tiistai 27. toukokuuta 2008

Munakoiso-tomaatti-mozzarellatornit Likivihreitten malliin


Antti Vahteran ja Visa Nurmen mainiosta kokkailukirjasta "Likivihreät" toteutimme mozzarellaisen munakoisotornin. Mozzarellana meni pehmeän täyteläisen makuinen bufala-mozzarella. Juustoa oli kyllä liian vähän, suositeltu 2 palloa olisi ollut parempi. Meillä tornit tekivät seuraa entrecote-pihveille, mutta nämä sopisivat kyllä alkupalaksikin. Hirmuisen hyviä!

1 pieni munakoiso
2 tomaattia
2 bufala-mozzarellaa
mustapippuria myllystä
Maldon- suolaa
tuoretta basilikaa
oliiviöljyä


Itketä munakoisot eli leikkaa pyöreiksi siivuiksi, ripottele päälle suolaa ja anna "itkeä" vartin verran. Kuivaa talouspaperilla. Pyörittele mustapippurissa. Kokoa päällekkäin siivutettuja tomaatteja, koisoja ja mozzarellaa. Aseta voideltuun uunivuokaan ja paista 200 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Pyörittele basilikalehdet Maldonsuolassa ja öljyssä. Aseta lehdet tornin päälle. Meillä oli hiukan lehtivajausta kun basilikantaimet olivat palelleet ulkona :(

Samalla testasimme muuten Sammakko teidän vinkkaamaanne dijon-sinappia grillatun munakoison kaverina, mutta meille ei oikein uponnut. Joka tapauksessa olemme taas yhtä erilaista makuelämystä rikkaampia ja se on hienoa se!

6 kommenttia:

  1. Ihanat sydämet:) ja herkullinen on reseptikin.

    VastaaPoista
  2. arvasin että kommentoit sydämiä :) taidamme kommentoida toistemme blogeissa enemmän asian vierestä kuin itse asiasta, mutta minua ei ainakaan haittaa ;)

    VastaaPoista
  3. :D Mulle ihanat kuvat ovat sydäntä lähellä... Hyvä ettei haittaa;)

    VastaaPoista
  4. Mozzarella, tomaatti ja munakoiso ovat klassinen yhdistelmä, näyttää ihanalta.

    Hauska, että kuitenkin kokeilitte sinappia munakoison kaverina - eihän kukaan kaikesta tykkää, mutta ainakin tiedätte miltä se maistuu!

    (Mistäköhän johtuu, ettei Japanissa munakoisoa itketetä... Tosin munakoisot ovat kuulemma hiukan toisenlaisiakin, kuori ei ole niin vahva kuin täällä ja koisot ovat huomattavasti pienempiä)

    VastaaPoista
  5. Ihi, söpis-sydämet.
    Luulen, että dijon vois mulle upotakin grillimuniksen kera :)

    Ja hei, mie oon kuullu, ettei näitä meidän kaupoissakaan olevia munakoisoja tarttis itkettää, ne kun eivät ole kitkeriä. Tulee se silti tehtyä, rakenne kun muuttuu kivemmaksi.

    Noita torneja onki pitänyt tehdä. Ehkä siis tänä kesänä :)

    VastaaPoista
  6. Raholassakin todetaan tutkitun, että kitkeryyden takia suolaaminen (eli itkettäminen) on turhaa, mutta näin ne imaisevat vähemmän öljyä itseensä.

    juu, söpöjä ovat nuo sydämet :) tuli ihan vahingossa leikkaamalla tuollaset, mutta pitihän sitä kuva ottaa. romantiikkaa arkipäivään...;)

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin