keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Klaus K:n jouluruokaa Ameriikan malliin

Ensimmäisen jouluateriani nautin tänä vuonna perheyrityksenä pyörivässä Klaus K-hotellissa. Ruuat tarjoiltiin otsakkeen "American Christmas Grill"-alla, joskin pöydästä löytyi myös esimerkiksi ruotsalaisen makeahkoksi graavattua lohta ja italialaisia juustoja. Kattaus sopii siis erinomaisesti henkilöille, joita perinteinen suomalainen joulupöytä ei niin houkuta (ainakaan sitä kuudetta kertaa ennen aattoiltaa). 
Alkupalapöytä oli runsas ja maistuva. Buffet-pöydästä sai itse nostaa lautaselleen mitä mieli. Kaunein esillepano oli kuha chevichessä. Maultaankin se oli oikein raikasta, kuten oli myös suosikkini punasipulihilloke. 
Pääruuat tarjottiin annoksina, pöytään kannettuna. Näistä suosikikseni kohosi yllättäen cajunmaustettu lohi.
Ribseihin en omalla rahalla panostaisi, sillä haarukkapelillä ne ovat hankalaa syötävää, eikä tällaisessa setissä osaa oikein viisipiikkisiinkään kylkipaloja tartuttaa. Ribsit eivät olleet sellaisia helposti hampailtavia, vaan mallia "revi irti luusta". 
     
Jälkiruokapöytä oli erittäin runsas ja maistuva. Se oli saatu kokoon PH7:n avustuksella. Juustojen joukossa oli itselle uutta La Tur-juustoa.

Pöydässä lähiseuranani istui väkeä blogeista Pallolaajennus, Vatsasekaisin Kilinkolin, Soul Kitchen ja  Fanni &Kaneli. Oli mukavaa tutustua uusiin blogituttuihin ja nauraa. En jaksa enää yllättyä siitä, miten hyvin sitä tulee juttuun uusienkin ruokablogityyppien kanssa ruoka-asioiden ulkopuolellakin. 

Kiitos Klaus K:n väelle maistuvasta kutsusta!

Joulupöytä katetaan hotellin ravintolaan 4.-21.12. Hinta on 62 euroa ja lapset syövät puoleen hintaan. 

5 kommenttia:

  1. Kaikki näyttää niin älyttömän hyvältä!:) Kovasti teki itsekin mieli tuonne, kun tuo kutsu tuli, mutta aina kaikki kiva on harmillisen kaukana. Ei täältä asti oikein viitsi pelkästään lähteä syömään.

    VastaaPoista
  2. Näitä tällaisia kuvia on aina yhtä ihanaa katsella nälkäisenä.. Voi että mitä ihania herkkuja! :-)

    VastaaPoista
  3. Mvs: Minäkin aina mietin täältä Numemlasta lähtöä ja monta kertaa jää lähtemättä. Nyt meni monta tilaisuutta samalla kertaa, joissa vielä oli ideaa ja hyötyä, joten kannatti lähteä!

    Mimosa: Hyviä olivat kyllä. Ja nuo koristepallot pöydissä sai soimaan.

    VastaaPoista
  4. Kyllä näyttää hyvältä nuo syömiset. Ei pitäis nälkäsenä ees lueskella näitä juttuja..

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin