sunnuntai 20. huhtikuuta 2008

Keittokirjoja kirjastosta

Perheemme on kirjaston suurkuluttaja. Sieltä lainataan paitsi kirjoja, myös cd-levyjä, dvd-levyjä ja lehtiä. Ainakin pääkaupunkiseudun kirjastopalvelut ovat niin loistavia, että voit varata haluamasi teoksen "hurjaan" 50 centin hintaan lähikirjastoosi koko pk-seudun alueelta. Joten melko varmasti saat mitä haluat.
Olen vähän aikaa jo harkinnut "Ruokatorstai"-kirjan hankintaa. Sitä on kehuttu täällä blogimaailmassakin siellä sun täälläkin. Nyt päätin lainata sen kirjastosta, jotta voin tutustua opukseen rauhassa. Kirjakaupassa selailemalla voi joskus tehdä ihan vikaostoksiakin, mutta kotona on aikaa enemmän selailuun ja vaikkapa reseptien kokeiluunkin. Ruokatorstaista kokeiluun on päätynyt vasta eilen tehdyt Lohimedaljongit, joiden medaljonkisuus tosin on selvittelyn alla (ks. kommentit ko ruuan kohdalla). Pastapää on kuitenkin tehnyt jo alustavaa listaa kiinnostavista resepteistä, joten eiköhän tämä opus löydy pian meiltäkin. Jännitystä riittää etenkin tuossa äitienpäivän tienoilla...
Alunperin ajatuksena oli säästää tällä kirjastosysteemillä, mutta voi tämä kääntyä itseään vastaankin, sillä niin monet keittokirjat vaikuttavat hyviltä ihan lähempääkin tarkasteltuna...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin