torstai 29. kesäkuuta 2017

Pride-kulkue 2017, New York

Pride, LGBT ja queer sanat tulivat tutuksi viime sunnuntaina New Yorkissa. 

New Yorkin virallinen Pride on alkanut Stonewallin mellakkaa kunnioittaneesta poliittisesta marssista vuonna 1970.  Pride juhlistaa seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden moninaisuutta. Tapahtuman on tarkoitus inspiroida, sivistää ja iloita monimuotoisuudesta sitä kunnioittaen. LGBT taas on kirjainyhdistelmä sanoista "lesbian, gay, bisexual, and transgender". Queer minun piti tarkistaa SETAn sivuilta

Pride on valtava tapahtuma New Yorkissa. Suurelle yleisölle ehdottomasti näkyvin osa on sunnuntain paraati, mutta muutakin ohjelmaa on jo edeltävällä viikolla. Kaupat ja ravintolat koristautuvat väreihin. Joka puolella törmää kannanottoihin suvaitsevaisuuden ja erilaisuuden hyväksymisen puolesta, High Linellakin
Itse paraatissa meno on iloisen riehakasta. Paljasta pintaa ja näyttävää pukeutumista näkyy paljon, mutta ihan tavallista t-paitasettiäkin. Marssijoita oli tänä vuonna 40 000, yleisöarvioita en äkkiseltään löytänyt. Viime vuonna yleisönä oli ollut reilu 2 miljoonaa ihmistä.

Tämän vuoden teemaksi Pridessa oli nostettu "We are proud", "Olemme ylpeitä". Vuosien saatossa marssi on laajentunut ottamaan kantaa paitsi homojen, lesbojen, bi- ja transseksuaalien, myös muiden ihmisoikeuksien puolesta. 

 yhdessä 39 vuotta 


 Tämän bussin porukka oli ottanut osaa jo ensimmäiseen marssiin vuonna 1970 (jos oikein ymmärsimme).













Washingtonin puistossa, kuten koko kaupungissakin, jatkui riehakas meno iltamyöhään paljon paraatin jälkeenkin. Kaaren takaa pilkottaa Empire State Building, sekin sateenkaaren väreissä. 

Paras t-paitateksti, jonka päivän aikana näin, sisälsi paljon sanoja kuten lesbo, queer ja gay muutamia mainitakseni. Ne kaikki oli yliviivattu ja vain viimeinen oli jätetty viivaamatta. Siinä luki "person". 

Tämän viikon lauantaina 1.7 Pride-kulkue järjestetään Helsingissä teemalla "Vastuu ja vapaus". Suuntaamme katsomaan kulkuetta koko perhe ja mukaan otamme helyt ja pillit jotka New Yorkin Pride-kulkueesta saimme.

Rakkaus kuuluu kaikille!

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Sari. Kaikki taitaa olla Jukan ottamia.
      Pääsimme tunkeutumaan hyvään paikkaan,lopulta eturiviin vastakulmaan tuomareiden kojusta.

      Poista
  2. Hienot kuvat. Tel Avivissa oli vuotuinen Pride viikko,ja kulkue(yksi maailman suurimmista sellaisista) pari viikkoa sitten,olen yleensä aina dokumentoinut ne blogiin. Yksi suosikkitapahtumistani täällä värikkyydestä ja ilmapiiristä johtuen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkäsin juurikin iloisen riehakkaasta ilmapiiristä Nykissä. Katujen varsilla seuraajat olivat mukana bilettämässä ja pitämässä hauskaa, ikäänkuin jatkaen kulkueen tunnelmaa.

      Poista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin