torstai 6. marraskuuta 2008

Korianterinsiementahna


Olemme vallan ihastuneet korianterinsiemeniin. Taisimme kokeilla niitä ensimmäistä kertaa vasta herkullista kurpitsarisottoa tehdessämme, mutta se olikin sitten rakkautta ensi tuoksautuksella ja haarukallisella.

Maku-lehden maustekoulu mainitsee korianterinsiemenen kuuluvan maailman vanhimpiin mauste- ja rohdoskasvinsiemeniin. Sen makua kuvataan salvian ja sitruunankaltaiseksi. Korianterinsiemeniä käytetään lammasruokiin, lämpimiin kasvisruokiin, marinadeihin, kastikkeisiin, kala- ja äyriäisruokiin. Myös omenapiirakoissa ja jälkiruoissa sekä maitohappokäymisellä säilöttävissä tuotteissa voi hyödyntää hurmaavia korianterinsiemeniä. Korianterinsiemenet sopivat yhteen muun muassa inkiväärin ja lehtipersiljan kanssa. Ne tuovat ruokaan tuulahduksia Etelä-Amerikasta, Intiasta, Välimereltä ja Afrikasta.

Ja sitten löytyi aivan ihana maustetahnan ohje Makuja-reseptien joukosta! Tahna valloitti niin tuoksullaan, helppoudellaan kuin maullaankin.

Me pistimme neljälle tarkoitetun tahnan kahteen kyljykseen.

2 isoa porsaan kyljystä
pala vihreää, meillä punaista chiliä
2 valkosipulinkynttä
1 tl korianterin siemeniä
1 rkl soijaa
4 rkl rypsiöljyä
suolaa ja mustapippuria

Leikkaa porsaankyljyksiin pienet viillot kalvoihin, jotta ne eivät käpristy paistettaessa.
Hienonna chili ja kuoritut valkosipulin kynnet kevyesti ja laita ne huhmareeseen tai kulhoon korianterin, soijan ja öljyn kera. Sekoita tahnaksi huhmareessa tai soseuta sauvasekoittimella. Paista kyljykset pannulla ja laita ne uunipellille ja sivele mauste-seoksella. Kypsennä uunissa noin kahdeksan minuuttia 170 asteessa.

Tarjoilimme kyljykset kyssäkaali-omenapaistoksen kera, kuten suositus oli. Lisäke oli ihan ok, mutta taisi jäädä kertaluonteiseksi kokeiluksi.

Olen kokeillut tahnaa paitsi yllä ohjeistetun pussun kanssa, myös uunilohen päälle sipeltynä. Toimi siinäkin hyvin, vaikka silloin käytetty kuivattu chilimurska ei antanutkaan tuoreen chilin kaunista väriä.

Haluaisimme mieluusti lisää maistuvia korianterinsiemenreseptejä, joten kommettia vaan jos sellaisen tiedät :)!

9 kommenttia:

  1. Mun täytyykin kokeilla tuota korianteritahnaa, kaapissa on iso purkki korianterinsiemeniä ollut jo pidemmän aikaa ja en oikein keksinyt niille käyttöä ennenkuin nyt:)

    VastaaPoista
  2. Mähän saan hurjasti inspistä teidän keittiöstä, ensin mirin ja nyt sitten tämä!!:)

    VastaaPoista
  3. yaelian: ompa kiva kuulla että blogimme inspiroi! tuo tahna on kyllä hyvää, enkä epäile etteikö menisi vaikkapa tofun tai lohkoperunoidenkin pinnalla.

    itse ihastelin aamulla sinun munakoisoraastettasi. oispa täälläkin koisot niin edullisia kuin siellä... meillä tulee tehtyä munakoisoa aika usein, sillä arkipääkokki on pöllönä siihen ;)

    VastaaPoista
  4. Tätä pitääkin joskus yksikseen kokeilla, kuulostaa äärimmäisen maistuvalta. Itse pidän kovasti korianterista, sekä siemeninä että myös tuoreista lehdistä, mutta samaa ei voi valitettavasti sanoa herra Patalinnusta... Käyttö pitää olla melko hyvin perusteltu ennenkuin korianteri reseptiin hyväksytään, joten luulenpa että kun jo nimi lupaa reilusti kyseistä maustetta vastaus on aika selkeä no-no. Pitää miettiä jos jonkin kiertotien keksisi ;)

    VastaaPoista
  5. petra: suosittelen ehdottomasti kokeilemaan! kiertotienä toimii usein maistattaminen ensin ja ainesten kertominen vasta sitten. joskin tässä ihana tuoksu taitaa paljastaa liikaa...

    minullekaan eivät uimahallin makuiset korianterinlehdet uppoa, mutta Pastapää taas pitää niistä kovasti. onneksi tällaisia perhettä "jakavia" ainesosia on häviävän vähän.

    VastaaPoista
  6. Meilläkään korianteri ei maistu Lihansyöjälle, mutta itse pidän oikein oikein kovasti! Tää tahna piristäis varmaan tempehiä mukavasti :-)

    Hamstrasin muuten äsken ekaa kertaa tofua pakkaseen saakka. Vaikka on se kauppakin ihan lähellä.

    VastaaPoista
  7. voi olla että piristäiskin. yleensä en ole kauhean ennakkoluuloinen, mutta tuo sienirihmastoinen tempeh ei houkuttele kyllä maistamaan...

    meillä noukuttiin just tänään tofua pakkasesta (tai no eilen jääkaapin kautta sulatettuna). hyvänä pysyy-ainakin tällainen tuntuma on näin vähän sen parissa harrastelleena. on kyllä erittäin huokoista kamaa kylmäkäsittelyn jälkeen. me ollaan pakastettu puolikkaina pakkauksina siitä ½kilon Tahoe-paketista niin on saatu kerta-annoksia.

    VastaaPoista
  8. Hei,

    itse käytän korianterinsiemeniä mm. marinoituihin paprikoihin, tuo musta hyvää lisää ja raikkautta. Muina aineksina tuoretta basilikaa tai timjamia, valkosipulia, mustapippuria, oliiviöljyä ja jotain viinietikkaa. Alun perin idea taitaa olla Jamie Oliverilta, suosittelen.:)
    /Elina

    VastaaPoista
  9. Elina kiitos kovasti vinkistä! kokeillaan varmasti, sillä tykkäämme paprikoistakin kovasti. niistä saa lisäkkeenä helposti väriä annokseen kuin annokseen.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin