perjantai 9. kesäkuuta 2017

Grillattu purjo

Sipuli on yksi lempiraaka-ainaistamme, kuten blogin nimestäkin saattaa aistia. Paitsi makuna muiden joukossa vaikkapa jallukolagranitessa tai raitalihalaatikossa, sipulia on käytetty myös kuppina suupaloissa. Pääraaka-aineena se on loistanut esimerkiksi hääpäiväjuhlillakin tarjotussa tähtianiksisessa keitossa ja marmeladissa. Sipulista on tehty myös kukkia, josta voi nyhtää fritattuja terälehtiä. Purjosta on aiemmin tehty kääröjä Sasu Laukkosen tapaan hyödyntäen koko sipuli. 
Nyt nakkasimme purjon grilliin aavistellen sen kypsyttelevän itsensä pehmoisan makeaksi. Näin kävikin! Palaneen kuoren alta paljastui heleän vihreää ja pehmeää sipulia, joka ei juurikaan kaivannut kavereita keralleen. Lisäsimme kuitenkin cashew-pähkinöitä tuomaan tekstuuria annokseen, sekä hiukan tuoretta timjamia ryytimaasta.

Grillissä poltettu purjo käy hyvin alkupalaksi tai grillatun ruuan lisukkeeksi. Makoisa sipuli valmistuu hiljakseen melkein itsekseen eikä vaadi erikoisponnisteluita. 

GRILLATTU PURJO 


purjoa
suolaa
pähkinöitä
oliiviöljyä
(timjamia)

Katkaise purjon vihreät osat pois. 
Laita kuumaan grilliin. 
Grillaa välillä käännellen noin 20 minuuttia. 
Katkaise purjosipulin tyvi. Halkaise purjo pituussuunnassa. 
Poista uloimmat palaneet kuoret ja laita kuoret sivuun*.
Nosta puolikkaat purjot tarjolle.
Liruta päälle oliiviöljyä, rouhi suolaa ja ripsottele pähkinöitä sekä timjaminlehtiä. 


* Laita palaneet kuoret kuivumaan vaikkapa jääkaapin ylätasolle. Murenna ne kuivumisen jälkeen ja saat viime vuosilta ravintoloista tuttua purjotuhkaa. Voit sitten ripotella sitä erinäisiin annoksiin kesän aikana.

5 kommenttia:

  1. Söin just aivan mieletöntä grillattua purjoa Grönissä - tätä pitää testata ehdottomasti kotonakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä taikoja Grönissä oli purjolle tehty? Ihan näin simppelisti tuskin olivat liikkeellä :D

      Poista
  2. Hienon näköisiä purjotankoja grillissä, pitää kokeilla! Meilläkin sipuli on niin perusjuttu, ettei paljon ole ruokia, joihin sitä ei tule.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, äkkiseltään ei tule mieleen kuin täytekakku ;)

      Poista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin