tiistai 1. marraskuuta 2011

Tomaattikotletit ja -keitto

Mutti-tomaattisäilykefirma järjesti taannoin maistajaistilaisuuden ruokabloggaajille ja -toimittajille Hakaniemen Rossossa. Minä olin paikalla monen muun lisäksi.  Bloggaajapöydässä säilykkeet tuomittiin hyviksi, joskin henkilökohtaisesti koen puutteena sen että luomuna niitä ei saa.

Meille tarjottiin paljon pieniä annoksia, joissa oli käytetty Muttin valikoimia hyväksi. Alussa ruuat olivat hyvänmakuisia ja mielenkiintoisia, mutta tilaisuuden loppua kohti maku ja varsinkin suola jäi uupumaan. Ripsutin sitten pöydän sirottimesta suolaa vain todetakseni että tein ruuasta syömäkelvotonta - pöytäsuolana ei nimittäin ollut minulle tuttua käsittelemätöntä meri- tai ruususuolaa, vaan jotain missä maistui väkevyys ja metalli. Jälkiruuaksi nautittiin mieltäni kutkuttamaan jäänyttä kirsikkatomaattimarmelaadia juustokakun kanssa. Kanssabloggaaja kertoi nauttineensa moista myös juustojen kanssa.

Saimme tilaisuudesta matkaamme tomaattisäilykkeitä ja ohjeita, joiden satoa tässä korjataan. Tomaattikeitto -jota Liemessä-blogin Jennikin on keitellyt- maistui aikuisille todella hyvin. Tomaattikotletitkin todettiin mielenkiintoisen herkullisiksi. Jälkimmäisiä voisi helposti nauttia myös tapas-palatyyppisinä tai vaikkapa salaatin kera. Leivän päälle ne eivät kuvasta huolimatta soveltuneet. Minä tein tällä kertaa paneroidut tomaattifileet tuoreista, kotimaisista luomutomaateista.
TOMAATTIKEITTO KUIVAHTANEELLA LEIVÄLLÄ
Pancotto 
6-8:lle

4 rkl oliiviöljyä
rosmariinia
2 kpl valkosipulinkynttä
800 g basilikapitoista tomaattimurskaa (tai murskaa ja basilikaa)
150 g tomaattipyrettä (tuubi on mahtikeksintö!)
200 g kuivahtanutta leipää suupaloiksi pilkottuna
200 g kanalientä
3 kananmunaa
150 g parmesaaniraastetta
2 rkl silolehtipersiljaa
suolaa
mustapippuria

Lämmitä öljy pannulla ja lisää valkosipuli sekä rosmariini. Lisää tomaattimurska (ja basilika) sekä tomaattipyree ja halutessasi vettä. Keitä 10 minuuttia ja lisää leipäpalat sekä kanaliemi. Lisää suolaa ja pippuria. Keitä 15 minuuttia.
Sekoita kananmunat, parmesaani, lehtipersilja ja pippuria keskenään. Lisää keiton joukkoon ja keitä vielä 3 minuuttia.
TOMAATTIKOTLETIT eli PANEROIDUT TOMAATTIFILEET

tuoreita tomaatteja tai 400 g kuorittuja tomaatteja säilykepurkista
100 g vehnäjauhoja
100 g leipämuruja
2 kananmunaa
(1 rkl maitoa)
suolaa
mustapippuria

rypsiöljyä friteeraamiseen

Valuta säilyketomaatit tai kalttaa tuoreet tomaatit. Itse kalttasin tomaatit viiltämällä kannattomaan päähän ristiviillon ja laittamalla tomaatit sitten kulhoon. Päälle kaadoin kuumaa vettä vedenkeittimestä ja annoin tomaattien olla hetken kuumassa vedessä. Sitten nostin tomaatit ja vedin ohuet kuoret nopeasti ja helposti irti.
Halkaise tomaatti ja puolita vielä puolikkaat. Poista siemenet.
Sekoita kananmunan sekaan suolaa ja pippuria, sekä parmesaania (ja halutessasi maitoa). Kääntele tomaattifileet ensin jauhossa, sitten maustetuissa munissa ja viimeksi leipämuruissa.
Friteeraa paneroidut tomaattifileet 180 asteisessa öljyssä kauniin ruskeiksi. Valuta talouspaperin päällä, jotta ylimääräinen rasva imeytyy tomaateista pois.

Lasten kommentit rapsakoista tomaattifileistä:
4-vuotias tyttö: "Uuu! Se näyttääkin hyvältä!" ja haukkausta myöhemmin: "En tykänny."
ekaluokkalainen poika: "Mä voisin ottaa lisää kun siinä ei oikeen maistu toi tomaatti."
Muovilta tuntunut pakkaus olikin biohajoava. Plus plus plus.

6 kommenttia:

  1. Käytän äärimmäisen harvoin valmiita tomaattisäilykkeitä,mutta jos käytän,ovat ne Muttia,joita opin käyttämään vuosia sitten Italiassa asuneen ystävän neuvosta,kun niissä ei ollut sitä sitruunahappoa,jota on useissa tomaattisäilykkeissä. Kiva idea tehdä kotletteja tomaateista:)

    VastaaPoista
  2. Silmään osui tuo tomaattirasian teksti: "biohajoava pakkaus".
    Jopa loppuisi omantunnontuskat rasioita ostellessa, jos noita tarroja alkaisi olla enemmänkin.

    VastaaPoista
  3. Täällä Pohjanmaalla ihanaa tomaattimarmeladia valmistaa Granholm's. Jos tulee jossain vastaan, kannattaa ehdottomasti ostaa purnukallinen!

    VastaaPoista
  4. Yaelian: Empäs olekaan osannut tutkia niin tarkkaan noita säilykkeitä että tuollaisen eron olisin huomannut. Mikä sen tarkoitus/haitta on?

    Sirkku: Totta! Minä ostan useimmiten irtotavaraa, mutta tämän rasian saimme ystäviltämme. Biohajoavuus on iso plussa!

    Salla: Kiitos vinkistä! Täytyykin tutustua jos vastaan tulee.

    VastaaPoista
  5. Mainio idea nuo leivitetyt tomaattiviipaleet! Sopisivat varmasti vaikka pienenä alkupalana valkoviinilasillisen kera...

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin