torstai 3. joulukuuta 2009

Sokerikuorrutetut mantelit

Joululahja-askartelut jatkuvat. Koe-erä makeita manteleita päätyi viemisiksi Nellelle ja Jukan isälle, uusi erä tehdään sitten myöhemmin. Olivat nämä kyllä kovasti maistuvaisia nameja ja mielestäni kiiltävine pintoineen kauniitakin. Sokerilla voi kuorruttaa toki muitakin pähkinöitä ja kokeilumme mukaan myös tavallinen siirappi toimii. Ja käsi sydämellä, tämä oli helppoa ja nopeaa.

Resepti löytyi kauniin tunnelmallisesta, rennon fiiliksen omaavasta Hannu Sarenströmin kirjasta "Talven juhlat" .


SOKERIKUORRUTETUT MANTELIT

3 rkl (vaaleaa) siirappia
1 ½ rkl sokeria
½ tl suolaa
200 g kokonaisia manteleita

Kuumenna uuni 175 asteiseksi.

Sekoita siirappi, sokeri ja suola paistinpannussa jonka voit laittaa uuniin. Anna seoksen kiehahtaa muutama minuutti. Sekoita mantelit sekaan ja laita pannu uunin keskiosaan vartiksi. Sekoita haarukalla kerran paiston aikana.

Kaada mantelit leivinpaperille. Ole varovainen ettet polta itseäsi! Erottele mantelit huolellisesti haarukalla irti toisistaan ja anna jäähtyä.

3 kommenttia:

  1. Tuollaiset mantelit ovat ihania;isäni tykkäsi tehdä niitä lapsena ollessani.Nyt olen tehnyt vähän terveellisemmän version kuivurissa agavesiirapin kanssa,ja niistäkin tulee tosi hyviä.Kaunis kuva!

    VastaaPoista
  2. itte oon tehnyt tollasia vähän yksinkertaisemmin.. saman verran vettä ja sokeria kattilaan ja kun siirappi alkaa tummumaan kunnolla niin pähkinät sekaan vaan. valmiin sokeripähkinä köntin voi vaikka pieniä ihan muruksi, praliiniksi ja käyttää vaikka joulutryffeleiden päällä. fiiniä ja helppoa..

    VastaaPoista
  3. Yaelian: olivat kyllä hyviä! agavesiirappiversiotkin maistuvat takuulla ihanilta. olet kyllä uskomattoman taitava kuivurin käyttäjä - joku voisi luulla että se on vain sienien ja yrttien kuivaamiseen tarkoitettu vimpale ;)

    aleksi: ihania uusia ideoita käyttöön - kiitos! minulla ei jotenkin tullut edes mieleen kuin syödä sellaisenaan.

    Pastanjauhajatkin olivat näemmä tehneet manteleita päivän ennen meitä -> http://pastanjauhantaa.blogspot.com/2009/12/mita-tehda-manteleista.html

    oma postauksemme pläjähti eetteriin ajastettuna, sillä olimme reissussa. siitä lisää ihan pian.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin