lauantai 3. toukokuuta 2008

Tuorepasta

Tuorepastan tekoon on melkein niin monta ohjetta, kuin on tekijöitäkin. Minun pastani perustuu Myllyn Paras Durumvehnäjauhopussin kyljessä olevaan ohjeeseen, joskin nykyisin en juuri mittaile aineita. Näillä saadaan mukava määrä tuorepastaa 3 henkilölle:

n. 300 g Durumvehnäjauhoja (reilu 4 dl)
1 1/2 - 2 dl vettä (tai 2-3 kananmunaa + loput vettä)
1 rkl oliiviöljyä
suolaa

Mittaa jauhot ja suola kulhoon tai pöydälle. Paina monttu jauhojen keskelle ja kaadaa sinne neste (munat) ja öljy. Sekoita ainekset ja vaivaa taikina kimmoisaksi n. 10 minuuttia. Ota taikinaa pienissä erissä (n. 5 cm halkaisijaltaan palleroita) ja ala muokata pastakoneessa taikinaa levyksi. Itse lättään taikinapalleron littanaksi ja ajan kolme kertaa taikinan pastakoneen suurimmasta aukosta läpi, välissä taitaen taikinalevyn kolmin kerroin. Sitten pastakoneen rullien väliä kavennetaan askel kerrallaan ja taikina ajetaan pitkäksi levyksi. Kammen veivaaminen on pian 4-vuotiaan poikamme mielestä huippuhommaa!

Levyn voi ajaa maun mukaan eri terän läpi esim. spagetiksi, nauhapastaksi, tai miten haluat.

Keitä pastaa reilusti suolatussa vedessä, vain 2-3 minuuttia. Italiaanot puhuvat joskus, että suolapitoisuus pitää olla välimeren kaltainen. Kaada pasta lävikköön ja valuta vesi pois. Nyt pasta odottaakin jo kastiketta tai muuta seuraa!

Aluksi pastan teko tuntui vaivalloiselta, etenkin kun taikina oli usein liian löysää tai kiinteää. Muutaman kerran jälkeen homman oppii ja aika nopeasti saa pastan tehtyä. Mielestäni ihan pakollinen hankinta on pastankuivausteline. Ensimmäisellä kerralla meillä sitä ei ollut ja silloin vieraamme saivat toimia pastatelineenä kaulimet ja survimet kädessään... Meidän pastateline on hankittu Kokkipuodista Helsingistä. Niin ja pastakone meillä on Jamie Oliverin mallistosta.

13 kommenttia:

  1. Pastankuivausteline on prinsessankin PAKKO saada. Heti.

    VastaaPoista
  2. Juu, helpottaa hommaa huomattavasti, suosittelen!

    VastaaPoista
  3. Paljon tuo pastankuivausteline maksoi? Olen hankkimassa sellaista mutta tuntuu että niitä ei saa oikein mistään

    VastaaPoista
  4. muistaakseni 45 euroa (eli oli aika kallis). Tämän löysimme Kokkipuodista Helsingistä.

    löysimme toisenlaistakin mallia olevan, edullisemman. se oli puinen. säilytys oli kuitenkin ongelmallisempaa.

    muita emme ainakaan kaksi vuotta sitten löytäneet varsinaisista kaupoista, mutta emme esimerkiksi kahlanneet lainkaan läpi netin tarjontaa.

    VastaaPoista
  5. Ei tarvitse kuivaustelinettä.
    Kun teen pastaa niin jätän valmiiksi mankeloidut levyt kuivumaan pöydälle, 1-2 tuntia ja silppuan pastan siinä vaiheessa kun vesi kiehuu. Leikkaa levyt pizzaleikkurilla kahteen osaan ennen suikalointia. Saat terävän reunan mikä menee helposti mankelista läpi.
    Ja pastan teko todella iisiä.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi: makuasia tuo telineen tarpeellisuus. Teemme pastaa aina vähintään neljälle hengelle, joten pastalevyjä on aina reippaasti. Keittiössä on laskutilaa aina liian vähän, joten meille tuo teline on ollut suureksi avuksi.

    Teemme tuorepastan aina "tuoreena". Eli keitämme ne heti kun pasta mankeloitu ja leikattu nauhoiksi.

    VastaaPoista
  7. Moi!

    Kun itsekin lueskelen aina välillä vanhoja juttuja niin kommentoin vielä: Ikean puuhenkarit (sellaiset välirivalliset) yläkaapin kahvoihin ripustettuna ovat mitä parhain pastankuivausteline! No, saattavat muutkin henkarit toimia. Ja alle neljäkymppiä :)

    VastaaPoista
  8. Markus: Kommentit ovat AINA tervetulleita, kiva että kommentoit :)!

    Tiedän, ettei teline ole välttämätön, mutta on se vaan niin kätevä. Sinunkin jipposi on varmaan toimiva. Kiitos kun jaoit sen!

    VastaaPoista
  9. Tämä on nyt tosi tyhmä kysymys mutta mihin tuota kuivaustelinettä tarvitaan? Teettekö tuota pastaa siis säilöön vai mitä? Itse kun teen taikinan ja siitä sittä mitä tahansa lasagnelevyjä tai ravioleja niin keitän pastan kun olen tehnyt sen. Mihin tuota kuivausta tarvitaan eihän se ole sitten enää tuorepastaa...

    VastaaPoista
  10. Ei ole lainkaan tyhmä kysymys. Meillä on pieni keittiö, ja pastalle pitää olla joku paikka mihin ne laskee ennen kuin koko setti on valmis sukeltamaan kiehuvaan veteen. Tämä on vaan niin kätevä.

    Pastaa ei kannata myös ihan heti kaulitsemisen jälkeen keittää, sillä tarttuvat helposti toisiinsa kiinni ja tulos voi olla aika "limainen".

    VastaaPoista
  11. Moro. Voi myös laittaa esim. astiankuivauskaapin oven päälle keittiöpyyhkeen ja ripustaa tagliatellet oven päälle kuivumaan.

    VastaaPoista
  12. Konsteja on monia. Aloittelevana pastanvääntäjänä luulin että pyykkiteline olisi näppärä pastankin ripustamiseen... Ei ollut. Ohut nauhapasta kuivuu hyvin nopeasti eikä sitä saa kerättyä telineeltä ilman että lattia on täynnä katkeillutta pastaa. Pöytämalli on hakusessa, kokkiman.com puinen maksaa viitisentoista euroa plus postikulut. -Vastaväännetty pasta klimppiintyy itseensä, siksi teline!

    VastaaPoista
  13. Kiitos vinkistä Anonyymi!

    Tännöinen ajatustenvaihto on arvokasta Tommi. Lämmin kiitos!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin