sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Fighi con prosciutto e pecorino eli alkupala viikunoista

Prinsessakeittiön Veeralta bongasimme tämän näyttävän ja helposti valmistettavan alkupalan. Emme kumpikaan ole maistaneet aiemmin viikunoita tuoreena, joten tämänkin vuoksi annos kiinnosti.

Lohko viikunat ja asettele lautaselle. Pyörittele prosciutto-kinkusta "ruusuja" ja vuole joukkoon (vaikkapa kuorimaveitsellä tai juustohöylällä) pecorino-juustoa. Liruttele joukkoon balsamicoa.


Oli hurjan hyvä, meille erilainen alkupala. Kaikki osaset sopivat hienosti yhteen ja lautanen oli mielestämme näyttävän kaunis. Tätä teemme toistekin, varmasti!
Viikunalautanen toimi nyt alkupalana italialaishenkisessä menussa.

Vinkiksi muuten meidänlaisille viikunaan tutustujille, ohutkuoriset viikunat voi syödä kuorineen.

3 kommenttia:

  1. Aivan ihana alkupala, rakastan tuoreita viikunoita! Mistä muuten ostitte ne? Minun teki mieleni viikunoita viime viikolla kovasti, mutta Mankkaan (ex-)Vexissä oli todella nahistuneen oloisia ja ihan sikahintaisia, enkä sitten raaskinut ostaa. Stockallakaan ei alkuviikosta ollut.

    VastaaPoista
  2. En olekaan varmaan ikinä maistanut tuoreita viikunoita :o

    VastaaPoista
  3. me olemme zuucchini samaa mieltä alkupalan ihanuudesta. Löysin viikunia Tapiolan Stockalta lauantaina, olivat noin 13e/kilo, eli satsi neljälle maksoi alta 5 euroa.

    ent-tu: kokeile ihmeessä, hyviä ovat! ja kauniita!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin