maanantai 21. kesäkuuta 2010

Kesäinen madekeitto


Madekeitto ei liene ihan perushuttua kesän kynnyksellä, sillä madetta pidetään paremminkin talvikalana. Meillä moista herkkua löytyi kuitenkin pakkasesta ja Jukka intoutui keittelemään siitä keittoa. Tutkailtuaan eri vaihtoehtoja mies päätyi tähän reseptiin tehden siihen kuitenkin muutamia muutoksia.

Keitto oli aivan loistavaa! Made on miellyttävän herkullinen kala suutuntumaltaan ja maultaan. Uudet perunat ja omasta pienestä ryytimaasta riivitty tilli tekivät keitosta kovasti kesäisen, raikkaan.

KESÄINEN MADEKEITTO

Kalaliemi
9 dl vettä
1 dl valkoviiniä
n. ½ kg madetta
1 lohkottu sipuli
1 laakerinlehti
7 maustepippuria
2 tl merisuolaa

Laita kattilaan vesi ja valkoviini. Lisää mausteiksi lohkottu sipuli, laakerinlehti, maustepippurit ja 2 tl merisuolaa. Kuumenna kiehuvaksi. Pane kalapalat kattilaan ja keitä hiljalleen noin 20 minuuttia. Nosta kalapalat liemestä, irrota kypsä liha ruodoista ja leikkaa paloiksi.

Keitton. 500 g (uusia) perunalohkoja
2 kevätsipulia
2 tl suolaa
1 rkl voita
1 l madelientä
puhdistettua kypsää madetta
2 dl maitoa
1 rkl vehnäjauhoja
60g koskenlaskijaa
merisuolaa
tuoretta tilliä

Silppua sipulit ja lohko kuoritut (uudet) perunat. Kuullota sipuleita voissa kattilassa. Lisää siivilöity kalaliemi ja perunalohkot. Keitä kunnes perunat ovat lähes kypsiä, noin 15 minuuttia. Sekoita jauhot kylmään maitoon ja lisää suurus keittoon. Keitä viitisen minuuttia. Lisää vielä kypsä kala ja tarkista maku. Hienonna pinnalle lopuksi tuoretta tilliä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin