sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Mureat kaurakeksit suklaakuorrutteella

Piristimme lasten kanssa yskäistä ja kuumeista päivää leipomalla. Reseptiksi valitsin Trish Deseinen "Haluan suklaata!"-kirjasta mureiden kaurakeksien ohjeen sen helppouden vuoksi. Tuon kirjan resepteillä on onnistuttu ennenkin.

Keksit olivat aivan ihanan murentuvaisia, rakenteeltaan melko samanmoisia kaupan Wilhelmiinakeksien kanssa. Maku oli koko perheen mielestä hyvä! Lapset innostuivat kovasti keksien koristelusta.

Reseptissä kehoitettiin käyttämään isoja kaurahiutaleita. Mietin etukäteen lieneekö tuolla nyt niin merkitystä, mutta nyt maistettuani keksejä uskon rapsakkuuden ja rakeisen tuntuman olevan osaltaan juuri normaalia suurempien kaurahiutaleiden ansiota. Alkuperäisessä ohjeessa koristelu hoidettiin maitosuklaan ja tumman suklaan voimin, mutta mielestäni käyttämällä tumman suklaan parina valkoista suklaata kuvioihin tuli selkeää erottuvuutta.

MUREAT KAURAKEKSIT SUKLAAKORISTELULLA
noin 20 keksiä

200 g voita
2 dl tomusokeria
2 dl isoja kaurahiutaleita
noin 3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

koristeluun
noin 50 g tummaa suklaata
noin 50 g valkoista suklaata

Vatkaa voi ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi. (Massa on aluksi pitkään murumaista, mutta muuttuu yht äkkiä vaahtomaiseksi.)

Lisää kaurahiutaleet, vehnäjauhot ja leivinjauhe. Sekoita käsin muotoiltavaksi taikinaksi. Lisää tarvittaessa jauhoja.

Muotoile taikinasta tasainen pötkö. Kääri se tuorekelmuun ja pane jääkaappiin puoleksi tunniksi.

Kuumenna uuni 150 asteeseen.

Leikkaa kylmästä tangosta noin puolen sentin paksuisia viipaleita. Pane ne leivinpaperoidulle pellille. Keksit voi laittaa aika lähekkäin toisiaan, sillä taikina ei suuremmin leviä. Paista 15-20 minuuttia, kunnes keksien reunat ja pinta ovat kullanruskeita.

Kun keksit ovat jäähtyneet, aloita koristelu.Sulata koristeeksi tarkoitetut suklaat mikrossa. Lusikoi omiin pusseihinsa. Leikkaa kummankin pussin kulmaan pieni reikä, josta voit pursottaa suklaata keksille.
Poikamme teki kekseihin mm. hymynaamoja, tassun, oravan ja käden. Tässä kuitenkin äidin mielestä hienoimmat aikaansaannokset: mustekala ja skorpioni.

Tyttäremme taiteilemat keksit, joissa aiheena oli mm. mustekala ja siili.
Omat keksini koristelin Ystävänpäivän innoittamana erilaisin sydämin.

12 kommenttia:

  1. Ei vitsit miten hellyyttäviä mustekala- ja siilikeksejä! :') Vaikka kyllä nuo sydämin koristellutkin tekis kauppansa.. Täällä on aina niin ihania herkkuja. Käyn vaklailemassa aina kun tulee uusi postaus, mutta harvoin tulee merkkiä jätettyä. Nyt tekee erityisen tiukkaa, kun yritän vähentää herkkujen syömistä (ja siis myös leipomista).. :P

    VastaaPoista
  2. Ps. mutta siis tänne suuntaan usein kun haen inspiraatiota kokkailuun tai leivontaan. Kiitokset siis! :)

    VastaaPoista
  3. Tämä ohje kuulostaa samanlaiselta, kuin kokeilemani karpalo-suklaa-kaurakeksi, mutta tässä hyvältä kuulostaa tuo jääkaappivaihe, taikinan voisi varmaan tehdä jo edellisenä päivänä valmiiksi odottaman.

    VastaaPoista
  4. Kiva Katri kun jätit nyt kommentin. On tosi mukavaa kuulla ja nähdä minkämoista sakkia täällä käy :).

    Minusta nuo keksien koristeluaiheet ovat hauskoja - ei olisi itselle tullut ihan ensimmäisenä mieleen tehdä skorpionia.

    Tsajut: Varmaan voisikin tehdä jo etukäteen. Silloin se kannattaa ottaa huoneenlämpöön hiukan sulamaan ennen kiekkojen leikkaamista, sillä jo tunnissa taikina meni niin kovaksi etteivät lapset onnistuneet sitä murtamatta leikkaamaan kiekkoja.

    Sinun kekseissäsi karpalot tuovat hienoa väriä ja varmaan pirtsakkaa makua!
    http://tsajut.blogspot.com/2011/01/suklaiset-karpalokeksit.html

    VastaaPoista
  5. Ihanat koristelut! Ja kivan oloinen ohje muutenkin, täytyy laittaa muistiin niihin "mullaeiolemitääntekemistä"-hetkiin. 7-vuotias jo melkein selviääkin tuosta koko hommasta itse.

    Meilläkin on herkuteltu, sillä sain vihdoinkin pöhöttimen aka tohottimen ja heti piti testata crème brûléeta :) Ja kun nyt kerran jäi sitten valkuaisia yli, niin laitoin just marengit uuniin. Tein kokeiluna pari ihan perinteistä valkoista, sitten sekoitin kaakaojauhetta massaan ja tein pari nokaretta lisää ja sitten heitin vielä hasselpähkinäjauhetta loppuun massaan. Saas nähdä, mitä tuosta tulee :)

    VastaaPoista
  6. taidampa tapojeni vastaisesti testata tätä.. mulla tonne kyllä joutuu sekaan niin pahaa suklaata etten ole saanut sitä syötyä :)

    VastaaPoista
  7. Emma mites marengit onnistui? 7-vuotiaalle näiden askartelu olisi varmasti mukavaa puuhaa - ja sitten saisi itse nauttia lopputulemasta.

    aleksi olitpas sinä nopea testauksessa (vaikka sovelsitkin sitten sen verran että ihan samoja pikkuleivät eivät enää ole).
    Millainen se oikeaoppinen spritsipussi olisi ollut/on?

    VastaaPoista
  8. no nopeus oli kun tahdoin tehä jotain tämöstä ja heti olitte tehnyt :)

    oikeaoppinen spritsauspussi tehtäis leivinpaperista sellanen töttörö.. oon vaan aika huono sellasissa kun mun kondiittori opinnot oli aika laiskoja :)

    VastaaPoista
  9. Ihan Anniako varten teit?

    Mä luulen myös että tämä meidän toimivaksi todettu pussisysteemi on pienten lasten kanssa paras. Tuollainen leivinpaperista tehty voisi valahtaa käsiin.

    VastaaPoista
  10. Ja aleksin mustekalakaurakeksit löytyvät siis täältä http://vivaciabatta.blogspot.com/2011/02/mustekalakaurakeksit.html

    VastaaPoista
  11. Otin marengit vähän turhan aikaisin uunista, mutta ei se nyt varsinaisesti haitannut. Olivat sitten vain sisältä vielä hiukan tahmaisia sen sijaan, että olisivat olleet läpensä rapeita.

    Perinteiset maustamattomat marengit olivat kyllä ulkonäöltään parhaita. Kaakaojauheversiot hajosivat hiukan helpommin ja kaakao-pähkinäversiot jäivät aika lättänöiksi ja murenivat eniten. Mutta maultaan kaakao-pähkinä-palat olivat ehdottomasti parhaita! Hasselpähkinä sopi tosi hyvin. Näin yhden sellaisen reseptin, missä oli tehty kakku pavlova-tyylillä siten, että pohjana oli hasselpähkinällä maustettu marenki, täytteenä kahvilla maustettua kreemiä (oisko ollut mascarponea, kermaa, espressoa, sokeria... jotain sinnepäin). Ja suklaata kans. Marjojakin voisi lisätä. Luulen, että tulisi aika hyvää, tuon marenkitestin perusteella!

    VastaaPoista
  12. mulla on kauhea herkkunälkä eikä tämä nyt yhtään hillitse sitä :)

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin