags[/URL] , for special offer NQkkYCJS [URL=http://www.replica--designerhandbags.weebly.com/ ] http://www.replica--designerhandbags.weebly.com/ [/URL]

    VastaaPoista
  10. best for you DmsSZPCQ [URL=http://www.ugg--outlet-online.blogspot.com/]ugg boots discount[/URL] at my estore rGxxrCpO [URL=http://www.ugg--outlet-online.blogspot.com/ ] http://www.ugg--outlet-online.blogspot.com/ [/URL]

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin