sunnuntai 11. toukokuuta 2008

Äitienpäivämenu

Kuohuviini ja croissant -aamiainen sänkyyn lahjojen kera, siinä meidän äitienpäivän aloitus. Hemmottelu kuuluu meidän äitienpäivään ja silloin muu perhe hoitaa ruuanlaiton. Perinteiseen tyyliin päivällinen on meillä äitienpäivän yksi tärkeimpiä asioita. Vuoden 2008 äitienpäivä menumme teema oli ”Bloggaajan syötteet ja evästeet”, sillä meidän kevättä on värittänyt tämä bloggailu-harrastus. Teemalla ei ole silti mitään tekemistä päivällisen tarjottavien kanssa, mutta väliäkös sillä. Päätin tehdä lapsille oman menun, sillä tiesin että lasten kärsivällisyys olisi loppunut jo alkupalojen kohdalla.
Äitienpäivämenu

Latva-artisokka ja kuohkea sitruunakastike
***
Naudanpaisti ja kastike Välimäen tapaan
Bataatti-perunasose
Peruna-valkosipulipyree
Talon punaviini, maito, vesi
***
Kinuskikakku, kahvi

Lastenmenu

Kruununakit
Perunamuusi
Maito
***
Kinuskikakku, mehu

Latva-artisokka ja kuohkea sitruunakastike



Alkupalaksi päädyin latva-artisokkaan, jota ei liian usein ole tullut syödyksi. Yleensä olemme tehneet lisukkeeksi valkosipuli-aiolia, mutta nyt kokeilin Maku-lehden arkistosta löytyvää kuohkeaa sitruunakastiketta hiukan muokattuna. Varaa yksi latva-artisokka per ruokailija. Typistä latva-artisokkien lehdet leikkaamalla. Kuumenna vesi kiehuvaksi, lisää reilusti suolaa. Keitä latva-artisokkia koosta riippuen 20–40 minuuttia. Valuta hyvin. Keittämisen aikana valmista kuohkea sitruunakastike, johon tarvitaan:

1 rkl sitruunamehutiivistettä
2 keltuaista
1 dl kuohuviiniä
n. 30 g voita
100 g maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl ruohosipulia silputtuna
ripaus suolaa ja valkopippuria

Pane sitruunamehu, keltuaiset ja kuohuviini kattilaan. Kuumenna keskilämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes seos on kuohkean kiisselimäistä. Älä keitä. Siirrä kattila liedeltä ja vatkaa voi kastikkeeseen. Jäähdytä. Vatkaa tuorejuusto kuohkeaksi ja lisää sitruuna-siideriseos joukkoon koko ajan hyvin vatkaten. Mausta suola- ja pippuriripauksella sekä ruohosipulisilpulla. Latva-artisokat olivat erittäin maukkaita kun keitinvesi oli runsaan suolainen. Kuohkea kastike sopii mainiosti latva-artisokan kanssa. Erityisesti ruohosipuli antoi mukavan säväyksen kastikkeeseen.

Naudan sisäpaisti ja kastike Välimäen tapaan
Lainasimme taannoin kirjastosta Hans Välimäen kirjan Koti keittiössä. Kirjassa oli mukavan tuntuinen kastike paistille. Välimäen ohjeessa käytetään karitsan sisäpaistia, mutta Stockmannin lihatiskillä ei sitä ollut ja päädyin naudan sisäpaistiin. Lihan valmistuksessa ei ollut mitään erikoista. Suolaa ja pippuria pintaan, paistetaan hiukan pannussa väriä lihaan ja 200 asteen uunissa kunnes sisälämpö alle noin 55 astetta jos haluat mediumia. Samalla tein lastenmenua varten nauravat nakit uunissa, jotka poikamme nimesi uudestaan Kruununakeiksi päätyjen leikkauksen innoittamana. Jouduin hiukan soveltamaan Välimäen ohjetta ja minun kastikkeeseeni tuli:

1 iso punasipuli
4 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa kuutioituna
1 prk tomaattipyreetä
2,5 dl punaviiniä
2,5 dl lihalientä
1 rosmariinioksa
2 laakerinlehteä
voita

Laita pataan sipuli, valkosipulinkynnet ja porkkanakuutiot. Kuullota muutama minuutti. Lisää tomaattipyree ja kuullota hiukan lisää. Lisää viini ja keitä kunnes puolet nesteestä on haihtunut. Lisää lihaliemi rosmariini ja laakerinlehdet. Kiehuta, kunnes lientä on jäljellä pari desiä. Siivilöi kastike. Sekoita joukkoon nokare voita ja lämmitä tarjoilulämpöön.

Bataatti-perunasose ja peruna-valkosipulipyree
Päätin tehdä kahta erilaista perunasosetta lihan seuraksi. Niiden valmistus sujui näppärästi samalla kertaa, kun keitin runsaasti kuorittuja ja lohkottuja perunoita ja lisäsin samaan kattilaan kaksi bataattia lohkoina. Bataatti kypsyy todella nopeasti, joten lisää ne kattilaan kun perunat ovat jo puolikypsiä. Kun bataatit ja perunat ovat kypsiä ota syrjään perunanlohkoja valkosipulipyreetä varten. Valkosipulit pitää ryöpätä kahdesti: Leikkaa valkosipulinkynnet 3-4 osaan, laita kattilaan ja kaada kylmää vettä päälle. Kiehauta vesi ja siivilöi se pois. Toista ryöppäys uudelleen. Toisen kerran jälkeen kaada valkosipuleiden päälle maitoa niin että ne juuri peittyvät. Keitä miedolla lämmöllä kunnes valkosipulit ovat pehmenneet. Soseuta valkosipulit perunoiden kanssa ja tee tästä eteenpäin kuten perunamuusia tekisit.

Bataatti-perunasose tehtiin myös samaan tyyliin kuin normaali perunamuusi, mutta lopputulos on vaan makeampi ja mukavan punertava.

Laitoin perunasoseet lautaselle sydänpiparimuottia hyödyntäen, ja lihat kastikkeen päälle. Kokonaisuus oli maukas ja ihan mukava yhdistelmä. Mitkään maut eivät olleet liian voimakkaita vaan jopa toisiaan täydentäviä.
Lastenannos oli siis kruununakit ja perunamuusi. Perunamuusi on asetettu lautaselle hyödyntäen muumi-piparimuottia.
Kinuskikakku

Jälkiruuaksi oli Hyppysellisen huippuherkkua eli kinuskikakkua. Kakun tekeminen alkoi jo lauantai-iltana kun tein sen päällistä vaille valmiiksi. Täytyy sanoa että leivonta ei todellakaan ole Pastapään juttu. Olen kokeillut erilaisia sokerikakkuohjeita ja tällä kertaa luotin yläasteen köksäkirjaani. Kakun täytteeksi laitoin banaanisosetta, mansikkahilloa ja valmista kinuskikastiketta. Päälle tein sunnuntaina kinuskia kermaa ja fariinisokeria keittämällä. Päälle nompparelleista ”ÄITI” ja hiukan reunalle palleroita. Lopputulos ei ole mikään muotoilun ja tyylikkyyden mestariteos mutta ajatus on tärkein!
Toivottavasti kaikilla perheillä oli yhtä mukava äitienpäivä kuin meillä! Samalla ratkesi jääkaapissa olleen mytyn arvoitus.

3 kommenttia:

  1. Ihanan näköisiä herkkuja! Voinhan lisätä teidän blogin oman blogini suosikkilistalle?

    VastaaPoista
  2. juu, herkut oli hienot. eniten arvostin mieheni vaivannäköä sekä suunnittelussa että toteutuksessa. varsinkin kinuskikakun leipominen oli hieno juttu, vaikka se ei tosiaankaan ole pastapään lempihommaa... ja jälkeenpäin siivottu keittiö kruunasi koko homman!

    tottahan toki linkittäminen sopii! varmaan saamme lisätä sinunkin blogisi?

    VastaaPoista
  3. Toki voitte! Kinuskikakku on ihan yksi lemppareitani.Nami!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin