torstai 8. toukokuuta 2008

Panzanella


Vanhoja kuvia selatessa löytyi viimevuotinen Panzanellan ja grillattujen broilerinkoipipalojen kuva. Tätä viime vuotista herkkua pitää taas tehdä jossain vaiheessa. Panzanella on Italialainen "leipäsalaatti", jota joskus sanotaan myös "jämäsalaatiksi", sillä siihen voi laittaa miltei mitä vaan aineksia.


Meidän Panzanella ohje perustuu Maku-lehden numerossa 3/07 olleeseen Jyrki Sukulan pallogrilli-show artikkeliin. Neljään annokseen tarvitaan:

3 kypsää (luumu)tomaattia
2 viipaletta maalaisleipää
1 kurkku
2 lehtisellerin vartta
1 punasipuli
1/2 dl kapriksia
2 dl Basilikaa hienonnettuna


Kastike
1/2 dl oliiviöljyä
1 rkl punaviinietikkaa
1 valkosipulinkynsi
1/2 tl suolaa
mustapippuria myllystä


Halkaise tomaatit ja purista siemenet talteen kastiketta varten. Leikkaa leivistä reunat pois ja kuutioi leipä pieniksi paloiksi. Kuutioi pieniksi kurkku, tomaatit, varsiselleri ja sipuli kulhoon. Sekoita kastikeainekset keskenään. Sekoita kasviksien joukkoon kastike, leipäkuutiot, basilika ja kaprikset.


Tarjoilimme panzanellan kanssa grillattuja kanankoipipaloja.

5 kommenttia:

  1. Nayttaa ja kuulostaa hyvalta! Kokeilen :)

    VastaaPoista
  2. juu hyvää on. Tämä oli ensikosketuksemme varsi- eli lehtiselleriin ja ihastuimme kertaheitolla.

    VastaaPoista
  3. Tein panzanellaa tanaan! Ihanaa! Kiitos reseptista, kuva blogissani :)

    VastaaPoista
  4. juu, kävinkin jo kurkkaamassa. eipä ne sinun valkosipuliset kanasikaan huonolta kuulostaneet tai näyttäneet...nam!

    VastaaPoista
  5. Kiitokset piristävästä kommentistasi, ja tästä reseptistä. Sattuu löytymään ainekset kaapista (ja huomenna ruoanlaitto"vuoro" taas tiedossa), niin löytyikin helposti lisäke kalkkunaruoalleni. :) Tätä kokeilen.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin