sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Täydellisesti paistettu maksa + blogin parhaat sisäelinruuat

 
Jukka tuli lihaliemiluiden ostoreissulta mukanaan myös kauniin tummaa naudan maksaa ja palvattua hevosta. Hän kertoi vesi kielellä miten ihan himoaa kunnon maksapihviä ja aikoo paistaa niitä viikonloppuna. Muu perhe ei jakanut hänen intoaan, mutta mitäpä tuosta. Me muut söimme sitten samoilla lisukkeilla uunilohta ja kuuntelimme maksamiehen huokailuja herkkuruokansa äärellä. Maistoimme toki myös hyvin valmistettua maksaa, mutta se ei vaan uppoa enempää. 
Tiina kertoi blogissaan Helsingin Sanomien jutusta, jossa kerrottiin suomalaisten nyt syövän keskimäärin 100 grammaa sisäelimiä vuodessa kun vuonna 1980 luku oli lähes kahdeksan kiloa. Hämmästyin pientä määrää ja aloin samalla muistella omia aikaansannoksiamme. Päätin listata parhaita sisäelinreseptejä tämän jutun loppuun jos joku muukin innostuisi niitä kokeilemaan. Meillä sisäelinruuat eivät ole mikään valtava poikkeus ruokapöydässä, joskin turhan harvoin niitä tulee kyllä tehtyä. Yksi asia on tietysti saatavuus, mutta useimmiten kyllä ideointilaiskuus. Possun sydämiä ja eri eläinten kieliä löytyy ihan perusmarketeistakin, muita osia olemme kyselleet kauppahalleista tai suoraan tiloilta lihaa tilatessa. 
Sisäelinten syöminen on suotavaa paitsi monipuolisen ruokavalion myös hienojen, ehkä uusienkin makujen suhteen. Kun eläin tapetaan ruuan vuoksi, on siitä fiksua syödä kaikki. Sisäelimet ovat monesti myös edullisia ruhonosia. 

Tiina haastoi somevaikuttajat yhteisiin talkoisiin sisäelinten käytön lisäämiseksi tunnisteilla
#sisäelimetkunniaan ja #sisäelintalkoot2019. Me olemme mieluusti mukana näissä talkoissa! 

TÄYDELLISESTI PAISTETTU MAKSA

n. 100 - 150 g naudanmaksaa per ruokailija
vehnäjauhoja
öljyä ja voita
1 valkosipulinkynsi
(2 timjaminoksaa)
suolaa
mustapippuria myllystä

Leikkaa maksasta noin 1 cm - 1,5 cm paksuja pihvejä. Pyörittele pihvit vehnäjauhoissa. Kuumenna paistinpannu, lisää öljyä ja voita sekä murskattu valkosipuli ja mahdollisesti timjamia. Paista pihvit nopeasti noin minuutin per puoli. Maksa saa jäädä aavistuksen roseeksi, se ei saa mennä kuivaksi. Mausta paistamisen jälkeen suolalla ja pippurilla.
Tarjoa perunamuusin, kerma-sipulimuhennoksen ja puolukka-omenahillon kanssa.

KERMA-SIPULIMUHENNOS
kahdelle

2 isoa sipulia
1 valkosipulinkynsi
1,5 dl kermaa (tai koko purkki)
1 dl lihalientä
suolaa
pippuria
voita

Tee sipulista renkaita tai renkaan puolikkaita. Paista voissa miedolla lämmöllä yli 20 minuuttia, jotta sipulit pehmenevät ja makeutuvat kunnolla. Lisää kerma ja lihaliemi. Keitä jotta kastike saostuu. Mausta suolalla ja pippurilla.

***

Ja tässä luvattua listaa blogimme parhaista sisäelinruuista: 









VERIVANUKAS 

Blogimme muut sisäelinreseptit ja -jutut löytyvät tuunnisteen *sisäelimet alta.

torstai 21. helmikuuta 2019

Tapaspöytä lounaaksi

Lounaspöytään tapaksia ja pikkusyötäviä. Miksei!

Mietimme vierastarjottavat aina tarkkaan sitä myöden kuka pöydän ympärille istahtaa. Yritämme muistella (tai tarkistaa blogista) mitä heille on ennen tarjottu ja miettiä mistä he ovat pitäneet. Joskus arvailemme mistä he ehkä voisivat pitää tai kysymme suoraan millaista makumaailmaa he visiitilleen toivoisivat.
Kun tyttäremme kummit muksuineen tulivat meille viikonlopuksi, tuumailin tekevämme iltasella paellaa. Lounaaksi pläänäilimme tapaksia pöydän täydeltä, sillä tiedämme perheen nauttivan tämänkaltaisesta napostelusyömisestä. Täytyy sanoa että nappiin meni, sillä siinä kuulumisia vaihtaessa saimme kuulla kiittäviä ja ylistäviä kommentteja useampaan kertaan. Minä taas tuumasin että on ilo kokata ihmisille jotka osaavat sitä arvostaa. 

Melkein kaikki tapakset / pintxot / pikkusyötävät löytyvät blogista jo entuudestaan, joten klik vaan linkin taa jos kiinnostaa:
chorizoa leikkeleenä
serranoa leikkeleenä
vesimelonia lohkoina
pekoniin käärittyjä taateleita
serranokupit juustolla ja aurinkokuivatulla tomaatilla

Uutuutena meille tarjolle nostettiin kuivattuja, puolitettuja pepperoneja (ihan niitä tölkkiversioita). Ne täytettiin notkealla vuohenjuustolla ja maustettiin tuoreella tillillä. Hauska ja todella toimiva yhdistelmä!

Jälkiruuaksi söimme yltiötuhtia ja ihanaa poltettua juustokakkua.

Aikuisille kylmensimme keralle vielä rose cavan, joka sopi tilanteeseen ja makuihin erinomaisesti!

Olemme tehneet vastaavantyyppisiä vieraskattauksia aiemminkin:

Täältä löytyy  kolmelle perheelle katettu pöytä tapastelutyyliinkin, sisältäen mm. espanjalaista äyriäissalaattia ja manchego-kroketteja.

Täältä löytyy tapaspöytä joka koottiin alkupalaksi pääosin Espanjan tuliaisista. 

Täältä löytyy naisten kesken vietetty tapasteluilta, jossa oli paljon suomalaisia raaka-aineita.

lauantai 16. helmikuuta 2019

Phnom Penh, Kambodza - hyväntekeväisyyttä nautiskellen

Kambodzaan reissatessa ei eettiseltä, ihmisoikeuksiin liittyvältä pohdinnalta voi välttyä. Meitä mietitytti etukäteen kovasti varsinkin lasten asema. Mitään suoranaista kaltoinkohtelua emme nähneet, mutta pohjatonta köyhyyttä katsoimme kyllä silmistä silmään. 
Matkaajan kannalta auttaminen Kambodzassa on tehty helpoksi hyväntekeväisyyden muodossa. Kaupungeista löytyy projekteja, jotka tukevat esimerkiksi vammautuneita työllistymään tai nuoria saamaan kiinni koulutuksesta ja työelämästä. Niihin on mahdollista osallistua esimerkiksi lahjoitusten muodossa, tekemällä työtä projekteissa tai sitten meidän perusmatkaajien tapaan käyttämällä projektien palveluja. 
Siem Riepissä, Angkorin temppeleillä vieraillessamme yövyimme Bunuong Homestayssa. Talon isäntä James Bun osallistuu kylänsä kehittämiseen ja on esimerkiksi adoptoinut orvoksi jääneitä lapsia. Hänen talossaan pidetään myös kylän koulua, sillä mies uskoo viisaasti koulutuksen olevan hyvä väylä ylös köyhyydestä. Jälkikäteen ajatellen tällaisia majoituksia olisi pitänyt etsiä reissulle enemmänkin, myös siksi että se oli niin hauskaa ja tunnelmallista. 
  
Sihanoukvillessä kävimme hyväntekeväisyysjärjestö Starfishin kahvilassa ja myymälässä tukemassa projektin työtä pieneltä osaltamme. Se oli tehty nautinnolliseksi, sillä kahvilan tuotteet maistuivat todella hyviltä ja puutarhamainen piha tarjosi hiljaisen hengähdystauon muuten kuhisevan äänekkäässä tori- ja marketti ympäristössä.
Phnom Penhissä kävimme sitten useammassakin paikassa, sillä ne sijaitsivat kätevästi saman kadun varrella, lähellä hyvän hinta-laatusuhteen omaavaa majapaikkaamme Okay Boutique-hotellia. Niistä seuraavassa:

Friends ravintola harjoittaa ja kouluttaa entisiä katulapsia ja syrjäytyneitä nuoria sekä aikuisia ravintolan työntekijöiksi tai yrittäjiksi. Tämä toiminta on osa maailmanlaajuista TREE allianssia.
Ravintolassa eteemme kannettiin ihania drinkkejä ja maukasta ruokaa. Annokset olivat värikkään kauniita. Maultaan ruuat ja juomat olivat raikkaita ja hyvin maustettuja. Kävimme täällä parikin kertaa nautiskelemassa. 
Samalla hyväntekeväisyysjärjestöllä on toinenkin ravintola Phnom Penhissä ja muutamia eri puolilla Kambodzaa. 


Aivan Friends ravintolan vieressä on vastaavaa koulutustoimintaa toteuttava (kierrätys)tavaramyymälä. Käsityönä monesti kierrätysmateriaaleista tehdyt laukut, vaatteet ja koriste-esineet ovat tehneet perheet joiden tarkoituksena on taata lapsilleen parempi tulevaisuus.
Myymälän yhteydesssä on pieni kynsihoitola. Kävimme tytsyn kanssa täällä manikyyrissä ja pimu maalautti itselleen vielä kauniit kynnetkin. 

Jukka kävi hieronnassa, jonka teki sokea henkilö. Maassa, jossa ei ole sosiaalitukea tai vastaavaa, vammautuneet usein jäävät oman onnensa nojaan. Hierontakoulutus on yksi hieno keino saada sokeille koulutusta ja työtä. 
Paikka sijaitsi Friends ravintolaa vastapäätä. 

PARTURI KADULLA
Jukka leikkautti tukkansa kadulla lupsakalla nuorella miehellä. Ajatteleeko tämän nyt hyväntekeväisyydeksi vai ei, mutta joka tapauksessa paikallisen työn tukemista. Mies kertoi päivisin leikkaavansa hiuksia kadulla jotta saa rahaa ilta-opiskelujaan varten.

Näitä parturimiehiä oli useampiakin Friends ravintolalta hiukan pohjoiseen päin tallaillessa. 
Vielä enemmän eteenpäin tallaillessa katu vei toriaukiolle, jossa mielenkiintoiset näyt houkuttelivat lähemmäs ja hajut rehellisyyden nimissä toisinaan kiiruhtamaan kauemmas. 

Lisää juttuja reissuistamme, Kambodzassakin, löytyy blogimme MATKAT-välilehdeltä.

sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Punajuurihummus nyyttäripöytään

Nyyttäripöytä on hurjan hyvä tapa kun yhteen kokoontuu enemmän ihmisiä. Jokaisen tuodessa mukanaan jotain herkkua, ei vaiva käy ylivoimaiseksi kenellekään ja kynnys kokoonkutsumiseen madaltuu olennaisesti. 

Työkaveri oli ideoinut eilen hauskan päivän, johon kuului lumikenkäilyä, saunomista ja juurikin nyyttärit. Ulkoreippailun jälkeen kokosimme pöydälle savulohta, salaattia, broileri-persikkapiirakkaa, patonkia ja tuorejuustoja, sipsiä ja dippiä, juustoja ja porkkanatikkuja. Jälkiruuaksi oli porkkanakakkua. 
Minä vein pöytään punajuurihummusta, patonkia ja ruiskuppeja. (Piti viedä myös roseviiniä, mutta se jäi matkan varrelle sille ystävälliselle herralle joka veti kuskin auton ojasta ylös). Tykkään tehdä punajuurisia herkkuja silloin kun tuolle juurekselle allerginen mieheni ei ole paikalla. Minä rakastan punajuuren syvää, juurevaa makua ja dramaattisen tummaa väriä. 

Marin Jotain maukasta-blogista löysin kivan hummuksen ohjeen, johon tuli herkkumakuina myös korianterinsiemeniä ja valkosipulia. Mausta tulikin kovasti valkosipulinen kuminan ja korianterin tuodessa omaa kivaa twistiään. Tykkäsin upean värisestä hummuksesta muidenkin kehuessa lopputulosta jopa himottavaksi. Tätä teen toistekin, sillä juuresten uunipaahtamisen jälkeen homma oli niinkin helppoa kuin yhteensurrautus. 
PUNAJUURIHUMMUS 
noin 5 dl hummusta

700 g punajuurta (4 kpl)
oliiviöljyä
suolaa

250 g veteen säilöttyjä kikherneitä
1 tl korianterinsiemeniä
1 tl kuminansiemeniä
½ sitruunan mehu
2 valkosipulinkynttä
2 rkl tahinia
1 tl merisuolahiutaleita
n. ½ dl oliiviöljyä hummuksen notkistamiseen

Pinnalle koristeeksi mustia seesaminsiemeniä

Pese, (kuori halutessasi) ja lohko punajuuret uunipellille. Ripsi päälle oliiviöljyä ja suolaa. Paahda 200 asteisessa uunissa noin puoli tuntia tai kunnes lohkot ovat pehmeitä. 
Valuta kikherneet. Laita kaikki ainekset lisäoliiviöljyä lukuunottamatta astiaan ja surrauta tahnaksi esimerkiksi sauvasekoittimella. Lisää öljyä pienissä erin kunnes olet saanut haluamasi koostumuksen hummukseen. 
Laita tarjoiluastiaan ja ripsi päälle mustia seesaminsiemeniä.
Tarjoile vaikka ruiskuorien ja patongin kanssa.

lauantai 2. helmikuuta 2019

Ravintolavinkkejä x 7, New York

New York ei rakastuttanut meitä itseensä melkein kaksi vuotta sitten tehdyllä reissulla. Kokonaisuus tökki. Siitä voit lukea lisää täältä. Koimme kuitenkin hienoja elämyksiä ja hetkiä. Ruokaisalta puolelta niistä on kirjoitettu turhan vähän. Tässä siis korjausta asiaan parhaimmilta osin. Olimme reissussa vajaan viikon kahdestaan aikuisten kesken kesäkuussa 2017. 
Syöminen ja juominen New Yorkissa on kallista, sitä ei käy kiistäminen. Laskuun lisätään aina verot ja vielä 20 prosentin tippi. Hintavimmat paikat jätimme suosiolla väliin, mutta mausta ja/tai kokemuksellisuudesta emme halunneet tinkiä. Alla parhaat kokemuksemme.

Viehättävä ravintola ihan kujan perällä Lower East Siden alueella. Hienot cocktailit ja erityisesti runsasjuustoinen artisokkatahna on suositeltavaa. Tarjoilija kertoi että yksinään artisokka-annosta eräs rouva tulee tekemään joka aamu yli 100 kappaletta.
Vinkin tähän paikkaan saimme Isyysblogin jutusta, johon on kerätty kiitettävä määrä ruokapaikkoja useammalta New Yorkin reissulta karttamerkinnöinkin.

DELICATESSEN KATZ´S
Kävelymatkan päässä edellämainitusta Freemansista sijaitsee vuodesta 1888 palvellut legendaarinen deli Katz´s. Täällä nautimme hurjan tuhdin ja mielettömän hyvän pastramileivän puoliksi oluen kanssa. Emme päässeet istumaan siihen kuuluisaan pöytään, jonka kohtaus löytyy elokuvasta When Harry met Sally. Pöytä on merkitty alla olevassa kuvassa näkyvällä pyöreällä kyltillä joka roikkuu katosta. 


MEKSIKOLAINEN ANEJO
Hell´s Kitchenin alueella sijaitsevassa meksikolaisessa ravintolassa Anejossa vetäisimme päähän menevän brunssin. Settiin kuului (ja näkyy kuuluvan vieläkin) nimittäin 3 margaritaa tai muuta alkoholipitoista juomaa, kahvi tai tee ja vapaavalintainen ruoka brunssilistalta 29 dollarin hintaan. Ruokien maut olivat oikein hyviä ja tuoreita! Paikassa on kunnioitettava valikoima tequilaa ja mezcaleja jos malttaa jäädä pidemmäksi aikaa istumaan. Me suuntasimme tästä seuramaan riemukasta Pride-kulkuetta. 

Pizzeria, jonne nopeasti kävelemällä ehtii ruokailemaan vielä Broadwayn iltashownkin päätteeksi. Näin me teimme kaverin suosituksesta ja olimme hyvin tyytyväisiä napolilaistyylisiin pizzoihimme!

Seuraavista ruokapaikoista kirjoitinkin enemmän jo aiemmin. Linkit kirjoituksiin otsikoissa:

SMORGASBURG

Smorgasburgin on katuruokakeskittymä kesäaikaan Brooklynissä. Kahdesta vaihtoehdosta suosittelemme Williamsburgin puistoa, sillä East Riverin yli on näkymä suoraan Manhattanin silhuettiin. (Talvisin toiminta toisaalla). Tarjolla on monenlaista katuruokaa ja -juomaa rennosti. Me rakastuimme erityisesti naudan ribseihin ja tahmaisiin riisimuro-jäätelökekseihin.

SPOTTED PIG
Aiemmin Michelin tähditetty rento ravintola Greenwich Villagessa. Täältä erityisesti mieleen jäivät yksinkertaisen mahtava hampurilainen sinihomejuustolla, possunkorvasalaatti ja jumalainen perunamuussi.

TAKASHI
Japanilaisia ja korealaisia makuja yhdistävä ravintola houkutteli meitä erityisyyksillään. Maistoimme niin raakaa maksaa kuin kiveksiäkin. Grillatun kielen maku ohuena, juuri oikeilla sekunttimäärillä grillattuna jäi mieleen hienona kokemuksena.

Kaikki blogimme reissujutut löytyvät MATKAT-välilehdeltä. Sieltä löytyy lisää juttuja myös NYCistä.
Blog Widget by LinkWithin