lauantai 10. marraskuuta 2012

Vinkeät aasiahenkiset keksit

Huomiselle isänpäivälle mieheni on toivonut aasialaishenkisyyttä. Aloittelimme ruokahommia tänään leipomalla japanilaishenkiset keksit. Ohjeen olen aikoja sitten korvamerkannut Glorian ruoka&viini-lehdestä 3/2011.  

Otimme jo tänään koemaistiaiset kekseistä ja pidimme kovasti! Huomenna makujen pitäisi olla vielä paremmin tasaantuneita. Elina Jyväs on tehnyt reseptin vinkelle keksille, jossa soijan suolaisuus yhdistyy mukavasti mustien seesaminsiementen tuomaan erityiseen ulkonäköön. Jutussa keksejä suositellaan nauttimaan haudutetun teen kanssa. Pikku suolapalat toimisivat hyvin myös tervetuliaiskeksinä vaikka glögi-iltaan tai napsutteluna aasialaisen aterian alkuun tai loppuun.

Noudatin ohjetta melkein prikuulleen, mutta korvasin erikoishienon kidesokerin vetämällä ruokosokeria puuteriksi morttelissa. Norilevänä toimi meillä kuivattu kombu, jonka murustelin pienemmäksi. Eksoottiseltakin kalskahtavia tarveaineita pitäisi lehtijutun mukaan saada suuremmista ruokakaupoista. Mustat seesaminsiemenet voi korvata paahdetuilla valkoisilla seesaminsiemenillä. 

JAPANILAISET TEEKEKSIT
30-35 kpl

150 g kylmää voita pieninä kuutioina
3-3 ½ dl erikoisvehnäjauhoja
3 rkl erikoishienoa kidesokeria
1 tl Matcha-teejauhetta
2 rkl hienoksi silputtua norilevää/kombua
1 rkl soijakastiketta
1 kananmuna
1 rkl (mustia) seesaminsiemeniä

pinnalle:
2-3 rkl mustia seesaminsiemeniä

Nypi voi, jauhot, sokeri, teejauhe ja silputtu levä kulhossa murumaiseksi seokseksi. Lisää soija, muna ja seesaminsiemenet. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. 

Muotoile taikina tangoksi, jonka halkaisija on noin 4 cm. 
Ripottele pinnalle tarkoitetut seesaminsiemenet työtasolla ja pyörittele taikinatangot niissä. Kääri mustapilkuttunut tanko muovikelmuun. Laita lepäämään jääkaappiin tunniksi.

Pane uuni kuumenemään 175 asteeseen. Leikkaa taikinasta terävällä veitsellä noin 5 mm:n paksuisia viipaleita. Laita uunipellille leivinpaperi ja tähän päälle taikinakiekot. Paista uunin keskitasolla 13-15 minuttia. 

Laita keksit ritilän päälle jäähtymään, jotta pysyvät rapeina. 


2 kommenttia:

  1. Elina Jyväs on minun suosikki ruokatoimittaja (tai yksi suosikeista). Takuuvarmaa laatua ja raikkaita idiksiä. Nämäkin näyttää herkullisilta!

    VastaaPoista
  2. Olen vasta nyt ruvennut tarkemmin tiirailemaan myös toimittajia juttujen takana. On mielenkiintoista arvailla pelkän tekstin ja kuvien perusteella kuka homman takana on. Koko ajan oppii uusia nimiä, nyt ollaan vielä kovin alkeellisella tasolla täällä.

    Keitä muita suosikkeja sinulla on? Itse pidän mm. Suvi Rüsterin jutuista ja Sami Repon kuvista.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin