torstai 5. helmikuuta 2009

Artisokkien käsittely

Jos mietit kaunista kasvista, mitä tulee ensimmäisenä mieleen?

Kotimaisista kasviksista värinsä puolesta voiton vievät porkkana, mustaviinimarja ja mansikka, muotonsa puolesta pyöreät viinimarjat tai toisaalta vadelmat. Kaalinkin kerroksisuus viehättää. Jos miettisin asiaa ensi viikolla, kirjoittaisin todennäköisesti aivan eri tavalla sen mukaan millaisella tuulella olisin. Jokainenhan on omalla tavallaan kaunis ja se pätee kasviksiinkin!
Täällä kauneuskuningattaren tittelin kasvisten kilvoitellessa vie ehdottomasti artisokka. Kävynoloinen kasvis on muotonsa eksoottisuuden vuoksi silmiini todella kaunis. Lehdet ovat upean väriset eri lilan ja vihreän sävyissään, ja väriskaala muuttuu mitä sisemmäs artisokkaa mennään ”suomuja” poistaessa. Kun kasviksen kärjestä leikataan terävin kärki pois, muistuttaa artisokka aivan ruusumaista kukkaa.

Upean ulkonäön takia minulla oli vaikeuksia artisokan käsittelyssä italialaisittain. He kun jättävät korkeintaan vain sisimmät lehdet, mutta usein vain ”pohjan” syötäväksi. Ranskalaiseen tapaan olemme tehneet artisokkia ennenkin, viimeksi melkein vuosi sitten äitienpäivänä, ja silloin melkein koko upea ilmestys tuodaan typistettyjen lehtien riipimistä varten eteesi ruokapöytään.
Artisokkien käsittelyä opettelin paitsi ritarini tuomasta nettitulosteesta, myös paikallisen vihanneskauppiaan touhuja tuijottaen. Täällä kun artisokkia myös perataan valmiiksi pohjiksi vesipaljuihin ostajaa odottamaan. Mutta niin helpolla en sentään halunnut itseäni päästää.

Laita viereesi valmiiksi astia, jossa on vettä ja sitruunalohkoja hiukan veteen puristettuna. Perkauksen jälkeen artisokat laitetaan tähän veteen lillumaan tummumisen estämiseksi. Jos haluat estää käsiäsi tummumasta, pue käteesi hanskat. Sitruunaa käsiisi hankaamallakin voit kyllä helposti poistaa artisokkien käsittelystä tummentuneet sormenpäät.


Aseta kaunokainen leikkuulaudalle ja ajattele miten hyvältä ruoka tulee maistumaan. Tästä saat ehkä rohkeutta tuhota tuon kauneuden leikkaamalla veitsellä artisokan kärkiosa pois. Toisaalta -ihastele nyt syntynyttä ruusumaista ulkonäköä.


Ala riipiä ulommaisia suomuja pois. Ne lähtevät ihan napsahtaen kun väännät alaspäin sormella. Vihanneskauppias tosin teki muutaman kokeneen veitsenliikkeen ja kas, suomut olivat hävinneet. Kun jäljellä on enää pienet, vaaleat, pehmeät sisäsuomut, lopeta riipiminen. Artisokka käy siis todella pieneksi. Jos haluat käyttää ruuan laittoon vain artisokan pohjaa, poistat luonnollisesti kaikki suomut. Tällöin myös poistat esille tulleet karvat pohjan pinnalta.

Leikkaa artisokan varsi lyhyemmäksi, maksimissaan viiden senttimetrin pituiseksi. Kuori se samalla kun kuorit artisokan pohjan ympäriltä suomujen jättämät epätasaisuudet.

Halkaise artisokka, jolloin paljastuu suomujen alla olevat hahtuvaiset karvat. Kaavi ne pois vaikkapa pikkulusikalla. Nyt artisokanpuolikkaat ovat valmiita pulahtamaan sitruunaveteen odottamaan ruuan laittoa.

Loppuun kuva Venetsian Cannareggiosta entiseltä juutalaisgheton alueelta.


8 kommenttia:

  1. Olipa hyvät artisokan käsittelyohjeet! Täälläkin juuri nyt on artisokkien aika;en ole koskaan niitä itse ostanut,mutta 2 viikkoa sitten ollessani pohjoisessa vierailulla ystäväpariskunnan luona, ostimme niitä ja ne olivat hyviä.Itsekin kyllä melkein ottaisin vaan sen pohjan ja varren;lehdissä ei kauheasti ole syömistä.Täällä tehdään paljon täytettyjä artisokanpohjia, ne ovatkin hyviä.

    VastaaPoista
  2. pistäppä Yaelain ohjetta tulemaan blogiisi. nyt kun vielä pääsee edullisemmin kokeilemaan kunnon artisokilla. Suomessa saatavat ovat monesti tosi kalliita ja/tai nuupahtaneita.

    VastaaPoista
  3. Mukava oli katsella ja ihastella Venetsiaa kuvistasi.
    Ihania ruokia, pitää palata niiden kokeilemiseen.

    Olen muuten ostanut artisokkia pienellä varrella kukkamaljakkoon kukkakaupasta. Kuivattuina ne ovat edelleen olemassa.

    VastaaPoista
  4. Suuret kiitokset teille näistä hienoista valmistus- ja käsittelyohjeista. Useinhan se on just niin, että ulkomailla näkee ihania, monesti vain kuvista tuttuja herkkuja, mutta niiden kanssa ruokaan ryhtyminen on hankalaa kun ei osaa edes käsitellä aineita.

    Olisinpa tosi kiinnostunut artisokanpohja-ohjeesta, siis mitä ja miten niistä valmiista pohjista tehdään. Asun just nyt Etelä-Amerikassa ja täälläkin näkee niitä valmiita kellertäviä lekkaroita.

    Ei vaan omat taidot eikä kielitaito riitä.

    VastaaPoista
  5. Olen seurannut blogianne alusta saakka ja pidän tyylistänne kovasti yleensäkin, mutta nämä kuvaukset -sekä sanalliset että kuvalliset- Italiasta ovat erityisen hienoja. Tuota viimeistä valokuvaa ihailen kovasti, samoin sitä yhtä sumuista puistokuvaa aikaisemmin. Kiitos elämyksistä näin näytön välityksellä :).

    VastaaPoista
  6. arleena: täytyykin kokeilla tuota kuivattamista, kiitos suuresti vinkistä. artisokat ovat niiiiin kauniita!

    Tofffeli: tuo on niin totta mitä sanot! itsellekin tulee täällä vastaan vaikka mitä mielenkiintoista, mutta kun ei osaa käsitellä raaka-aineita niin homma tyssää heti alkuunsa.

    varmaan tehdään artisokanpohjistakin vielä jotain. ja tuo alla oleva artisokkaohje (ohje talouspaperissa eli artisokat pannulla)oli kyllä alunperin "pelkkiä" pohjia varten, mutta halusin jättää sisuslehdet. joten siitä voi vaikka aloittaa ;). oli tosi hyvää!

    Tea: voi miten ilahduttavaa kuulla! kiitos kovasti!

    VastaaPoista
  7. kiitos sivustasi :D
    latva artisokkaa ajattelin käyttää sen terveysvaikutusten vuoksi, siksi kaipaisin reseptiä kuinka tehdä tuoresalaatti ?

    lämmöllä etukäteen kiittäen,

    marsavaarakangas@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Tuoresalaattia en ole koskaan tehnyt artisokista, joten valitettavasti minusta ei ole apua.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin