torstai 29. toukokuuta 2008

Piimäherkkuja - raparperipiirakkaa, puolukkamuffineja, ohukaisleivoksia ja juustosarvia

Olen jo kauan etsiskellyt enemmän tai vähemmän aktiivisesti raparperipiirakan ohjetta, jonka pohjaan tulee piimää. Äitini ja minä teimme sitä yhdessä vaiheessa usein lapsuudenkodissani ja voi kuinka hyvää se olikaan. Tammikuun blogista löytämäni ohje oli todella hyvä ja helpoista helpoin. Ihan makumuistoni tasolle piirakka ei kuitenkaan yltänyt, mutta kauas ei nyt jääty. Kiitokset vain Ninalle!
Äidin upeita raparperipuskia on siis rokotettu raskaalla kädellä. Kiitokset rakkaalle äidille!
pellilliseen raparperipiirakkaa tarvitset
4 ½ dl piimää
4½ dl sokeria
7½ dl vehnäjauhoja
1½ tl soodaa
150 g voita sulatettuna
raparpereja ainakin 4 vartta ja lapsukaisen pilkkomaan ne
(fariini)sokeria päälle ripoteltavaksi

Sekoita pohjan aineet yhteen. Levitä leivinpaperin päälle pellille. Lisää pilkotut raparperit ja ripottele päälle (fariini)sokeria. Paista 200 asteessa puolisen tuntia.
Nauttimiseen riittää pelkkä piirakka, mutta jätskipallo kyljessäkin maistuu...;)

Piimää tietysti jäi, joten muutakin käyttöä sille piti löytää. Meillä ei nimittäin ruokaa pois heitetä, mutta piimää pelkästäänkään kukaan ei nauti.

Lettupannulaisilta bongasin kiinnostavan puolukkamuffiniohjeen, joka sisälsi inkivääriäkin. Meillä inkivääri lisättiin tahnan muodossa ja (kaura) maito korvattiin siis piimällä. Lapset olivat mukana leipomassa. Maistuvaa ja terveellisempää muffinia! Suosittelen!


Vieläkin jäi piimää. Kolmantena päivänä turvauduttiin Makuhaku- sivuihin. Siellä nimittäin on loistava palvelu, jonka hakuun sanan syöttämällä saa sitä koskevia reseptejä kootusti suomalaisista blogeista. Naputtamalla kirjaimet p i i m ä hakutulokseksi tuli 84 reseptiä. Ja siitä ei kun vain valitsemaan! Välipalalla päätimme kokeilla Kokeilevan keittiön aivan loistavia ohukaisleivoksia. Kertakaikkiaan namia! Muistutukseksi vielä, että reseptissä lukee paista MIEDOLLA LÄMMÖLLÄ. Ettet sitten vain mene paistamaan liian kuumalla ja ettei sinun sitten vain ole vaikea kääntää niitä ja ettei sitten vain käy niin että ne tummuvat liikaa...;)

Ja aina vain piimää jäi. Loput sujahtivat Herkkukirpun juustosarvireseptiin, johon täytteeksi käytimme Aurajuustoa ja Gruyereä. Teimme sarvia puolitoistakertaisen satsin ja nyt saimme piimän loppumaan. Lapset leipoivat sarvet, joten upeita siis tuli. Kyllä maistui välipalalla!

Upeaa taidetta!
(leivinpaperi lasten voitelun ja uunin jäljiltä)

10 kommenttia:

  1. Kiva kun kokeilit mun juustosarviohjeella. En ookkaan koskaan käyny täällä teidän blogissa (koska liikun melkeimpä pelkästään vuodatus.netin leivonta- ja ruokablogeissa). Herkulliselta näyttää, linkitän jos sopii :)

    VastaaPoista
  2. juu, juustosarvet oli hyviä. lapsetkin tykkäsivät.

    toki sopii linkittää! ja tervetuloa toistekin! mites nyt eksyit tänne?

    VastaaPoista
  3. Oh tehän olette olleet ahkeria leipureita! Nuo puolukkamuffinit kuulostaa todella herkullisilta ja mä kun näköjään aina tuijotan kuvia, niin tuo on tosi tosi upea! Hienot värit.

    VastaaPoista
  4. Köh se leivontapäivä taisi olla joku hetki sitten.. Ihme, etten ollut aikaisemmin tuota hienoa muffinia nähnyt...

    VastaaPoista
  5. saa rossana vanhojakin kommentoida. ei ollenkaan haittaa :) ja kiitokset taas esteetikolle ;)

    VastaaPoista
  6. Kiitos raparperipiirakan ohjeesta! Tämä sama ohje oli minultakin hukassa =)

    VastaaPoista
  7. marika: ollos hyvä vaan. mihin sinä upotit lopun piimän? vai meneekö peräti raakana ;)?

    VastaaPoista
  8. kardemumma varmaan menisikin hyvin raparperin kanssa! kiitos vinkistä maikki!

    VastaaPoista
  9. Löysinpäs sopivasti. Litra piimää jääkaapissa odottaa kohtaloaan.
    Tarkoituksena oli tehdä raparperipiirakkaa johon tulee sitä piimää.

    Taidanpa kokeilla muitakin tässä mainittuja tähän samaan syssyyn.

    Minäkin mielelläni linkittäisin..

    VastaaPoista
  10. Kiva kuulla Satu. Ja linkittääkin saa, mieluusti!

    Tämä on myös hyvää piimäntuhoamisherkkua http://sillasipuli.blogspot.com/2011/05/mesiangervolla-ylevoitetty_29.html

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin