lauantai 22. marraskuuta 2008

Ranskalainen ilta ystävien kanssa

Näin meitä hellittiin pari viikkoa sitten ystäväperheemme toimesta. Koska vaan uusiksi!

aperitiiviksi Muscat sekä suolaista naposteltavaa

alkuun
Sieni-sipulitartaletit

sieniä ja sipulia paistettuna kuorettoman, pyöreän paahtoleivän päällä
päälle vielä raclette-juustoa ja sitten uuniin lämpiämään
ota pois kun juusto sulanut kauniisti ja leipä rapsakkaa
emäntä oli laittanut leivänpalat muffinivuokiin
uskomattoman hyviä, toimivat loistavasti ruokahalun herättäjinä


pääruuaksi

uunivuokaan kuorittuja peruna- ja sipulipaloja
sekä pekonia paloiteltuna ja pannulla käytettynä
esikypsennä perunat ja sipulit napakan kypsiksi uunissa
lisää sitten päälle Reblochon-juusto puolitettuna pituussuunnassa
laita vuoka uudestaan uuniinkunnes juusto on sulanut
yksinkertaista valmistaa, maistuvan juuston ansiosta tosi herkullista!

lisänä vihersalaattia, jossa lehtisalaatin lisäksi keitettyä munaa pieneksi pilkottuna, sekä shalottisipulia pienittynä
mausteeksi oliiviöljyä, pippuria ja suolaa

jälkiruuaksi
Mousse au chocholat eli isännän oma suklaamousse

herkku sai koko pöydän hiljaiseksi, paitsi silloin kun puolitoistavuotiaamme annos loppui - se sai aikaan meinaten aikamoisen huudon ilmeisesti lisäannoksen toivossa :)
kuvaajakin unohti nauttimisen keskellä kuvaamisen kokonaan

Suurkiitos ystävät vielä kerran upeasta päivällisestä!

5 kommenttia:

  1. Teille olisi haaste. Osallistukaa vaikka koko perheen voimin.

    VastaaPoista
  2. kävinkin jo katsomassa. pistettääs mietintään...

    VastaaPoista
  3. Ihana päivällinen!
    Mulle maistuis nyt kans Muscat. Tai kuohari. Tai glögi. Ja miksei bissekin.
    Oho, napsaa selkeesti. :D

    VastaaPoista
  4. Aivan upea päivällinen kyllä! Miksi minulla ei ole ystäviä jotka tarjoaisivat tämmöisiä illallisia?! Pitäisi selkeästi alkaa panostamaan tämmöisiin ruokailtamiin enemmän :) tänään tosin luvassa japanialaista shabu-shabua ystäväseurassa, joten ehkä parannusta tapahtuu omassakin tuttavapiirissäni.

    VastaaPoista
  5. Veera: :D kieltämättä täälläkin on GT:n ja punkun jälkeen hiukan hilpeä fiilis

    Virpi: no eikös ollutkin! tarjottiin heille juuri päivällinen "takaisin", mutta siitä enempi huomenna.

    shabu shabu maistuis kyllä meillekin. ei saatu sitä aitoa japanissa, vaikka kovasti niin luultiin .Sammakko valisti meitä, että olimme syöneet hot pot-ruokaa. no, hyvää oli sekin! aiomme kyllä kokeilla shabu shabua joskus kotona.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin